Tampere
28 Mar, Thursday
11° C

Proakatemian esseepankki

Arvot ohjaamassa tapaamme toimia



Kirjoittanut: Katri Silván - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Yrityksen arvoilla tarkoitetaan niitä periaatteita ja toimintamalleja, joidenka tulisi näkyä yrityksen jokapäiväisessä toiminnassa. Arvojen tulisi ohjata yrityksessä niin siivoojan kuin toimitusjohtajankin tapaa työskennellä (Yrityksen-perustaminen.net, nd). Myös Proakatemialla painotetaan arvojen määrittämistä tiimiyrityksille. Mietimme keväällä 2022 Roima Team Osk.:n arvoja ensiksi yhdessä johtoryhmän kanssa. Johtoryhmäämme kuului keväällä Aleksi, Sofia, Joel, minä ja valmentajamme Tirri.

Arvojen asettaminen tuntui jokseenkin hankalalta, sillä olimme kulkeneet tiiminä yhteistä matkaa alle puoli vuotta. Kuinka meidän on mahdollista asettaa sellaiset arvot, jotka jokainen 21 hengen tiimistä allekirjoittaa?

Roima on asettanut arvoiksensa keväällä 2022 kolme eri arvoa. Ensimmäinen arvoista on kohti hyvää. Toinen arvoista on ”mitä jääkarhu sanoo?” ja kolmas arvoista on miljoonan euron tiimihenki.

Kohti hyvää arvo lisättiin arvoihin tiimin yhteisessä pajassa, sillä osa tiimistä toivoi arvoihin jotakin vastuullista ja ympäristömyönteisempään toimintaan ohjaavaa arvoa. Emme voineet määrittää arvoksi sellaista, joka viestisi suoraan ekologisuudesta tai vihreydestä, sillä tässäkin kohtaa törmäämme siihen, ettei jokainen tiimin jäsen tai jokainen projekti pysty sitä vielä täysin allekirjoittamaan.

Arvolla ”Mitä jääkarhu sanoo?” tarkoitetaan tietynlaista asennetta, joka ohjaa toimintaamme. Jääkarhujen lailla Roimalaiset ovat rohkean leikkisiä, mutta herkkiä. Kävimme myös viimeisimmässä pajassamme keskustelua siitä, onko Roima tiiminä todella herkkä tai onko herkkyys asia, joka meitä ohjaa vai onko herkkyys sana jota meille on toistettu ja nyt pidämme tiimiämme herkkänä. Osa tiimistä ei allekirjoita herkkyyttä ja osa pitää sitä todella tärkeänä.

Miljoonan euron tiimihenki ohjaa meitä toimimaan niin, että saavuttaisimme akatemia matkan aikana parhaan mahdollisen tiimihengen. Kuitenkin jo ensimmäisenä kesänä tiimihenki koki kolauksen, kun tiimin jäsenet lähtivät kesäloman viettoon. Esimerkiksi BoomBattlen vetäjät kokivat, että tiimi on hylännyt heidät. Tuntuu, että olemme tiiminä taas askeleen kauempana miljoonan euron tiimihengestä.

Monessa yrityksessä arvot valitaan niin, miten toivotaan, että ulkopuoliset näkevät yrityksen. Aina voidaan sanoa ja kirjoittaa yrityksen arvot, mutta silloin niiden tulisi näkyä yrityksen päivittäisessä toiminnassa (Yrityksen-perustaminen.net, nd). Onko Roiman arvot tällä hetkellä sellaiset, jotka ohjaavat Roiman toimintaa, vai onko ne vaan kirjattuja lauseita Teams-kansiossa?

Kyselin tiimipöydällä allekirjoittaako tiimi määrittämämme arvot. Ensimmäinen vastaus, jonka sain, oli ”mitkä ne arvot olivat?”. Tuntuu siltä, että tällä hetkellä Roiman arvot eivät ohjaa tiimiyrityksemme toimintaa tarpeeksi. Osa ei muista mitkä arvot tiimiyrityksellemme on määritelty, ja osa ei ehkä allekirjoita enää keväällä määritettyjä sääntöjä.

Onneksi tiimiyrityksemme arvoja on mahdollista muokata matkan aikana. On varmasti mahdotontakin määrittää tiimiyrityksen ensimmäisenä keväänä sellaiset arvot, jotka ohjaisivat toimintaamme koko matkan ajan.

 

Lähteet

Yrityksen – perustaminen.net. nd. Yrityksen arvot, missio ja visio. Verkkosivu. Viitattu 29.08.2022

Yrityksen arvot, missio ja visio

 

 

 

 

Kommentit
  • Timo Nevalainen

    Hyvää pohdintaa. Arvojen sanoittaminen hienosti on yksi asia, niiden mukaan toimiminen toinen ja ehkä se missä arvot ja tiimin kyky toteuttaa niitä varsinaisesti punnitaan. Hieman provosoiden voisi kysyä voiko tiimillä edes olla ”miljoonan euron tiimihenki” ennen kuin se on tehnyt tavoitteellisesti töitä kohtalaisen pitkän aikaa ja myös kamppaillut erilaisten yhteistyössä väistämättä syntyvien jännitteiden ja konfliktienkin kanssa ja oppinut sietämään ja hyödyntämään tiimin jäsenten erilaisuutta ja erilaisia työskentelyn tapoja? Uutta luova konflikti ja siinä yhdessä oppiminen on myös välttämätön elementti huipputiimiksi kasvamisessa. Mitä jääkarhu sanoo kohdatessaan oppimisen paikan?🙂

    29.8.2022
Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close