Tampere
19 Apr, Friday
-1° C

Proakatemian esseepankki

Blogi: Mitä Proakatemia opetti?



Kirjoittanut: Jesse Pihkanen - tiimistä Promisia.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Mitä Proakatemia opetti minulle?

Muistan hyvin syksyn 2017 ryhmäytymisleikit TAMK:in Kuntokadun kampuksella. Ensimmäinen koulupäivä jännitti, mutta vähitellen jännitys muuttui innostukseksi. Nyt vuosia myöhemmin kirjoitan tätä, viimeistä blogiesseetä. 51 esseetä ja lukuisia kirjoja ja lähteitä myöhemmin urakka on vihdoin valmis.

Tätä viimeistä blogia on myös edeltänyt suurin kirjoitusurakkani ikinä, nimittäin opinnäytetyö. Opinnäytetyön aloittaminen noin vuosi sitten ahdisti ja pelotti, mutta oikean aiheen ja toimeksiantajan löydyttyä opparista muodostui lopulta todella mielekäs prosessi. Kuten Proakatemialla on tapana sanoa, ”luota prosessiin”, pätee se oikeastaan kaikissa Proakatemialla tapahtuvissa projekteissa, mutta myös koko tutkinnossa.

Syksyllä 2017 tradenomitutkinnon suorittaminen vaikutti todella kaukaiselta, mutta taaksepäin katsoessa, on matka ollut antoisa ja yllättävän nopea. Matkasta on jäänyt käteen kolme selkeää ydinkohtaa:

1. Oppiminen

  1. Ihmiset ja tiimityö
  2. Tekeminen

 

Oppiminen kohdallani tarkoittaa jatkuvaa oppimista työn ja arjen ohella. Harmillisesti oivalsin vasta viime metreillä kirjojen ja esseiden merkityksen. Tämä lieneekin sangen yleistä Proakatemialla? Tärkeintä tässä on mielestäni kuitenkin se, että muutos oppimista kohtaan tapahtuu edes jossakin kohtaa. Aion jatkossa löytää oikeasti aikaa itseäni kiinnostavien ja kehittävien kirjojen lukemiselle. Toivon myös, että pystyn tuomaan jatkossa esimerkiksi työssäni esille ja käytäntöön oppimiani asioita.

Oppia on tapahtunut myös projektien merkeissä. Opettavin projekti on varmasti ollut oman Agli-vaatebrändin launchaus. Aglin prosessiin kuului pankkilaina henkilökohtaisella takauksella, startup-kiihdyttämö, myyntipäivät ja lukuisia muita mielekkäitä sekä haastavia tapahtumia. Jälkikäteen tarkastellessa voisikin todeta, että Aglissa oli valtavasti potentiaalia, mutta projektitiimin pienuus koitui kohtalokkaaksi. Toisaalta meillä oli tietyt avainosaamisemme, joita Aglin parissa syvensimme ja hyödynsimme. Opin Aglista sen, miten startup käynnistetään ja mitä se vaatii menestyäkseen. Harmillisen moni startup kuihtuu pian launchauksen jälkeen ja näin valitettavasti kävi myös Aglin kohdalla. Agli olisi tarvinnut projektitiimiin laajempaa osaamista erityisesti markkinointiin liittyen. Ehkä Agli vielä joskus herää henkiin uusine rumine kuosineen, ken tietää.

Ihmiset ja tiimityö ovat olleet keskiössä koko Proakatemian taipaleen. Olen aina ollut melko yksilöpelaaja, mutta Proakatemia on opettanut hurjasti erilaisista persoonista ja ylipäätään tiimityöskentelystä. Olen oivaltanut, että tiimi on yksi tärkeimpiä tekijöitä menestymisen kannalta. Jatkossa koen, että haluan ehdottomasti työskennellä osana jotakin tiimiä. Proakatemialta olen kartuttanut itselleni runsaan verkoston, jota pystyn tulevaisuudessa toivottavasti hyödyntämään.

Tekeminen on itselleni aina ollut tärkeää. En osaa olla paikoillani vaan pidän siitä, että aina on jotakin ns. meneillään. Onneksi Proakatemialla on päässyt osallistumaan erilaisiin projekteihin niin oman tiimin sisällä kuin tiimirajojenkin ylitse. Ilman tekemistä ei tule tulosta ja se on nähtävillä Proakatemian ympäristössä projektien menestymisen muodossa.

Vinkkinä nykyisille ja tuleville opiskelijoille tahtoisin sanoa, että osallistukaa laajasti eri projekteihin ja kartuttakaa omaa ammattitaitoanne eri aiheiden parissa. Näin saatte Proakatemiasta eniten irti, ennekuin opiskeluaika käy vähiin.

Kaiken kaikkiaan Proakatemia kasvattaa kutakin ihmisenä aivan älyttömästi, joten suosittelen ottamaan siitä kaiken irti!

 

Julkaistu: https://www.blogger.com/blog/posts/2442969807328196937

Kommentit
  • Henna Koivula

    Tykkäsin, miten olit esseessä jaotellut selkeästi ydinkohdat. Toi mukavaa selkeyttä lukemiseen. Olet varmasti oppinut ihan mielettömästi Proakatemialla ja täytyy kyllä mainita, miten ihailtavaa oli seurata Aglin menoa. Harmillista, että projektitiimin pienuus koitui kohtaloksi, mutta onneksi opettanut varmasti sitäkin enemmän. Mitä ihmisiin ja tiimiin tulee niin on kiva huomata, miten löysit tiimin merkityksen. Täytyy myös lisätä, että mitä oppinut tuntemaan, niin ehdottomasti olet tekijä. Senpä ansiosta monet kerrat Promisiassakin on saatu asioita aikaan.

    16.12.2020
Post a Reply to Henna Koivula cancel reply