


Asiaa rekrytoinnista
Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Kuuntelin Jaakko Sahimaan ja Janne Annusen luotsaaman Hyvä paha johtaminen podcastin jakson, jossa käsiteltiin rekrytointia. Vieraana jaksossa oli yksi Suomen tunnetuimmista HR-ammattilaisista ja vuoden rekrytoijana palkittu Saana Rossi. Podcastissa puhuttiin muun muassa tyypillisistä virheistä rekrytoinnissa ja siitä, miten saa palkattua parhaat osaajat. Olen itsekin päässyt hieman tutustumaan rekrytointiprosessiin entisessä työpaikassani, jossa toimin ravintolapäällikkönä. Tehtäväni oli yhdessä käytössä olevan henkilöstövuokrausfirman kanssa hoitaa rekrytoinnit. He kävivät läpi hakijat ja lähettivät niistä potentiaalisimmat vaihtoehdot meille. Minä kävin läpi hakemukset ja kutsuin parhaat hakijat haastatteluun. Haastateltuani hakijat tein vielä päätökset palkkaamisesta. Vaikka tämän kaltainen rekrytointi on vielä pientä isossa mittakaavassa tarkasteltuna, oli se silti opettavaista ja inspiroivaa. Opin siitä sen, että tällaista haluaisin myös tulevaisuudessa tehdä ja mahdollisesti kouluttautua lisää HR:n ja henkilöstörekrytoinnin parissa.
Hyvä rekrytointi avointa ja arvostavaa sekä ajoissa ja ajallaan tapahtuvaa. Työntekijöiden palkkaaminen tulee tulevaisuudessa olemaan nykyistäkin vaikeampaa. Tilanne on poikkeuksellinen, sillä osaaja pula tietyillä aloilla on tällä hetkellä valtava. Tämä vaatiikin pohdintaa ja muutosta organisaatioissa, jotta osaavat työntekijät saadaan pidettyä ja houkuteltua uusia osaajia. Yksi syy osaajapulalle tällä hetkellä on työikäisen väestön rakenne. Uusi työelämään siirtynyt z-sukupolvi myös arvottaa elämää ja vaati työltä aikaisempiin sukupolviin verrattuna uudella tavalla. Myöskin koronan vaikutukset ulottuvat tänne. Ihmisillä on ollut aikaa pohtia, mitä elämältä haluavat. Myös kansainvälisten ammattilaisten houkutteluun, sitouttamiseen ja pysyvyyteen ei Suomessa vielä tarpeeksi panosteta. (Sahimaa & Annunen 2023, 2:15.)
Rekrytointiosaaminen suomalaisissa organisaatioissa vaihtelee alakohtaisesti paljon. Osaaminen on parempaa aloilla, joissa kilpailu työpaikoista ja työntekijöistä on ollut kovempaa. Nyt osaajapulan vainotessa useampia aloja, on se pakottanut kehittämään rekrytointiosaamista. Esimerkiksi työnantajakuvan parantamisella ja rekrytointitapojen kehittämisellä voidaan houkutella uusia osaajia taloon. (Sahimaa & Kinnunen 2023, 5:05.) Huomasin tänä keväänä kesätöitä hakiessani, miten moni yritys panostaa työnantajamielikuvaan pienillä eleillä rekrytointiprosessista lähtien. Esimerkiksi moni yritys lähetti hakijoilleen useita “väliaikatietoja” rekrytointiprosessin etenemisestä ja piti hakijat ajan tasalla, milloin hakemuksia aletaan käymään läpi, milloin aloitetaan haastattelut yms. Tällaisilla pienillä eleillä minulle tuli heti luotettava kuva yrityksestä, jossa varmasti viestit kulkee ja homma rullaa. Muutama vuosi sitten viimeksi töitä hakiessani ei informointi ollut läheskään yhtä kattavaa.
Rekrytointiin liittyy erilaisia haasteita ja yksi niistä on se, että resursseja ei ole. Rekrytoinnista vastaavien aikaan tai ammattitaitoon ei olla valmiita panostamaan tarpeeksi. Myös rekrytointiprosessien suunnitteluun panostaminen saattaa uupua. Myös vanhoihin tapoihin kangistuminen saattaa heikentää prosessia, ei kyseenalaisteta olemassa olevia malleja. (Sahimaa & Annunen 2023, 10:00.)
Miten sitten houkutella osaajia? Tuntemalla kohderyhmän ja heidän motiivit. Konkreettinen viestintä, jossa kerrotaan kohderyhmää kiinnostavat ja houkuttelevat asiat. Esimerkiksi hyvä johtaminen, hyvä kulttuuri, jokin suunta työlle ja tekemiselle tai työpaikka, jossa on hyvä olla, houkuttelee tekijöitä. Näistä asioista tulisikin pystyä viestimään markkinoinnissa. Avoimuus puhuttelee myös, tulisi siis kertoa suoraan missä ollaan hyviä ja missä vielä kehittyäkseen. Kaikki eivät voi olla parhaita työnantajia, eikä sitä tarvitse tavoitella. Myös palkasta avoimesti puhuminen luo kiinnostavuutta ja keskustelua. (Sahimaa & Annunen 2023, 12:00.)
LÄHTEET:
Sahimaa, J. & Annunen, J. 2023. Miten onnistua osaajien rekrytoinnissa? Podcast-tallenne. Julkaistu 7.3.2023. Viitattu 14.3.2023. https://open.spotify.com/episode/1qtTyRzdJYtZymYNdnYCXy