Tampere
20 Apr, Saturday
-4° C

Proakatemian esseepankki

ATR ja Kesko



Kirjoittanut: Aleksi Röyhkiö - tiimistä Kipinä.

Esseen tyyppi: Akateeminen essee / 3 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 5 minuuttia.

ATR ja Kesko

 

 

Tämä essee tulee käsittelemään ATR Solutions Oy:n syntymistä ja sen ensimmäistä liikeideaa. Yrityksen perustaja jäsenet ovat Aleksi Röyhkiö, Miko Anttila ja Markus Tervo. Olimme syyslukukaudella 2020 muodostaneet yllä mainitusta kolmikosta ryhmän taloudellisen ajattelun ryhmätyötä varten. Ryhmätyömme piti sisällään Talenom Oyj:n aikaisempia tilinpäätöksiä ja niiden tulkintaa erilaisin keinoin. Innostuksemme lukujen selailuun oli hyvin vähäinen, varsinkin kun olimme odottaneet kyseiseltä kurssilta hiukan erilaista sisältöä. Näin jälkikäteen ajateltuna juuri tuo turhautuminen siivitti meidät kolme täysin toiminnalliselle taloudellisen ajattelun kurssille, josta oppia tulisi täysin muualta, kun omenavaraston laskemisesta kirjanpidollisin ottein.

 

Marraskuussa 2020 tapasimme jälleen ryhmätyön merkeissä, mutta ajatus juoksi hyvin nopeasti toisaalle. Aloimme tosissaan pohtimaan ideoita, etenkin Suomen maalla vielä tuntemattomia tapauksia. Aleksi osasi kertoa Ruotsin isoista kauppaketjuista (Ika & Coop) löytyvistä itse skannaus (self scanning) menetelmistä. Asiakas voi siis itse skannata ostamansa tuotteet jo kauppareissun aikana, tuotteiden turha latominen kassalle pystytään näin välttämään. Innostuimme tapamme mukaan ajatuksesta tuoda kyseinen järjestelmä isosti suomeen. Päätimme ryhtyä hommiin, ennen kuin joku muu kerkeäisi. ATR Solutions Oy (Anttila, Tervo, Röyhkiö) oli perustettu 6.12.2020.

 

Perustimme yrityksen nopeasti, koska tulevat maahantuontiin liittyvät sopimukset edellyttäisivät aktiivista Y-tunnusta (tästä lisää myöhemmin). Todella räväkän alun temmellyksessä olimme huomanneet S-ryhmän pilotoivan, jo kyseistä kokonaisuutta. Tiukan selvityksen jälkeen totesimme, että Keskon leirissä on tällä hetkellä aivan hiljaista. Keskityimme tästedes vain palvelun viemiseen Keskolle, mutta uudella tavalla. Kävimme vierailemassa Prismoissa, joissa palvelu oli jo käytössä. Vierailuiden perusteella teimme havaintoja ja ideointia, että kuinka toteuttaa konsepti hienommin kilpailevalla osapuolella, eli Keskolla. Tykkäsimme muutenkin Keskosta, ja sen yrittäjävetoisesta tyylistä, se sopi meille keltanokille paremmin.

 

Vuoden viisaampana ei voi kuin päätä pyöritellä ja naureskella poikain ensimmäiselle kokeilulle yrittäjän arjessa. Yrityksen perustamiseen meni useampi klikkaus, kuin meidän selvitystyöhömme esim. konseptin historiasta ja kokeiluista Suomessa. Yritys taisi olla jo perustettu, kun vasta huomasimme, että naapuri Linnainmaan Prisma pilotoi lähitulevaisuudessa hanketta. Oli niin tai noin alun himmailuista ja pelokkuudesta meitä ei voi syyttää. Asioita on tehty väärin, jos vuoden päästä ei vähintään nolota omat toilailut, sitä kun kuvittelee aina olevansa niin kartalla kaikesta. Olen kuitenkin ylpeä meistä, ilman tätä emme olisi lähelläkään niitä ihmisiä tai yrittäjänalkuja, mitä olemme nyt. Muut aloittavat kesäkahviloista, me aloitamme puolen miljoonan investoinneista per asiakas. Miko Anttila jatkaa tästä.

 

 

-Markus

 

 

 

 

 

 

Prosessimme alkoi jälleenmyyntisopimuksen hankkimisella Self Scanning -laitteille. Huomasimme, että suurin toimija alalla on Zebra Technologies, joka on teknologiajätti USA:sta. Zebra toimittaa teknologiaa ympäri maailmaa ja heidän kalustoa tulee vastaan melkein mihin tahansa meneekin. Selvisi, että jälleenmyyntisopimuksen voi tehdä verkossa, joten sinne suunnattiin. Sopimuksen tehtyä pääsimme käsiksi Zebran koulutus materiaaleihin ja aloimme tutustumaan tuotteeseen lisää. Tämä työjärjestys kertoo paljon meidän innokkuudesta tekemiseen, eikä niinkään selvitystyöhön.

