Tampere
29 Mar, Friday
6° C

Proakatemian esseepankki

Blogi: Johtaja, johda itseäsi



Kirjoittanut: Annika Äijälä - tiimistä Promisia.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Hyvä johtaminen on hyvinvoinnin johtamista

 

Hyvinvoiva henkilöstö on suuri voimavara älykkäälle ja mukautuvalle organisaatiolle. Kun voimme hyvin, saamme asioita enemmän aikaan ja meidän on huomattavasti helpompaa pysyä mukana jatkuvassa muutoksessa, joksi yrityselämän toimintakenttä on muodostumassa. Hyvinvointi työyhteisössä ei ole itsestäänselvää: huonolla johtajuudella on laajat seuraukset niin työympäristön kokemuksessa, kuin työssä jaksamisessa ja sitoutumisessa.

 

On tutkittu, että työssä koettu merkityksentunne ja mielekkyys ovat avainasemassa nykypäivänä. Mehiläisen artikkelissa summataan hyvin yhteen, miten hyvä johtaja osaa käyttää hyväkseen johtamisen syvempiä tasoja. Syvempinä tasoina voidaan nähdä henkinen älykkyys sekä tunneäly, joilla voidaan saada ihmiset oivaltamaan työnmerkityksen ja tarkoituksen. Johtajalta vaaditaan myös kykyä moninaisuuden johtamisessa, sillä nykyään erilaisuutta vaalitaan ja hyvän johtajan tulee ottaa huomioon erilaiset ihmistyypit tarpeineen. Ymmärrys siitä, että kaikilla on oma syynsä olla organisaatiossa ja sen syyn selvittäminen lisäävät luottamusta ja pienentävät ”statuseroja” johdon ja työntekijöiden välillä. Vanha, hierarkinen johtamisen malli alkaa jo nähdä viimeisiä päiviänsä.

 

” Pentti Sydämaanlakan mielestä nyt on jo aika lähteä kehittämään uusia johtamismalleja, joiden lähtökohtana on löytää tasapaino tehokkuuden, uudistumisen ja hyvinvoinnin välillä. Älykkäässä organisaatiossa tämä on ymmärretty ja ihmisiä osataan johtaa tasapainoisesti.” (Mehiläinen)

 

Tasapaino. Tähän sanaan on tiivistetty itsensäjohtamisen ja johtamisen perusperiaatteet. Kun oma elämäsi on tasapainossa ja ymmärrät toimintasi kausaalisuhteet, tuloksetkin näkyvät ihan eri tavalla.

Hyvä itsensäjohtaminen antaa mahdollisuuden toimia myös esimerkkinä muille, ja hyvinvoinnin ilmapiiriä on huomattavasti helpompi tuoda esiin, kun elää sen periaatteen mukaisesti.

On oleellista ymmärtää miten ja missä olosuhteissa toimimme, jotta näemme tilanteet selkeästi ja pyrimme olemaan parhaita mahdollisia johtajia. Meidän tulee olla tehokkaita, jotta turha ajankäyttö saadaan puristettua minimiin, ja tämä vapauttaa meiltä aikaa keskittyä kehityskohtiin ja kokonaiskuvaan, ihmisiä unohtamatta.

 

Filosofian tohtori Pertti Sydänmaalakka toteaa että ” Jokaisen, olipa sitten millä organisaation tasolla tahansa on hyvä miettiä, miten tasapainoisesti itseään johtaa. Oletko ottanut huomioon kaikki hyvinvoinnin osa-alueet, vai lyötkö jotakin aluetta jatkuvasti laimin”.

Tätä on hyvä pohtia ja tehdä ratkaisuja ajatusten ja arvojen pohjalta. Kun johdamme itseämme hyvin, osaamme johtaa myös muita paremmin.

 

Lähteet

Mehiläinen. Tasapainoinen itsensä johtaminen on hyvän johtajan tunnusmerkki. Luettu 15.12.2019.

https://www.mehilainen.fi/yrityksille/tasapainoinen-itsensa-johtaminen-hyvan-johtajan-tunnusmerkki

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close