Tampere
29 Mar, Friday
9° C

Proakatemian esseepankki

“Avaimet käteen” periaate toimii



Kirjoittanut: Heidi Hydén - tiimistä Evision.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Kiitos Outi avaavasta esseestäsi. Minusta oli hauska lukea ajatuksiasi, kun samalla pystyin kuvittelemaan käytännön tilanteita, jossa näitä asioita on tullut esiin. Pakko myöntää, että itsellänikin ensivaikutelma sinusta oli jollakin tapaa vakava ja liian asiapohjainen. Nyt kun olen oppinut tuntemaan sinua paremmin, niin huomaan, että vaikka introvertti ominaisuus on sinussa, niin silti sinulla on paljon annettavaa ja mielenkiintoisia ajatuksia asioihin. Et pelkää sanoa niitä ääneen ja ehkä siinä onkin vahvuutesi. Ei tarvitse olla koko ajan äänessä ja hyppiä innoissaan ympäriinsä, vaan voi oikeasti olla taka-alalla ja tarttua sitten asioihin, kun niiden aika on.

Muistan, kun olimme yhdessä viime syksynä Proakatemian projektorissa ja aiheena oli ihmisen 16 perustarvetta. Oli mielenkiintoista huomata, että vaikka päällisin puolin olemme todella erilaisia, niin meidän tarpeemme olivat lähestulkoon täysin samanlaiset. Ja muistan miettineeni, että miten se voi olla mahdollista, kun koen vahvasti, että me olemme niin erilaiset ihmiset. Syvennyin kuitenkin ajatukseen ja ymmärsin, että loppujen lopuksi me olemme hyvinkin samanlaiset. Kumpikin meistä haluavat tietynlaista järjestystä asioihin, hyvää johtajuutta ja selkeitä suunnitelmia. Minä toivon vieläkin tarkempia suunnitelmia. Keskusteluissa ymmärrän erittäin hyvin ajatusmallejasi ja osaat hienosti sanoittaa ajatukset sanoiksi. Syöminen oli yllättävä elementti ja tähän haluan itse kiinnittää huomiota esimerkiksi HIGHLEVELin toiminnassa. Pitää huolehtia tarkemmin tauoista ja riittävästä energiasta.

Työajat ovat nousseet useaan otteeseen puheenaiheeksi sekä Evisionissa että HIGHLEVELissä ja täytyy myöntää, että me kaksi taidamme olla tiimin mustat lampaat kyseisessä aihealueessa. Työajan ja vapaa-ajan jaottelu on mielestäni erittäin tärkeää. Pystyn samaistumaan ajatukseesi siinä, että työaika on kahdeksan tuntia ja sen jälkeen astuu esiin oma vapaa-aika. Tässä on selkeästi havaittavissa erilaisia ajatuksia suuntaan ja toiseen, mutta olen itse pyrkinyt viemään eteenpäin ajatusta siitä, että on ok, jos joku haluaa tehdä kellon ympäri töitä ja joku toinen haluaa pitää kiinni kahdeksan tunnin työajasta. Kaikkien tiimissä pitää kunnioittaa sitä ja kyseessä on vain pelisääntöjen kirkastaminen.

Mainitsit oikeudenmukaisuuden ja tiimin asettamisen itsesi edelle. Minua jäi mietityttämään, mitä tarkoitit oikeudenmukaisuuden tajulla. Minulla on myös erittäin korkea oikeudenmukaisuuden arvo ja itselläni se näkyy eniten tilanteissa, jossa koen, että jokin asia ei mene minun arvomaailmani mukaan tai esimerkiksi tilanteessa, jossa tiimissä suositaan toisia enemmän kuin toisia. Olen itse pyrkinyt samanlaiseen ajatusmalliin siitä, että tiimi menisi itseni edelle, mutta olen tullut siihen tulokseen, että vaikka tiimi on tärkeä, niin silti haluan asettaa itseni tiimin edelle. Ehkä se johtuu siitä, että tiimimme ei ole muodostunut niin tiiviiksi kuin se voisi olla. Tiimin ollessa tiiviimpi, voisi olla helpompaa asetta itsensä toissijaiseksi ja keskittää kaikki fokus tiimiin.

Oletko miettinyt, että ottaisit jossakin tilanteessa johtajan saappaat itsellesi? Olen itse hieman odottanut sitä hetkeä, että olisit johtajana. Sinulla on paljon kokemusta, tietoa ja taitoa, mitä voisit helposti jakaa meille muille johtajan roolissa. Välillä minusta tuntuu, että sinusta ei saa kaikkea sitä potentiaalia irti mitä voisi saada. Syy voi olla myös mainitsemassasi dilemmassa johtajuudessa ja johdettavana olemisessa. Voi olla, että sinulla on ollut väärä johtaja johtamassa ja sen takia johdettavana sinusta ei ole saanut kaikkea irti.

Olen täysin samoilla linjoilla ajatuksissasi valmentavasta johtamisesta. On täysin eri fiilis löytää itse ratkaisut asioihin kuin että joku kertoisi ne minulle suoraan tarjottimella. Kaipaan kuitenkin itse tasapainoa valmentavan ja vanhan liiton johtajan välillä. Vanhan liiton johtajalla tarkoitan sitä, kun asiat tulevat ns. käskyttämällä ylhäältä päin. Joskus tilanne vaatii sitä, että johtajan pitää kertoa suoraan asiat ja käskeä tekemään, jos mitään ei muuten tapahdu. Mietin myös nostamaasi ”tunnejohtamista”, mikä on erittäin tärkeää omalta osaltaan. Johtajan pitää ymmärtää ihmisiä ihmisinä. Kaikilla on erilaiset elämäntilanteet ja ne vaikuttavat aina jossakin määrin työhön. Johtajan pitää siis mielestäni osata asettua johdettavan asemaan ja ymmärtää, jos tilanne sitä vaatii.

Kokonaisuutena olit koostanut erittäin hyvän paketin siitä, kuinka sinua kannattaa johtaa. Nämä asiat meidän kannattaa ehdottomasti HIGHLEVELissä huomioida ja uskon, että meidän tiimityömme paranee entisestään, kun osaamme keskittyä jokaisen meidän ajatuksiimme. Erityisesti kiitos avoimuudesta ja rehellisyydestä, koska ilman sitä emme voi kehittyä ja toivon, että jatkossakin meidän ei tarvitse kierrellä ja kaarrella, vaan voimme puhua suoraan niin kuin asiat ovat.

 

“You don’t get paid for the hour. You get paid for the value you bring to the hour” – Jim Rohn

 

LÄHTEET

Kattelus, O. 2020. Millainen johdettava olen = Miten minua kannattaa johtaa? Proakatemian esseepankki. Luettu 3.4.2020. https://esseepankki.proakatemia.fi/millainen-johdettava-olen-miten-minua-kannattaa-johtaa/

Kommentit
Post a Reply to Outi Kattelus cancel reply

Add Comment
Loading...

Vastaa käyttäjälle Outi Kattelus Peruuta vastaus

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close