 

Olimme tammikuun aikana tutustuneet vähän tuotteeseen ja olleet yhteydessä Suomen pään Zebran edustajaan, joka konsultoi yrityksiä ympäri Suomea, jonka jälkeen alkoi kauppiaiden kontaktoiminen. Tähän käytimme aluksi omia suhteitamme. Parhaat kontaktit löytyi Aleksilta. Alkeksi oli rallin parissa tutustunut K-kauppiaisiin.

 

Vastaanotto kauppiailla oli hyvä. Saimme positiivista palautetta järjestelmästä, sekä innokkuudesta, jolla elimme. Olimme varmoja siitä, että tämä on meidän iso breikki ja se paistoi läpi ja vakuutti. Positiivisen palautteen vahvistamina lähdimme katsomaan Linnainmaan Prismaan, kuinka tämä järjestemä siellä toimii. Kyseisessä prismassa oli pilotti lähdössä käyntiin seuraavana päivänä, mutta emme malttaneet odottaa sinne saakka vaan menimme kouluprojektin varjolla kysymään, jos saisimme esittelyn järjestelmästä.

 

Pyysimme infosta henkilöä, joka vastaisi tästä uudistuksesta. Tavattiin kyseinen henkilö ja selitimme tilanteen. ”Me ollaan koulussa tekemässä tästä järjestelmästä tutkimusta ja haluttais tietää, miten teillä on tää otettu käyttöön?”. Meille esiteltiin järjestelmä ylpeänä ja kuulimme, että järjestelmä oli otettu hyvin vastaan. Kuulimme paljon semmoista tietoa, joka auttaisi meitä myymään ideaa kauppiaille ja Keskolle.

 

Otimme samalla yhteyttä tähän Zebran Suomen toimijaan ja saimmekin sovittua tärskyt seuraavalle päivälle. Tämä henkilö oli Linnainmaan Prismassa katsomassa, että siellä pilotti lähtee käyntiin. Mikä sattuma. Nyt meitä pyydettiin lounaalle Prisman kyljessä sijaitsevaan ravintolaan. Menimme paikalle toivoen, että tämä henkilö, joka meille esitteli järjestelmää edellisenä päivänä ei olisi paikalla. Meidän onneksemme selvittiin ilman kiinnijäämistä.

 

Juttelimme lounaalla järjestelmästä, sen toimivuudesta, mahdollisuuksista ja mikä sen historia Suomessa on. Kuulimme, että Kesko on jo kokeillut vuosia sitten järjestelmän tuomista kauppoihinsa. Tämä sai palan nousemaan kurkkuun. Kuitenkin keskusteluissa selvisi, että viime kokeilun aikana ei aika, eikä toteutustapa olleet oikeat. Nyt olisi kuulemma ollut parempi sauma lähteä toteuttamaan hanketta.

 

Kaiken tämän ohella lähdimme samalla kehittämään omaa toimintaamme. Valmistelimme materiaalia yrityksestämme ja meistä ihmisinä, sekä kirjoitimme sähköpostipohjia, joilla voisimme olla yhteydessä kauppiaisiin. Oltiin myös yhteydessä tuttuihimme, joilla olisi kokemusta neuvotteluista ja isoista projekteista, jotka voisivat auttaa meitä keltanokkia valmistautumaan tulevaan.

 

Olen ylpeä siitä, millä draivilla teimme hommia keväällä. Mentiin eteenpäin isolla, ehkä jopa katteettomalla itseluottamuksella, mutta se on opettanut meidän koko kolmikkoa toimimaan. Tuntuu, että tämä oli paras tapa aloittaa yrittäjän ura. Haukattiin pala niin isosta kakusta kun vaan keksittiin ja se on opetanut rohkeutta, päättäväisyyttä, työntekoa ja paljon muuta.

 

 

-Miko

 

 

Matka kohti Keskon päättäviä toimia aloitettiin omien lämpimien kontaktien kautta. Tavoitteena oli saada tutut kauppiaat innostumaan tästä ideasta ja tämän tavoitteen saavuttamiseksi teimme hurjan määrän töitä. Ensimmäisinä kontaktoitiin Savonlinnan K-Citymarketin kauppiasta, jonka kautta pääsimme tutustumaan Pirkkalan K-Citymarketin kauppiaaseen. Saimme kaikki kontaktoidut kauppiaat innostumaan ajatuksesta ja ajamaan asiaa eteenpäin kanssamme. Tässä kohtaa huomasimme, kuinka pitkä ja vaikea matka on edetä Keskon kokoisen yhtiön hierarkiassa.

