Tampere
20 Apr, Saturday
-5° C

Proakatemian esseepankki

Arvosta työtäsi ja itseäsi



Kirjoittanut: Ida Laaksonen - tiimistä Apaja.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Olen tänä syksynä pohtinut paljon omaa työtäni ja erityisesti hinnoittelua. Olen kiinnittänyt huomiota myös arvostukseen itseäni ja työtäni kohtaan. Millaista omaa työtä itse arvostan vaikuttaa myös siihen, miten muut näkevät tekemäni työn. Voi kuulostaa monimutkaiselta, mutta itse koen, että jos, arvostan tekemääni työtä tarpeeksi, arvostan myös omaa aikaani ja uskallan hinnoitella työni sen mukaisesti. Muille tämä näyttäytyy ammatillisena osaajana ja luo uskottavuutta.

 

Jokainen meistä on varmasti tehnyt ilmaista työtä ja auttanut muita omasta hyvyydestä ja tahdosta. Koen, että auttamalla voi luoda paljon hyvää ja tulevaisuudessa apu voi poikia paljon muutakin. Samaan aikaan uskon oman ammatillisen uran rakentamiseen itseään kunnioittavasti ja arvostavasti olevan yhteydessä myös hinnoitteluun. Olen osallistunut erilaisiin kuvauksiin malliksi ja olen aina uskonut, että nämä kuvaukset ovat hyvää kokemusta minulle ja autan samalla muita. Olen nyt huomannut ristiriidan tässä ajatuksessa. Kuinka pitkälle olen valmis menemään ja kuinka kauan teen ilmaiseksi?

 

Ison yrityksen johtajalta on helpompaa pyytää enemmän rahaa kuin pienemmältä yritykseltä tai omalta tuttavalta. On tärkeää tarjota apua ja tukea pienyrittäjiä, mutta koen että yhteistyössä on kyse molemmin puolisesta hyödystä. Mainitsemani kuvaukset ovat olleet minulle hyvin tärkeitä ja olen oppinut niistä paljon. Viime aikoina olen pohtinut, miten jatkossa hinnoittelen itseni, kun osallistun kuvauksiin mallina. Voiko yhtäkkiä tutulle sanoa, että nykyään työni maksaa. Todellakin voi! Jostain on aina lähdettävä liikkeelle ja on täysin ymmärrettävää, että jossain kohtaa oma palkka nousee tai ilmainen työ loppuu.

 

Malli osana brändiä

Tuntuu oudolta sanoa itseäni malliksi, sillä en ole mikään ammattilainen eikä minulla ole mitään mallikoulutusta. Vähättelen usein omia vahvuuksiani ja siksi haluan jatkossa arvostaa enemmän taitojani. Aina kokemuksen takana ei tarvitse olla koulutus, riittää että on kokemusta työstä, jota muille tarjoaa. Tunnistettavat kuvat ja ihmiset tukevat brändiä ja siksi omien kasvojen antaminen yrityksen käyttöön on paljon enemmän kuin vain kuva somessa.

 

Itselleni juuri mallin työt ovat helposti työtä, jota tarjoan ilmaiseksi koska nautin kuvattavana olemisesta. Ehkä vasta nyt alan ymmärtää mitä oikeasti teen kuvauksissa ja millaista arvoa luon asiakkaalle, mutta näkevätkö muut sitä niin. Oli taito mikä tahansa, mikäli ihmiset tietävät siitä he haluavat jossain kohtaa apuasi tai hyötyä taidostasi. Jos haluamme saada arvostusta työstämme, on meidän itse arvostettava työtämme. Arvostan itseäni ja omia kasvoja enkä ehkä jatkossa ole valmis täysin ilmaiseksi niitä antamaan mainoksiin. Ehkä sana kertoo, kuinka vaikeaa on oikeasti pyytää korvausta työstä.

 

Sovi sopimuksella

Kirjallinen sopimus työstä ja palkasta tuo turvaa niin toimeksiantajalle kuin työntekijällekin. Monesti suullisesti sovitut asiat muuttuvat ja vaihtavat muotoaan, siksi on tärkeää laittaa asiat paperille kaikille osapuolille ymmärrettäviksi. Sopimukseen kannattaa lisätä myös mahdollisista muutoksista osio, jossa voi yhtenä alueena olla työn keskeytyminen sopijapuolista riippumattomasti tai riippuen. Tällöin vältytään siltä, että tekijän työ yhtäkkiä keskeytyy tai lakkaa kokonaan ja palkka jää saamatta. Tämän opin tänä vuonna kantapään kautta. Omista oikeuksista kannattaa pitää kiinni. Kun asiat on paperilla on sopiminen paljon helpompaa.

 

Grafun projektitiimissä opimme, että sopimukseen on kirjoitettava selkeästi mikä työ on lisätyötä ja mitkä asiat sisältyvät hintaan. Graafisen suunnittelun alalla on tyypillistä, että asioita hiotaan tai muutetaan monta kertaa prosessin aikana. Näin voi tehdä, mutta se pitää olla selkeästi tuotu esiin, että esimerkiksi logon muuttaminen x kertaa on lisätyötä ja vaatii aikaa = palkkaa. Mikäli tätä ei ole selkeästi sovittu, on sitä jälkeenpäin vaikea vaatia. Toivottavasti tekstini herätti sinua ajattelemaan omaa työtäsi, sen arvostusta ja hinnoittelua.

 

Teksti julkaistaan myöhemmin sosiaalisenmedian alustassa.

Kommentoi