Tampere
20 Apr, Saturday
-5° C

Proakatemian esseepankki

Asiakastyön hyvät ja huonot puolet



Kirjoittanut: Aleksi Röyhkiö - tiimistä Kipinä.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Vuorovaikutus asiakastyössä
Mönkkönen Kaarina
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Alustus

Olen itse tehnyt töitä 14-vuotiaasta lähtien, mutta en ennen tätä vuotta työtä, jossa on runsaasti asiakaskontakteja. Olen kylläkin ralli harrastukseni kautta päässyt hiomaan sosiaaliset taitoni huippuunsa. Sponsorien kanssa neuvottelu ja heidän tyytyväisenä pitäminen on ollut hankalaa ja opettavaista. On silti hyvin erilaista olla ilman taukoja tekemisissä uusien ihmisten kanssa tilanteissa, joissa tulisi olla iloinen sekä ystävällinen riippumatta asiakkaan mielentilasta ja siitä, kuinka hän sinua kohtelee. Arvostukseni on noussut huimasti kaikkia asiakastyötä tekeviä ihmisiä kohtaan. Myös itse olen alkanut kiinnittämään huomiota omiin käytöstapoihini enemmän minua palvelevia ihmisiä kohtaan, vaikka siinä ei mielestäni olekaan ollut mitään vikaa. Ihmisten välistä vuorovaikutusta voi verrata tanssiin. Jos toinen dominoi tanssissa tai astuu toisen varpaille, vaikuttaa se huomattavasti yhteiseen fiilikseen ja lopputulokseen. (Mönkkönen 2018). Tämä on loistavasti ilmaistu vertauskuva, joka pitää täysin paikkaansa. On usein tilanteita, joissa toinen jopa huomaamattaan dominoi keskustelua tai vie sitä haluamaansa suuntaan omalla persoonallaan. Nämä voi johtua myös toisen henkilön kokemattomuudesta, kuten tanssissakin.

 

Omat kokemukset

Olenkin aina miettinyt sitä, kuinka todella moni asiakastyötä tekevä henkilö valittaa sen raskaudesta ja huonoista puolista. Olen päässyt tämän asian kanssa kärryille vasta useamman keikan jälkeen. On omasta mielestänikin todella uuvuttavaa olla ystävällinen ja kaikki tietäväinen useamman tunnin per päivä. Sinun tulisi tietää vastaus kaikkiin ihmisten kysymyksiin ja jos et tiedä, tunnet syyllisyyttä sen takia. Et myöskään käytännössä pysty olemaan vihainen tai väittelemään asiakkaan kanssa, vaikka hän sinua kuinka huonosti kohtelisikaan. Asiakastyössä käytännössä pitää olla mukanaan henkinen luotiliivi kaikkea paskaa vastaan ja naamari naamalla piilottamassa reaktiosi niihin. Tietysti on helppoa kehittyä paskan vastaanottamisessa, mutta ei se ole ikinä ihannetilanne olla sellaisessa asemassa, jossa joudut ottamaan sitä vastaan hieman liikaa.

En ole henkilökohtaisesti ikinä ymmärtänyt lausetta: “asiakas on aina oikeassa”. Tietysti asiakasta tulisi palvella hänen halujensa mukaisesti, mutta kaikella on rajansa. Pitää muistaa, että asiakaspalvelijat ovat alansa ammattilaisia, jotka suurimmassa osassa tapauksissa tietävät asiasta enemmän, kuin asiakas. Asiakaspalvelijat eivät myöskään ole psykiatreja, joille voi vuodattaa kaiken huonon olonsa, koska usein heillä ei ole siihen asiaan edes minkäänlaista vaikutusvaltaa. Olkaamme siis ystävällisiä kaikille, niin maailma on huomattavasti parempi paikka!

 

Hyvät puolet

 

Tällaisen työn tekeminen ei tietysti ole vain täynnä negatiivisia asioita, kuten aiemmasta tekstistä saattaisi luulla. Asiakastyö kehittää sinua ihmisenä mielestäni aivan valtavasti. Sosiaaliset taidot kehittyvät nopeasti ja oman puhumisen uskottavuus kohoaa. Usein näitä asioita ei huomaa edes itse, koska ne tapahtuvat niin alitajuntaisesti, mutta se siinä onkin parasta, että näistä asioista tulee osa meidän persoonaamme ja ”työkalupakkia”. Opit kuuntelemaan ihmisiä ja hänen tarpeitaan paremmin jatkuvasti. Pääset myös näkemään tuhansia erilaisia persoonia, joiden kanssa pääset työskentelemään. Se kehittää sinun kykyäsi huomata ihmisten kehon liikkeistä ja sanoista heidän mielentilansa ja aikeensa. Opit käsittelemään monia eri persoonia ja huomaat kehittyväsi siinä jatkuvasti. Ihmiset ovat usein monimutkaisia, mutta oppiessasi käsittelemään heitä, tuntuu kuin pääsisit heidän ylleen, joka kerta.

Tässä työssä pääset verkostoitumaan paljon ja usein kuulemaan aivan mahtavia tarinoita ihmisten elämästä. Sinun tulisi olla aina vain kiinnostunut ihmisten elämästä, koska he tykkäävät kyllä usein siitä kertoa. Pääset tapaamaan hienoja ihmisiä. Olen itse vaihtanut jo muutaman asiakkaan kanssa yhteistietoja noin 30 minuutin tapaamisen jälkeen, koska olen ihmisenä tehneet heihin vaikutuksen ja he minuun. Tästä johtuen tulisi olla aina oma itsensä ja kohdella jokaista henkilöä mahdollisimman hyvin. Ikinä et tiedä, mihin asiat johtavat!

 

Lähteet

Mönkkönen K. 2018. Vuorovaikutus asiakastyössä. Gaudeamus.

 

20-vuotias mies kotoisin Ylöjärveltä. Ylioppilas

Kommentoi