 

Useiden eri kontaktien ja palaverien jälkeen saimme yhä enemmän ja enemmän tukea sekä luottamusta jo kontaktoiduilta kauppiailta. Tämän avulla pääsimme puhumaan yhden Suomen arvostetuimman kauppiaan, Marko Strandin kanssa. Hän on henkilö, joka istuu ”isoissa pöydissä” ja hänen mielipiteillään on merkitystä myös Keskon päättävien elimien korvissa. Markon kanssa kävimme usean puhelinpalaverin aiheesta ja saimme myös hänet vakuuttuneeksi. Tämän ansiosta olimme taas yhden askeleen lähempänä tavoitettamme.

 

Koimme jokainen matkan varrella suuria ja opettavaisia oivalluksia. Etenkin sen kanssa, että kaikki kontaktit ovat tärkeitä joko nyt tai tulevaisuudessa. Jo tähän mennessä matkallamme olimme saaneet hurjan määrän kontakteja, joihin olimme jättäneet positiivisen vaikutuksen. Onnistuimme tämän vaikutuksen jättämisessä olemalla omia itseämme. Olimme motivoituneita ja innokkaita uusia yrittäjän alkuja, joita ei oma ikämme kiinnostanut. Saimme todella paljon omituisia katseita ja kohtelua sen vuoksi, koska olimme muiden silmissä todella nuoria näin suureen bisnekseen. Voitimme kuitenkin kaikkien luottamuksen puolellemme näyttämällä oman osaamisemme.

 

Lopuksi Markon avulla pääsimme keskustelemaan Keskon markkinointi päällikön kanssa, joka vaikutti myös yllätykseksemme todella kiinnostuneelta asiasta. Puhelimessa sovimme olevamme yhteydessä häneen sähköpostilla, jonka jälkeen saimme häneltä kutsun videopalaveriin. Valmistauduimme todella huolellisesti kyseiseen palaveriin. Halusimme jättää itsestämme ammattimaisen kuvan jo alusta alkaen ja siinä onnistuimme. Palaverissa markkinointi päällikkö oli hieman varovainen kanssamme, mutta teimme vaikutuksen tietotaidollamme aiheesta. Meitä kuitenkin ihmetytti hänen kertomuksensa siitä, ettei edes koskaan ollut tekemisissä kyseisen laitteiston kanssa, vaikka oli työskennellyt ICA-kauppaketjussa Ruotsissa, jossa on käytetty kyseistä järjestelmää jo yli 10 vuotta. Lähdimme palaverista kuitenkin toiveikkaana odottamaan vastausta. Keskon markkinointitiimin palaverissa oltiin päädytty torjumaan tarjouksemme laitteistosta, joka ihmetytti meitä suuresti.

 

Vastoinkäymisestä huolimatta veimme asiaa eteenpäin laitteiston maahantuojan Zebra Technologiesin Suomen pään vastaavan kanssa. Pidimme lounaspalaverin hänen kanssaan ja löysimme uusia keinoja edetä asiassa. Henri Heinola oli suuri apu meille matkamme varrella ja toivottavasti tulee olemaan sitä myös tulevaisuudessakin. Pääsimme Keskon hierarkian viimeiselle portaalle, jossa meille tuli este, mihin emme voineet vaikuttaa. Keskolla on kaksi suurinta johtajaa, jotka päättävät tämän tyylisistä asioista. He eivät kuitenkaan vastanneet koskaan yhteydenottoihimme, joten asia pistettiin tauolle.

 

Uskomme, että pääsemme vielä mukaan tähän projektiin, kunhan on vain oikea aika. Tähän vaikuttaa kuitenkin moni asia, kuten kyseisen laitteiston pilotti kokeilu S-Ryhmän kaupoissa. Emme ole täysin varmoja, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta kuljimme hienon matkan tähän asti kyseisen projektin kanssa, emmekä varmasti vaihtaisi päivääkään pois.

 

 

 

-Aleksi

20-vuotias mies kotoisin Ylöjärveltä. Ylioppilas

Kommentit
  • Oona Salo

    Moikka Aleksi,
    Mielenkiintoinen essee! Tätä oli kiva lukea, kun tämä perustui kokemuksiin, ja kirjoittajilla oli selvästi jaeteltu omat kohdat. Kesko on yritys, joka minuakin kiinnostaa todella paljon. Oli mielenkiintoista lukea, miten teidän yritys sai alkunsa ja on mahtavaa nähdä, missä nyt teidän yritys jo menee. Esseessä näkyy ettei ikinä kannata luovuttaa, vaikka vastoinkäymisiä tulisi. Ne ovat vain hidastaita, ja antavat intoa enemmän. Kiitos tästä esseestä!

    11.1.2022
Post a Reply to Oona Salo cancel reply