


Arvot omanlaisen elämän pohjana
Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.
KIRJALÄHTEET
KIRJA | KIRJAILIJA |
---|---|
joustava mieli |
Arto Pietikäinen |
Monesti me ihmiset puhumme arvoista ja siitä kuinka tärkeää on, että meillä on sellaiset pää arvot, joihin pohjaamme valintamme mitä elämässämme teemme. Monet yritykset tekevät arvolupauksia ja ihmiset puhuvat siitä, kuinka heillä on jokin tietty tärkeä arvo. Joskus kuitenkin teot saattavat olla ristiriidassa sanottujen arvojen kanssa. Olin aina ajatellut, että tiedän arvoni, mutta todellisuudessa en ollut koskaan sen tarkemmin pohtinut niitä tai kirjoittanut niitä itselleni ylös. Ennemminkin olin pohtinut yleisesti mikä on minulle tärkeää ja millä ei ole niin suurta merkitystä. Arvoja tarkemmin tutkiessani halusin tehdä tutkimustyötä itseni kanssa niin, että minulla on omat arvoni selkeänä, sekä toimintani vastaa niitä.
Mitä arvot sitten oikein ovat?
Arvot ovat asioita, joista pidämme ja joita pidämme itse tärkeinä. Omiin arvoihin voi itse vaikuttaa ja niitä voi aina muuttaa. Kun määrität arvojasi, voit valita mitkä asiat ovat elämässäsi etusijalla. Tarkastelemme elämäämme niiden pohjalta. Kun määritämme arvojamme, on tärkeää pohtia, ovatko ne vain saneltuja arvoja koska ne kuulostavat hyvältä vai ohjaako ne oikeasti tekemistämme? Ei ole mitään hyötyä julistaa omia arvoja, jos käytännön teot eivät palvele niitä. Omia arvoja on tärkeää tutkia aika ajoin, sillä ne muuttuvat ja muokkautuvat meidän mukanamme. Kun aikaa kuluu, erilaiset asiat ovat eri aikoina tärkeitä. Arto Pietikäisen kirjassa Joustava mieli sanottiin, ettei arvo tule koskaan valmiiksi eikä se ole päämäärä. Se vain ohjaa suuntaa. Kaikilla meillä on omat arvomme, ja vaikka sanottaisimme samat arvot, ne voi silti tarkoittaa kahdella ihmisellä eri asioita. Kun nimeämme arvojamme, on kaikista tärkeintä pohtia, miksi ne ovat niin tärkeitä minulle. Tällöin eroavaisuudet tulevat ihmisten arvoissa näkyviin. Saatamme arvottaa saman asian tärkeäksi, mutta eri syystä.
Miksi ne ovat hyödyllistä tietää?
Arvojen kirkastaminen antaa elämälle suuntaa ja auttaa selkiyttämään mihin haluaa aikaansa käyttää. Ne auttavat tietämään, mikä minulle on oikeasti kaikkein tärkeintä. Koen, että kun arvot ovat kirkkaat itselle, se auttaa myös sanomaan EI. Itse olen ollut monesti sellaisessa tilanteessa, etten ole osannut kieltäytyä, koska en ole oikein tiennyt mitä pitäisi tehdä ja olen halunnut olla ystävällinen. Nyt ymmärrän, että EI:n sanomisen hankaluus on saattanut osittain johtua siitä, ettei minulla ole ollut tarpeeksi selkeää suuntaa jota arvot ohjaavat. Minulle ei ole ollut tarpeeksi selkeää mihin keskittyä, ja niimpä olen keskittynyt vähän kaikkeen. Katsoin myös Youtubesta Grateness every dayn videon nimeltä What are your personal core values, jossa myös pohdittiin sitä, että meidän olisi hyvä opetella sanomaan useammin ei. On hyvä miettiä kenen kanssa viettää aikaa sekä mihin aikansa käyttää. Videossa sanottiin, että meidän täytyy opella sanomaan ei asioille, jotka eivät palvele meitä.
