Tampere
29 Mar, Friday
3° C

Proakatemian esseepankki

Mikä ihmeen deadline?



Kirjoittanut: Esseepankin arkisto - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Miksi ihmeessä palautuspäivä on jälleen näin lähellä? Olisi pitänyt aloittaa aiemmin, ettei nyt tarvitsisi kiireellä tehdä esseetä. Nämä ovat ajatuksia jotka monet meistä tietävät. Tämä teksti kertoo niistä ihmisitä, kenelle ainut tapa saada jotain aikaan on se, että yksinkertaisesti nyt on viimeinen mahdollisuus tehdä se. Ei ole väliä onko kyse sitten esseen palauttamisesta tai mistä tahansa muusta, kaikki tehdään viimeisenä hetkenä, kun se on mahdollista. Jos tiedät tarkasti mistä puhun, olet todennäköisesti myös itse viimetipassa kaiken tekevä viivyttelijä.

 

Nämä viivyttelijät ovat siis ihmisiä ketkä kyllä ymmärtävät mitä aikataulut ovat, miten ne laaditaan ja miten niitä tulisi noudattaa mutta eivät silti tee niitä tai jos tekevätkin eivät niitä noudata. Nämä ihmiset, ovat kuin kuka tahansa muukin, mutta he eivät vain yksinkertaisesti saa mitään aikaiseksi. Paitsi tietysti, jos palautuspäivä on huomenna. Kuulun myös itse tähän kyseiseen ihmisryhmään, en siitä millään lailla ole ylpeä mutta tiedän olevani yksi heistä. Näiden ihmisten on jostain käsittämättömästä syystä todella vaikea olla tekemättä täysin turhanpäiväisiä asioita jotka eivät ole millään lailla oleellisia. Aluksi piti katsoa opettavaista TED talkia tärkeästä aiheesta ja kirjoittaa vähän esseetä, mutta sitten tapahtuu jotain. Se minkä kaikki viivyttelijät ovat kokeneet. Pieni paha apina ottaa vallan päässäsi ja ennen kuin huomaatkaan, olet katsonut yli kaksituntia salaliittoteoriavideoita 9/11 tapahtumista, eikä esseesi tai edes TED talkisi ole edennyt yhtään.

Viivyttelijöiden pahin ongelma on halu tehdä vain mukavia vapaa-ajan asioita, aikoina jolloin pitäisi tehdä jotain tärkeää.

 

Tällaisella tavalla toimia saa toki usein asiat tehtyä, ei kovin hyvin välttämättä mutta tehtyä kuitenkin. Kauhistuttavan asiasta tekee seuraava seikka. Kun kerran ainut tapa saada asiat tehtyä on lähestyvä aikaraja, mitä tapahtuu, kun aikarajaa ei olekaan? Yhtäkkiä huomaat olevasi tilanteessa, jossa olet käyttänyt aikaasi todella paljon, todella väärillä tavoilla etkä ole edennyt minnekään. Pahimmassa tapauksessa et välttämättä edes huomaa, ettet ole saanut asioita tehtyä, vaan ajelehdit vaan eteenpäin. Mikä siis avuksi ihmisille jotka ovat luonnostaan viivyttelijöitä? Miten asian voi korjata?

 

Oman kokemukseni mukaan asiaan ei ole yhtä helppoa ratkaisua. Yksi tehokas tapa on kirjoittaa itselleen tehtävälistaa johon merkkaa myös aikarajat, jolloin asiat tulee mahdollisesti tehtyä. Tämä ei viivyttelijältä helposti onnistu mutta muutos on aina aikaa vievä prosessi. Kaikkeen voi siis oppia. Toinen tapa jonka olen huomannut tehokkaaksi on esimerkiksi esseen kirjoittamiseen tehokas. Kun on aika jolloin esseetä tulisi kirjoittaa, mene ja istu alas tietokoneen ääreen. Hetken istuttuasi valtava ahdistus ja haluttomuus alkaa kadota ja esseen aloittaminen ei enää tunnu niin mahdottomalta ajatukselta. Viivyttelijälle kaiken A ja O on siis luoda itselleen mahdollisimman tarkka aikataulu johon tukeutua. Aikatauluttamalla päivittäisiä askareitasi, on helpompi saada asiat aloitettua ja myös saada ne tehtyä.

 

 

https://www.ted.com/talks/tim_urban_inside_the_mind_of_a_master_procrastinator/transcript?language=fi

https://www.ted.com/talks/judson_brewer_a_simple_way_to_break_a_bad_habit?language=fi#t-592548

https://www.ted.com/talks/sandra_aamodt_why_dieting_doesn_t_usually_work?language=fi#t-741187

 

 

Kommentit
Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close