Tampere
20 Apr, Saturday
-4° C

Proakatemian esseepankki

Bisneksenä taide



Kirjoittanut: Emilia Kovanen - tiimistä Apaja.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Miksi?

Minusta on kaunista ja ihanaa luoda jotain omaa. Olen aina pitänyt kuvataiteesta ja väreistä. Tekemisen taso ja halu ovat vaihdelleet paljon. Uskon siihen, että jokainen meistä osaa maalata. Maalasin viime vuonna sen verran, etteivät teokset mahtuneet enää kotiini ja aloin positiivisena yllätyksenä saamaan todella paljon kehuja ja kyselyitä tauluistani. Upotin harrastukseen huomattavasti rahaa hyvillä mielin. Vähitellen mieleeni virtasi ajatus, joka kertoi minulle, kuinka hienoa tästä olisi tehdä toimeentulo. Testaaminen olisi helppoa Apajassa ja minulla olisi tukijoukko koko ajan vierelläni. Voisin luoda kotimaista taidetta ja saada siitä lisätuloa. Voin myös kerätä tällä pääomaa jotain toista Apajan projektia varten. Voisin luoda ihmisille iloa ja kauneutta. Miten täydellinen paketti. Huhtikuuhun mennessä olen tehnyt vähän kauppaa, avannut Instagram-tilin, luonut selkeitä tavoitteita ja haastanut Apajaa mukaan projektiin.

 

Arvo?

Taide on siitä mielenkiintoista, koska siinä korostuu ainakin itseni kohdalla tekemisen tärkeys, eli motiivit ja ne yhdistetään myymiseen. Ehkä siksi tämä on niin tärkeää, koska tämä on minulle ensimmäinen projekti koskaan, mikä tuntuu niin mieleiseltä ja oikealta. On ihanaa myydä jotain mitä on omilla käsillään tuottanut. En halua tehdä väkisin tai liukuhihnatekniikalla, vaan intuitiolla. Tästä pääsemme ihmisten mieltymyksiin, värimaailmaan ja tunteita herättäviin asioihin, joita voisi tutkia todella paljon, mutta haluan tuottaa myös itseäni varten ja löytää sitä kautta oikeat asiakkaat. Ihmiset ostavat taidetta koska teoksen aihe koskettaa ja värit miellyttävät silmää. Olen saanut tilauksia liittyen nimenomaan värimaailmaan, ja muutamia myös suoranaisesti tunteisiin mikä halutaan liittyvän tauluun.

On hienoa olla innoissaan ja silti niin alussa, vaikka isoin askel on jo otettu. Taidekurssit.fi (2017) verkkosivustolla neuvottiin ja muistutettiin signeerauksen ja tarinan voimasta. Tekstit ja tarinat voivat liittyä syntyprosessiin tai siihen mitä se tekijälle merkitsee. Tämä oli mukava oivaltaa, koska olen itse pyrkinyt kertomaan juuri näitä asioita sosiaalisessa mediassa ja osallistanut myös pientä seuraajakuntaani. Olen nähnyt myös muilla taiteilijoilla paljon lainattuja tekstejä musiikista ja kirjoista. Tarinat herättävät tunteita ja se syventää asiakkaan ostohalua. Signeeraukset puolestaan tuntuivat alkuun hieman vieraalta ja viralliselta, vaikka ne ovat ylpeyden ja oman taidon näyttämisen todiste. Signeeraus lisää teoksen arvoa, merkitystä ja aitoutta. (Taidekurssit, oman taiteen hinta 2017)

 

Mistä hinta koostuu?

Aloittelevan taiteilijan helppo lähteä alkuun hinnoittelemalla teokset materiaalien ja ajan perusteella. Siitä saa hyvän käsityksen mitä teoksen tulisi vähintään maksaa. Kehittyessä ja opin kasvaessa tulee ottaa huomioon myös markkinat ja oma brändi. (Taidekurssit, taiteen hinnoittelu 2018.)  Omassa hinnoittelussa olen ottanut huomioon materiaalikulut, kuukausikulut, jatkokehityksen, sekä palkan eli arvon. Materiaalikuluihin kuuluu kangaspohjat ja maalit. Maalin kulutusta on välillä hieman vaikea laskea ja yritän käyttää sitä säästeliäästi. Kuitenkin siten, että virheisiin on varaa. Kuukausikuluihin kuuluu mm. suojausvälineitä, teippiä, siveltimiä sekä työkaluja, joita pitää uusia. Maalaamiseen olen käyttänyt siveltimien lisäksi lasipulloja ja muita erilaisia kierrätysmateriaaleja.  Jatkokehitys on tietyn suojan rakentamista, sekä tulevia suurempia investointeja varten. Jatkokehitys koostuu prosentuaalisesti yksittäisen teoksen pohja-, maali- ja kuukausikuluista.

