Tampere
19 Apr, Friday
-2° C

Proakatemian esseepankki

Blogi: Amazonin menestys



Kirjoittanut: Jesse Pihkanen - tiimistä Promisia.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Amazon on Jeff Bezoksen luoma ja perustama verkkokauppa ja -alusta erilaisille kauppiaille. Amazon on maailman suosituimpia verkkokauppoja ja se laajenee jatkuvasti eri maihin, nyt myös naapurimaahamme Ruotsiin. Amazonin suosiosta kertoo se, että Jeff Bezos on tällä hetkellä maailman rikkain ihminen yli 200 miljardin dollarin omaisuudellaan. Bezoksen omaisuus on liki puolet maailman toiseksi rikkaimman Bill Gatesin mittainen. Mikä tekee Amazonista niin menestyksekkään?

Ruotsin Amazon aukesi tänään, keskiviikkona 28.10.2020 pitkän odotuksen jälkeen. Heti ensimmäisenä päivänä Ruotsin Amazonista löytyi yli 50 000 elektroniikan tuotetta. Yrittäjä ja Amazon-konsultti Markus Varsikko kommentoi Kauppalehdelle Ruotsin Amazonin aukeamista seuraavasti: ”Jo ensimmäisenä päivänä määrät ovat ihan älyttömiä. Elektroniikan lisäksi vauva- ja lastentarvikekategoriassa on 44 000 tuotetta ja urheilussa 60 000 tuotetta. Amazonilla siis on jo ensimmäisestä päivästä lähtien Pohjoismaiden laajin tuotevalikoima kaikissa näissä kolmessa kategoriassa” (Kauppalehti.fi).

Yksi tärkein syy Amazonin menestykseen on siis yhteinen alusta laajalle tuotekategorialle. Tämän lisäksi Amazonin hinnat ovat yleensä hyvin kilpailukykyisiä ja toimitukset nopeita.  Tätä tukee myös Varvikon kommentti Kauppalehdelle, jossa hän kertoo, että Amazon jatkaa perinteistä menestysreseptiään. Eli se kilpailee laajalla valikoimalla, nopeilla toimituksilla ja matalalla hintatasolla.

Ihmiset ovat internetin yleistyessä ja paisuessa tottuneet tekemään ostoksia yhä enemmän verkossa. Verkkoasiointi mielletään helpoksi, sillä kaikki tieto on vain muutaman klikkauksen päässä. Verkko-ostoksia tehdessä arvostelut, koot, väri- ja mallivaihtoehdot sekä tietenkin hintavertailut ovat helposti nähtävissä. Asiakkaan ei tarvitse enää kiertää perinteisiä myymälöitä ja etsiä sopivan kokoista ja näköistä tuotetta.

Liisa Holma on koonnut Bonfire-sivuston blogiin muutamia kohtia, joiden vuoksi Amazon on menestynyt kilpailijoitaan paremmin. Pohjimmiltaan kaikki lähtee asiakaskokemuksesta ja se onkin Amazonin kehityksen keskiössä. Amazonin tavoitteena on parantaa jatkuvasti asiakaskokemusta sekä kehittää tapoja, jotka tuottavat uusia parempia asiakaskokemuksia. Erona kilpailijoihin Amazon on myös tehnyt seuraavia strategisia ratkaisuja menestykseen:

  • Tuonut kilpailijat omalle alustalleen, jotta asiakkaille olisi Amazonissa mahdollisimman laaja valikoima
  • Luonut vain yhden näkymän tuotteiden tietoihin, jotta asiakkaan olisi mahdollisimman helppoa löytää oikea tuote, ja valita sitten itselleen sopiva toimittaja hinnan ja toimitusehtojen perusteella. Kuluttajalle tämä näkyy niin, että yhdellä tuotteella on Amazonissa useita toimittajia. Ennen Amazonia, ja usein vielä nykyäänkin luo muissa verkkokaupoissa kukin toimittaja samasta tuotteesta ”kopion” tuoteluetteloon.
  • Tuonut samaan yhteyteen tiedon myyjistä, jotka myyvät saman tuotteen käytettynä. Näin Amazon antaa asiakkalle mahdollisuuden valita itselleen ja omiin prioriteetteihin sopivimman toimittajavaihtoehdon.
  • Luonut läpinäkyvyyttä toimittajien palvelutasoon, mahdollistamalla sekä toimittajien että tuotteen kuluttaja-arviot, jotka ovat kaikkien käyttäjien nähtävissä.
  • Luonut systeemin ja mittariston, jolla seuraa ulkopuolisten myyjien luotettavuutta asiakkaiden puolesta. Seuraa loppuasiakkaan puolesta, että jokainen ulkopuolinen myyjä toimii ennakoitavasti ja luotettavasti.
  • Tarjoaa saman tiedon myös ulkopuolisten myyjien käyttöön, jotta nämä voivat käyttää tietoa oman toimintansa parantamiseen.

    (Holma 2019 / Bonfire).

    Julkaistu: https://www.blogger.com/blog/posts/2442969807328196937

    Lähteet:
    https://www.forbes.com/sites/jonathanponciano/2020/08/26/worlds-richest-billionaire-jeff-bezos-first-200-billion/#917f6f04db7b
    https://www.kauppalehti.fi/uutiset/ruotsin-amazon-avautui-ja-yllatti-konsultin-tuotemaarat-ovat-ihan-alyttomia/a0aac90a-eb1a-483e-8a66-b8cf7f7448f4
    https://www.bonfire.fi/voittava-strategia-lahtee-on-asiakkaan-ymmartamisesta/

Kommentoi