Katsoin myös Youtubesta Tony Robbinsin videon How to master your values and beliefs for lifelong success. Robbins puhui siitä, että me ihmiset käymme jokaisen vaihtoehdon elämässämme läpi arvottamalla sen ja miettimällä tuoko se elämäämme enemmän hyvää vai huonoa. Robbinsin mukaan meidän kaikkien tulisi kysyä itseltämme kysymykset: Mitä arvotan elämässäni korkeimmalle ja haluan eniten kokea? Sekä mitä välttelen eniten? Videossa kerrottiin, ettemme toimi vain sen mukaan mitä arvoja olemme itsellemme kirkastaneet tärkeiksi, vaan yhtä tärkeää on myös pohtia mitä pelkään eniten ja mitä välttelen eniten, sillä aivot hakevat enemmän sitä mitä vältellä ja pelätä kuin sitä mitä haluat kokea positiivisessa. Mielestäni tämä oli erittäin hyvä pointti, sillä itse olin aina pohtinut arvojani sen mukaan mikä minulle on tärkeää. Tämä kuitenkin selittää sitä, miksi toimintamme on välillä ristiriidassa tärkeiden arvojemme kanssa. Jos arvon toteuttaminen luo riskin sille, että joudumme kokemaan jotain mitä haluamme vältellä, eli meillä on jokin sisäinen tiedostamaton pelko voi olla helpompaa toimia omaa itseä ja omia arvoja vastaan.
Vaikka tärkeimmät arvot olisivat määritettynä, ihmisen aivot usein toimivat vahvemmin sille mitä EMME HALUA, kuin sille mitä HALUAMME. Kuin käytöstämme ohjaa se mitä EMME HALUA, se ei tarkoita, että menisimme tavoitettamme kohti välttäen epäonnistumiset, vaan se usein vie poispäin tavoitteesta. Tästä syystä meidän elämämme elämä voi olla usein ristiriidassa omien arvojen ja tavoitteiden kanssa. Tämän takia omista peloista on tärkeää tulla tietoisiksi, jotta ne eivät huomaamattamme ohjaa elämäämme väärään suuntaan.
Mielestäni meidän on erittäin tärkeää pohtia Proakatemialla opiskelijoina omia arvojamme ja intohimojamme, jotta osaamme suunnata tekemisemme ja energiamme oikein. Koen, että tänä keväänä meidän tiimissämme on alettu enemmän keskittyä myös yksilöiden intohimoihin ja jokaisella on vapaus tehdä liiketoimintaa, joka vie kohti sekä yrityksemme yhteistä tavoitetta sekä yksilöiden unelmia. Kun meillä on arvot selvillä, pystymme luomaan niiden pohjalta unelmia, sekä asettaa niihin pääsemiseksi konkreettiset tavoitteet. Arto Pietikäinen puhui kirjassaan myös siitä, että uupumuksen tai stressin takana voi olla arvovajetta. Elämästä puuttuu silloin merkityksellisyys ja mielekkyys. Aloin pohtimaan sitä, voiko Proakatemialla yhtenä asiana uupumukseen johtaa se, ettei itsellä ole tarpeeksi kirkkaana ajatusta siitä mihin keskittyy. Omat arvot saattavat sekoittua helposti muiden odotuksiin tai omiin tavoitteisiin. On siis tärkeää pohtia mitä arvoa omat tavoitteet palvelevat. Onko nämä asiat oikeasti minulle tärkeitä vai teenkö niitä vain siksi koska joku olettaa minun tekevän niin?
Kun arvoja selvitetään, voi aluksi olla hyvä listata asioita, jotka ovat tärkeitä. Voi asettaa itselleen esimerkiksi tällaisia kysymyksiä. Mikä minulle on tärkeää elämässä? Mikä minulle on tärkeintä siinä? Sieltä löytyy arvo. Kun vastaat mikä sinulle on elämässä tärkeää, sinun arvo on se, mitä luulet sen tuovan sinulle. Mieti siis ulkoisten asioiden taakse, mitä se sinulle antaa. Itse tein Arto Pietikäisen kirjasta Joustava mieli arvokompassi harjoituksen, ja sen avulla sain kirkastettua omaa arvomaailmaani. Siinä kompassiin tulee kuitenkin useita asioita, ja jokaista elämän osa-aluetta tarkastellaan. Itse koin kuitenkin sen jälkeen vielä hyväksi tiivistää omia arvojani hieman.
Kun tunnistaa sen mikä on kaikkein tärkeintä ja mitä välttelet eniten, saat tietää sen mihin aivosi keskittyvät. Luo arvot ja uskomukset, jotka palvelevat ja voimaannuttavat sinua. Kun tietoisesti muutat sitä mihin keskityt päivittäin, muutat tulevaisuutesi, sillä se mihin keskityt, kasvaa. Arvojen kirkastaminen voi tuntua haastavalta, sillä se voi pakottaa katsomaan kohti sitä totuutta, että jotain täytyy muuttaa omassa elämässä tai arjessa. Niiden tiedostaminen ajaa vastuun ottamiseen omasta elämästä. Se on kuitenkin edellytys sille, että luot oman kohtalosi ja ohjat sinun elämästäsi on sinulla.
Grateness every week. (2019). What are your personal core values.
https://www.youtube.com/watch?v=BRvx5NY2xo4
Robbins. (2018). How to master your values and beliefs for lifelong success.