Jos kävelet kadulla ja törmäät betoniporsaaseen, mietitkö ensimmäisenä, että kuka hitto tämän on tähän laittanut vai mietitkö, kuinka ajatuksissa oikein olit kun et huomannut sitä? Luin tämän muutama vuosi sitten jostain keskustelufoorumilta ja se on siitä saakka ollut mielessäni kuvaamassa sitä, ottaako ihminen itse vastuun tapahtumista vai ulkoistaako sen muille. Reflektoin myös omaa toimintaani tämän ajatusmallin avulla, jos saan itseni kiinni selittelemästä. Haluaisin pystyä aina löytämään syyt itsestäni ja pystyä ajattelemaan että vaikutan itse tapahtuviin asioihin eikä ne vain tapahdu minulle, minusta riippumattomista syistä.

Poikani kautta olen oppinut lasten elävän betoniporsas elämää. Kaikki vain tapahtuvat ja syy löytyy aina pääsääntöisesti muusta kuin itsestä. Jos pyörällä kaatuu, niin syy on pyörässä tai huonossa tiessä, jos häviää salibandy pelissä se johtuu tuomareista tai jos koulussa on välitunti jalkapallossa syntynyt tönimistä, niin syy on poikkeuksetta kaverissa. Niin helppoa se on. Näistä käymme keskusteluja ja laitamme häntä ajattelemaan omaa osuuttaan sekä mihin asioihin olisi pystynyt vaikuttamaan tai pystyisikö toimimaan toisin seuraavassa samankaltaisessa tilnteessa. Seitsemän vuotiaalle pojalle hyvä paikka harjoitella tätä on kuulua joukkueisiin. Jääkiekko ja salibandy opettavat monia käyttökelpoisia asioita ja rakentavat mentaliteettia, jossa vastuu kuuluu ihmiselle itselleen.

Itse oma urheilu- ja yrittäjätausta on opettanut paljon vastuun ottamista omasta toiminnasta. Oletan, että se on rakentunut jo pienestä pitäen ja se on vahvasti identiteetissäni. Osa siitä on varmasti tullut äidin maidossa ja osa ympäristön muokkaamana. Äitini ja mummini ovat olleet aina sitkeitä naisia. Asiat tehdään vaan ilman tekosyitä ja sieltä on mallia itsellenikin tullut. Yrittäjänä olen tottunut siihen, että olen vastuussa asioista ja asioita tehdään, silloinkin kun ei oikein maistuiskaan. Jos on käsi ollut paketissa, kuume tai vatsatauti niin ensimmäinen ajatus ei ole ollut sairasloma vaan ärsytys siitä, miten työn tekeminen sairaana on paljon hitaampaa. Ensimmäisenä on aina tullut ajatukset siitä, kuinka pystyn suoriutumaan tämän asian kanssa asioista eikä se, että enhän nyt pysty tämän kanssa suoriutumaan asioista.

Olen ollut aika paljon vain urheiluihmisten kanssa tekemisissä, joten akatemialla olen kohdannut aivan uuden maailman, jossa syitä ulkoistetaan aivan surutta. En sano, ettei urheilijoissa olisi betoniporsaiden asettajien syyttäjiä, mutta yleensä se on jonkinlainen mielen este olla parempi urheilija. Jos jää jumiin epäoikeudenmukaisuuksiin tai vaikka varusteisiin, niin silloin kadottaa keskittymisen siltä, mihin todellisuudessa pystyy vain vaikuttamaan, omaan itseensä. Samanlaista ulkoistusta voidaan käyttää tappioiden kohdalla, syitä siihen etsitään muusta kuin itsestä. Oma epäonnistuminen on hankala kohdata ja siinä tilanteessa se voi olla helppo suojautumismekanismi,  jolla vältetään tunnetta esimerkiksi omasta heikkoudesta. Joskus syitä mahdolliseen tulevaan huonoon suoritukseen selitellään jo etukäteen. On vaikka ollut vähän kipeenä tai nukkunut huonosti tai joku muu syy, jolla uskottelee itselleen, että tänään itsestä riippumattomista syistä voi epäonnistua ja tällöin niin käydessä se on helpompi sietää. Ongelma on se, että jos opettaa mielensä antamaan selityksiä, niin se oppii antamaan niitä aina vain enemmän. Silloin se oma suoriutuminen on herkkä häiriintymään jokaisesta asiasta. Mikäli urheilija onnistuu työstämään mielensä vahvaksi ja keskittymään niihin asioihin, joihin voi vaikuttaa ja hyväksyä ne asiat osana suoritusta, joihin ei voi ja silti keskittyä vain tekemään parhaansa.

Ulkoistetut syyt tulevat välillä Roimassakin niin automaatiolla, että siinä ei kyllä ehdi kukaan miettimään ja reflektoimaan omaa osuuttaan tai vaikutus mahdollisuuksiaan asioiden kulkuun. Jos opit selittelemään itsellesi asioita, niin mielestäni opetat itsesi pääsemään liian helpolla. Aina löytyy syitä, jos haluaa. Niillä pystyy suojautumaan epämiellyttäviltä tehtäviltä ja tuntemuksilta, joko etukäteen tai jälkikäteen. Toistuva itsensä pienentäminen ulkoisten tekijöiden edessä on myös myös este tai vähintäänkin hidaste kehityksen ja menestyksen tiellä. Aina on asioita joihin voit vaikuttaa ja ne on ne, mihin se keskittyminen tulisi suunnata. Koita ensi kerralla keksiä keinoja, kuinka teet asiat siitä huolimatta, että polullasi on betoniporsaita. Hyväksy ne, anna niiden olla osa polkuasi ja jatka matkaa. Pidä katse niissä asioissa mihin voit itse vaikuttaa ja löydät keinot suoriutua betoniporsaista huolimatta.