Tampere
29 Mar, Friday
8° C

Proakatemian esseepankki

Auton omistamisen tulevaisuus



Kirjoittanut: Esseepankin arkisto - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on < 1 minuutti.

Auton omistaminen on ollut jo pitkään murroksessa muualla maailmassa. Yhdysvalloissa autoja ostetaan osamaksuilla ja Euroopassakin ollaan siirrytty omistamisesta enemmän käytöstä perittävään maksuun. Suomessa kehityksessä ollaan luonnollisesti hieman jäljessä, mutta perästä tullaan. Leasing- vaihtoehtoa on ollut Suomessa jo tarjolla tovin, mutta se ei ole oikein ottanut tuulta alleen kuluttaja-asiakkailla. Yrityksillä leasing on jo enemmän arkipäivää.

Nyt leasingin rinnalle on kuitenkin tullut vaihtoehto, joka sopii kuluttajille leasingia paremmin. Kyseisessä mallissa autosta maksetaan kuukausittain osamaksun tavoin aina sama summa, joka voi sisältää kaikki auton tarvitsemat huollot ja renkaanvaihdot, valitusta tasosta riippuen. Maksat ainoastaan auton käytöstä, etkä omistamisesta. Auton arvo ainoastaan laskee, eikä kasva niin kuin esimerkiksi taloissa yleensä. Siltäkin kannalta käytöstä maksaminen on järkevämpää. Sopimuksen päättyessä autosta maksetaan sopimuksen tekohetkellä sovittu takaisinostohinta. Sopimuksen voi lopettaa tai uusia, jolloin tilataan jälleen uusi auto. Sopimuksen voi koska vaan lopettaa tai muuttaa.

Kuulostaa hyvältä, mutta miksi Suomessa ei ole kyseinen malli vielä levinnyt. Syitä on monia, mutta suurimmat syyt lienevät suomalaisessa ajattelussa. Suomessa vallitsee ajattelu, jossa täytyy omistaa talo ja auto. Tässä vaihtoehdossa auto ei ole oma vaan siitä maksetaan tavallaan ”vuokraa”, joka voi olla monelle periaatteen miehelle kynnyskysymys. Nuorille kyseinen vaihtoehto on ihanteellinen, kun autoon ei tarvitse kerätä suurta pääomaa ja uudet autot ovat myös turvallisempia vanhempiin autoihin nähden.

Uskon kyseisen mallin yleistyvän, kunhan se leviää Kehä 3 ulkopuolelle. Itse en todennäköisesti tule omistamaan omaa auto, koska näen tämän vaihtoehdon omistamisen sijaan huomattavasti järkevämmältä.

 

Lähde: https://kouvolansanomat.fi/teemat/kaupallinen-yhteistyo/ccc9bf5e-5a37-462b-8952-28cfb0f090b2

Aihetunnisteet:
Kommentit
Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close