Tampere
19 Apr, Friday
-3° C

Proakatemian esseepankki

Avoimuuden suojaisa satama turvaa muutoksen



Kirjoittanut: Jyri Lempinen - tiimistä Value.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Johdanto

 

Työelämä on jatkuvaa murrosta ja on pysyviä kohtia saattaa olla vaikea löytää. Muutosjohtamisessa on tarkoitus ottaa huomioon koko organisaatio ja sen sidosryhmät – ihmiset, strategiat ja aatteet. Työyhteisön rakentaa jokainen ihminen omalla tavallaan ja pyrkii luomaan itselleen sopivan ympäristön niillä elementeillä mitä tarjoamme. Yritysjohdon on tehtävä jatkuvasti töitä sen eteen, että kaikki rakennusmateriaalit ovat oikeat, ja fasiliteetit itsensä toteuttamiselle ovat suopeat. Nykypäivän johtamisessa ei toimi niin ikään pelolla johtaminen, mikä saattoi toimia silloin kun työntekijöitä oli enemmän kuin työpaikkoja. Nykypäivänä iso osa työikäisistä pitää työssä olevaa vapautta tärkeämpänä kuin itse työtä, siksi onkin tärkeää osata tarjota henkilökunnalle todellinen merkitys ja avata organisaation strategia kaikkien saataville.

 

Mistä merkitys?

 

Media vaikuttaa entistä enemmän ihmisiin ja kaikki mitä mediassa nostetaan esille, saattaa horjuttaa ihmisten uskomuksia tulevaisuudesta. Mediaa lukiessa elämä on paljolti draamaa ja lähes jokainen asia on epävakaa. Tämän takia esimerkiksi yrityksen henkilökunnan motivaatioon saattaa vaikuttaa meneillään olevat haastavat ajat markkinoilla. YT neuvottelut rasittavat jokaista ja irtisanottujen lausuntoja tulee mediassa julki negatiivisessa valossa.

 

Ilmapiiri on sitä, mitä rakennetaan sisältä päin, mutta ulkomaailman ja median asettamat vaatimukset muokkaavat ihmisten ajattelua brändistä ja yrityksestä. Jokainen yrityksessä työskentelevä joutuu jatkuvasti kohtaamisiin, joissa voidaan koetella henkilön omaa uskomusta yritykseesi. Mentaalinen tila voidaan luoda hyvin vahvaksi omasta yrityksestä niin, että omistajuus yritykseen työyhteisössä säilyy. Tällaisessa tilassa ihminen saattaa itsenäisesti puolustautua medialta ja negatiivisilta ajatuksilta, mitä yritys kohtaa. Johtajalla on tällöin tehtävänään erittäin haastava tilanne.

 

Yrityksissä hehkutetaan uusista tuulista, kuten ne olisivat maailman paras asia ja muita vaihtoehtoja ei ole. Tähän mennessä olet saattanut itse sisäistää muutoksen rauhassa ja tavoitteesi on myydä tuo idea muulle henkilökunnalle yrityksessäsi. Ensimmäisenä keräät kokoon eri yksiköiden johtajat ja kerrot muutoksesta ja saat keskustella heidän kanssaan muutoksesta heränneet kysymykset ja yksikön päälliköillä saattaa olla erilainen omistushalu yritykseen kuin työntekijäportaalla.

 

Valuessa kaivattaisiin tällä hetkellä enemmän asiakaskontakteja ja hyväksyntää Proakatemian ulkopuolelta. Olemme onnistuneet keräämään liikevaihtoa, mikä on hyvä ja positiivinen asia, mutta nyt on ohjattava toimintaa aktiivisempaan myyntiin, kuin aikaisemmin. Ulkopuolelta tuleva palaute antaa energiaa joukkueeseemme varmasti enemmän. Ensi keväänä tavoitteena olisikin lisätä asiakasrekisterissä olevien asiakkaiden määrää ja hankkia isompi asiakaskunta. Tavoite on saada asiakkaat oma toimisesti suosittelemaan palveluamme. Uskon, että pääsemme siihen kertomalla avoimemmin palveluistamme ja vaikka omasta strategiastamme. Valuessa on mielestäni turha pelätä strategian paljastamista muille tahoille, päinvastoin tämä voisi vahvistaa markkina-asemaamme. Läpinäkyvä strategia on markkinointi keino ja mahdollistaa muiden yritysjohtajien samaistumisen meihin. He saattavat haluta muuttaa toimintaa samanlaiseksi, kuin mitä meillä on. Hyvä esimerkki tähän on Proakatemia ja koulutusvienti, mitä Value on tehnyt vähän aikaa Hollantiin. Proakatemian malli on toiminut hyvin ja motivoituneet opiskelijat ovat olleet sanan saattajina pitkään. Nyt strategiaa on helppo viedä ulkomaille. Samalla tavalla muun muassa Valuen Videomarkkinointi ja uusi kärki toimii hyvänä työkalun tuomalla esille sekä yrityksen kulttuurin että strategian.

 

Yksin on vaikeaa yrittää tai tehdä tulosta

 

Johtajan on hyvä pitää mielessä, että yksin yritystä on mahdotonta pyörittää. Tiedät, että jonkun mielestä olet pääkallopaikalla ja saat osittain auktoriteetin pelkästään asemasi takia. Palkkasi maksavat ne ihmiset kenet sinä olet yritykseesi palkannut. Et halua kuulla työntekijöiltä ajatustakaan siitä, että hän olisi vain töissä täällä. Vitsille kannatta toki nauraa, koska sehän on osa vanhanaikaista työkulttuuria ja ei välttämättä tarkoita sitä mitä lause oikeasti sanoo. Ole läsnä ja jaa tekemistäsi muille, anna vastuuta ja ota palautetta vastaan, sekä rakenna turvallinen ympäristö, jotta muutoksen keskellä ei olisi ankeaa.

 

Turvallinen ympäristö on mahdollista ainoastaan keskustelemalla ja tutustumalla henkilökuntaan huolella. Henkistä turvallisuutta voi rakentaa myös sillä, että olet sijoittunut samaan tilaan muun henkilökunnan kanssa ja juttelet mukavia. Johtaja asemassa on äärimmäisen tärkeää, muistaa että keinotekoinen auktoriteetti vielä tuntemattoman työntekijän kanssa saattaa kylmentää välejä ja pelätään sanoa asioita kuin ne oikeasti ovat. Tätä kuilua emme halua enempää ruokkia, kuin se on jo. Voit helpottaa väliä kertomalla itsestäsi hieman henkilökohtaisia asioita ja asettaa itsesi haavoittuvaiseksi. Anna ihmiselle tunne, että luotat häneen. Hänelle saattaa tällöin tulla velvollisuuden tunne myös jakaa vaikkapa harrastuksistaan enemmän.

 

Tunne henkilökuntasi, aseta itsesi haavoittuvaksi, markkinoi strategiallasi ja anna ulkopuolelta tulevien inspiraatioiden purjehtia omaan satamaan. Inspiroidu itse ja rakenna tulevaisuutesi parempana johtajana. Johda ihmisiä lämmöllä ja aidolla energialla. Jätä teennäisyys ja keinotekoiset auktoriteetit sikseen ja keskity siihen, että joka ikinen ihminen seuraa samaa visiota kanssasi ja jakaa yrityksesi arvot samalla tavalla. Tee parhaasi.

Kommentoi