Tampere
29 Mar, Friday
4° C

Proakatemian esseepankki

Arvoja paperilla



Kirjoittanut: Ollimatti Aikio - tiimistä Waure.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Älykäs itsensä johtaminen
Pentti Sydänmaalaakka
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Mitä arvot ovat? Arvon käsite on monimerkityksellinen ja sitä on vaikea määritellä. Ne ovat pohja kaikelle muulle ja ovat asioita, joita ihminen pitää tärkeänä. Arvot ohjaavat käyttäytymistä ja ne nähdään periaatteina, jotka ohjaavat jokaista ymmärtämään, mikä on tärkeää ja tavoiteltavaa heille. Ne ovat ajatuksia ja tunteita, jotka liittyvät kunkin ihmisen tarpeisiin. Arvo on asia, joka on toiminnan motiivina, päämääränä tai tarkoituksena. Arvolla voidaan tarkoittaa kaikkea, mikä on tavoiteltua, haluttua, tarvittua ja arvostettua. Arvot auttavat valinnoissa ja motiivien tapaan säätelevät käyttäytymistä.

Arvopohjainen johtaminen pohjautuu ajatukseen, jonka mukaan esimiehen tulee toimia arvojensa kautta voidakseen motivoida itseään, että alaisiaan. Hänen tulisi osata myös viestiä ne tiimissään selittämällä vision tärkeys tiimille ja toimimalla itse arvojen mukaisesti. Kun ymmärretään vision tärkeys ja toimitaan arvojen mukaisesti, siitä kehittyy yhteenkuuluvuuden ja merkityksellisyyden tunne. Merkityksellisyyden tunne on tärkeä yksilöille, koska se luo yhteenkuulumisen tunnetta ja vahvistaa työpanoksen kehittämistä. Ilman merkitystä tiimin, ryhmän tai yhteisön jäsen saattaa olla tuuliajelulla, jos hän ei hanki itselleen merkitystä esimerkiksi yksilöprojektien kautta, mikä voi ajaa yksilöä vielä kauemmas ryhmästä.

Arvot ovat valintoja, ne ovat yleisiä taipumuksia pyrkiä tiettyyn päämäärään ja ne pohjautuvat sekä järkeen että tunteisiin. Ne määrittävät, mikä on yksilön mielestä hyvää ja pahaa. Arvojen taustalla vaikuttavat mm. kotikasvatus, kokemukset, yhteisön arvostukset, aikaisempi koulutus ja harrastukset. Jokaisen ihmisen arvot ovat erilaiset ja arvotyyppejä on erilaisia. Ne voivat pohjautua valtaan, suoriutumiseen, nautintoon, itseohjautuvuuteen, kuten omiin tavoitteisiin, yhdenmukaisuuteen tai hyväntahtoisuuteen, kuten lojaalisuuteen ja rehellisyyteen.

 

Arvot ohjaavat ajattelua ja vaikuttavat mieleen, tunteisiin ja sitä kautta asenteisiin. Ne näkyvät valinnoissa ja kun ihminen joutuu tilanteeseen, joka on ristiriidassa arvojen kanssa, syntyy stressiä ja se voi purkautua yllättävinä päätöksinä ja valintoina. Esimerkiksi tilanne, jossa huippumyyjä on vegaani, joka kannattaa vihreitä arvoja, halutaan rekrytoida yritykseen, joka myy teollisesti tuotettua lihaa. Tai tilanteessa, jossa myyjältä vaaditaan aggressiivista myyntiotetta hyvien tulosten saavuttamiseksi, vaikka työntekijän arvot ovat tuotteen hyödyn ja käytännön myymisessä asiakkaalle. Kun arvomaailmat eivät kohtaa, vaatii itsetuntemusta kieltäytyä oman arvomaailman vastaisista työtehtävistä.

On järkevää tunnistaa, miten ajatus- ja tunnesolmut estävät meitä elämästä merkityksellistä elämää arvojemme mukaan. Näin jälkikäteen ajatellen omia pajoja, joissa käsiteltiin arvoja, pohdin miten hohdokkaalta kuulostavien, jopa kliseisten sanalistausten jälkeen jäimme odottamaan tuloksia. Kun kaikki hienot sanat ja ajatukset tuotiin pöydälle, harva niistä näkyi käytännön tekemisessä ja sitähän arvot käytännössä ovat. Ne toteutuvat ja konkretisoituvat toiminnan kautta ja näkyvät tekemisessä, olemisessa ja kohtaamisissa. Arvoina minulle ovat myös positiivisuus ja huumori myös tärkeitä, mutta varsinkin pajoissa ilmapiiri on usein raskas ja hiljainen. On vaikeaa hymyillä neljää tuntia putkeen, kun tunnelma vastaa enemmän hautajaisia. Olemme monta kertaa miettineet, miksi näin tapahtuu ja mielestäni se johtuu ihmisistä. En osaa sanoa vieläkään johtuuko se tietystä henkilöstä/henkilöistä, mutta pienryhmissä yleensä keskustelu etenee tehokkaammin ja hiljaisen vaivaannuttavia hetkiä on harvakseltaan.

Olin myös yksi niistä, joka sanoi hienoja sanoja, joita arvostan ja jotka kyllä näkyvät tekemisessä harrastusten ja ihmisten kanssa toimiessa, mutta ei tiimin sisällä akatemialla. Ehkä jopa tätä tekstiä kirjoittaessa oivalsin, että yksi arvo, joka on erityisen tärkeä minulle, ei ole näkynyt tiimissämme. Parhaimmillaan se tuntui olevan jopa kirosana muille ”tiimiytyminen”. Allekirjoittanut kokee tämän tiimihengen erityisen tärkeänä, joka näkyy varsinkin urheilussa, koska minulle joukkuehenki ja kunnioitus ovat tärkeitä. Minulle ei ole enää tärkeintä voittaa vaan nauttia pelistä ja jatkaa kehittymistä, varsinkin heikkouksien löytäminen ja kehittäminen on erityisen palkitsevaa.

 

Arvot voivat myös unohtua ajan kuluessa ja kannattaa aina käyttää välillä aikaa pohtimiseen, mikä minulle on oikeasti tärkeää ja mitä asioita arvostan. Arvot on tärkeä pystyä erottelemaan ja pilkkomaan pienemmiksi kokonaisuuksiksi. Mitä ne oikeasti tarkoittavat sinulle ja miten ne näkyvät tekemisessä. Mitä juuri sinä arvostat elämässäsi tällä hetkellä? Arvostetaanko toisia ihmisiä tiimissäsi, joka näkyy toisista välittämisenä, tasa-arvoisena käytöksenä, toisten kunnioittamisena ja huomaavaisuutena. Toteutuuko oikeudenmukaisuus, joka on yhteisesti sovittujen sääntöjen ja periaatteiden noudattamista, toisten ammattitaidon ja osaamisen arvostamista. Ovatko ihmiset vastuullisia, joka näkyy työtehtävistä huolehtimisena sekä työyhteisöntoiminnan sujuvuuden ja tuloksellisuuden varmistamisena omalla toiminnalla, sekä omien toimintakäytäntöjen jatkuvana kehittämisenä osana omaa työtä?

LÄHTEET:

Älykäs itsensä johtaminen. (2006)

Pentti Sydänmaanlakka

https://www.valostamo.fi/blogi/mita-arvot-ovat

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close