Haastavin ja mielenkiintoisin kohta on tietenkin ollut oma palkka, joka sisältää teoksen arvon. Paljon voin pyytää hintaa? Minkä arvoisena näen oman työn ja työni jäljen? Onko kauneus katsojan silmässä? Minun mielestäni todellakin on. En voi tai halua myydä jokaista teosta ja kaikkien maalausteni arvo vaihtelee. Kun otetaan huomioon kaikki kulut, niin mitään maalausta ei todellakaan voi myydä alle viidelläkymmenellä eurolla.

Oma tuntihintani on edelleen hieman hukassa, mutta olen varma, että se muovautuu pikkuhiljaa myyntien kasvaessa. Oman ajan arvostamisen puutteen näen siinä, etten aina koe voivani pyytää enemmän hintaa, jos aikaa on mennyt teoksen tekemiseen enemmän. Tämä on myös aloittelevalle taiteilijalle normaalia. Koen tuntihinnan vaihtelevan, koska liitän sen teoksen lopputulokseen. On täysin normaalia ajatella, että suurempi teos maksaa enemmän kuin pienempi. Mutta se ei mene aina niin, sillä ajoittain pienempi työ on voinut viedä enemmän aikaa ja lopputulos voi olla paljon voimakkaampi. Tässä minulla on vielä opeteltavaa ja selkeitä linjauksia on tehtävä. Odotan tulevaa innolla! On pidettävä vain rohkeutta ja uteliaisuutta yllä. Ja sitä onneksi riittää

 

Mitä on tulossa?

Nykyaikana itseilmaisu ja itsensä tutkiskelu ovat niin pinnalla, että voisi olettaa monen kokeilevan siipiään yrittäjänä. Taidetta myydään monissa kanavissa harrastepohjalta pilkkahinnoin. Taiteen myymiseen on eri kanavia ja jokainen taiteilija valitsee itselleen sopivimman. Olen luomassa verkkosivustoja ja perehtymässä vielä myyntiin. Minun on löydettävä ihmisiä keitä taiteeni koskettaa. Lisää asiakkaita, lisää tunnetta, lisää asiakastyytyväisyyttä. Olen miettinyt kampanjoita, arvontoja ja lisämyyntiä, jotka levittäisivät teoksiani ja niiden sanomaa.

Haaveilen myös taiteen jatkokehityksestä ja -opiskelusta. On monia mahdollisuuksia mitä tämän projektin tiimoilta voi kehittää, kuten tapahtumia, hyvinvointia ja kauneutta. Olisi mahtavaa järjestää maalausiltoja ja harjoittaa intuitiivista maalausta.

Yksi hienoimpia asioita on nähdä kehitystä omassa tekemisessä ja pitää flow-tilaa yllä. Ilman positiivisuutta ja kyllä sanaa ei voi synnyttää mitään uutta. Ilman kriittistä ajattelua ei voi synnyttää mitään hienoa. Tiivistettynä: uusia asioita on tullut ilmi ja en malta odottaa mitä keksimme ja kehitämme tästä Apajan kanssa laajemmin.

 

 

Lähteet:

Tuimala, L. 2017. Miten nostan oman taiteeni hintaa? Luettu 27.4.

https://www.taidekurssit.fi/p/oman-taiteen-myyminen-2

Tuimala, L. 2018. Taiteen hinnoittelu materiaalien ja käytetyn ajan mukaan. Luettu 26.4.

https://www.taidekurssit.fi/p/taiteen-hinnoittelu-ajan-ja-materiaalien-mukaan

 

 

 

Kommentoi