Tampere
20 Apr, Saturday
-4° C

Proakatemian esseepankki

Blogi: Työhön paluu Koronan jälkeen



Kirjoittanut: Jesse Pihkanen - tiimistä Promisia.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
-
-
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Jos ja kun Korona-virus aikanaan väistyy, tapahtuu paluu normaaliin työarkeen. Kuukausia jatkunut etätyöskentely on kuitenkin luonut valtaosalle työntekijöistä uudenlaisen rytmin, jonka muuttaminen voi taas tuntua hankalalta aluksi. Keskuskauppakamari on yhdessä Terveystalon kanssa julkaissut vinkkejä turvalliseen työhön paluuseen.

Ensimmäiseksi pointiksi on nostettu suunnitelman merkitys. Yrityksen on tärkeää laatia suunnitelma, joka mahdollistaa asteittaisen paluun etätyöstä työpaikoille, niin että se on turvallista. Suunnitelmassa on tärkeää ottaa huomioon myös fyysinen etäisyys ja tehostettu hygienia. Vaiheittaisen paluun onnistumisessa on myös syytä huomioida organisaation työtehtävien tärkeys ja kiireellisyys. Mitkä organisaation työtehtävistä ovat hankalimmin toteutettavissa. On järkevää palauttaa kyseisen työtehtävien työntekijät ensimmäisten joukossa normaaliin työarkeen. Mikäli yrityksessä löytyy työtehtäviä, joiden hoitaminen onnistuu huoletta myös etätyönä, on näiden työntekijöiden työhön paluuta syytä viivytellä. Näin vaiheittainen palautus onnistuu parhaiten, niin että yrityksen tärkeimmät toiminnot saadaan pyörimään mahdollisimman tehokkaasti.

Toisena pointtina on listattu, että aikataulutuksen on tähdättävä siihen, että lähiviikkoina noin puolet työntekijöistä palaa toimitiloihin ja lopuille mahdollistetaan palaaminen normaalityöskentelyyn kesälomakauden lopulla. Näin saadaan minimoitua myös mahdollisen viruksen leviäminen. Aikataulutuksessa on tärkeää kuitenkin ottaa huomioon riskityhmät sekä alueelliset tilastot viruksen suhteen.

Kolmas vinkki koskettaa työterveyden merkitystä arkeen palaamisessa. Yhdessä yrityksen työterveyden kanssa on hyvä pohtia vielä tarkempi ohjeistus työpaikoille ja toteuttaa terveydentilakyselyitä työhön palaaville henkilöille. Ohjeistuksen on hyvä ottaa kantaa käsihygieniaan, kokouksiin, matkustamiseen ja sosiaalitilakäytäntöihin.

Viimeisinä pointteina on listattu, että on myös oleellista, että yritykseen luodaan suunnitelma vastaisuuden varalle. Miten toimitaan, jos Korona uusiutuu tai jokin toinen epidemia yllättää.

Mielestäni on erityisen hyvä, jos yrityksissä ja yhteisöissä pystytään pohtimaan, mitä tästä etätyöskentelystä on opittu. Esimerkiksi, mitkä ovat olleet etätyöskentelyn hyviä puolia, joita voidaan hyödyntää myös arjessa myöhemminkin? Ennustaja meistä ei kukaan ole, mutta voidaanko esimerkiksi tartuntariskiä vähentääksemme pitää osittaisia etätyöskentelypäiviä? Itse näkisin, että tämä onnistuu vallan hyvin monissa organisaatioissa ja yhteisöissä. Proakatemialla esimerkiksi toinen viikon pajoista voidaan säilyttää etäpajana, jolloin Proakatemiaa jo nyt vaivaava tilanpuute helpottaa. Etätyöskentely tulee varmasti yleistymään entisestään, joten Proakatemia voisi tässäkin tilanteessa näyttää esimerkkiä ja helpottaa oman yhteisönsä tilanpuutetta.

https://www-kauppalehti-fi.libproxy.tuni.fi/uutiset/nain-paluu-etatoista-tyopaikoille-kannattaa-suunnitella-keskuskauppakamari-laati-ohjeet-asteittaiseen-ja-turvalliseen-paluuseen/e1130744-9964-4886-aebc-5607d0421225

Kommentoi