Tampere
02 Dec, Saturday
-15° C

Proakatemian esseepankki

Antisäätäjä



Kirjoittanut: Esseepankin arkisto - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Olen nyt kevään aikana havahtunut siihen todellisuuteen, että olen tällä hetkellä elämässäni kiireisempi, kuin koskaan ennen. Tuntuu siltä, että vapaa päiviä ei käytännössä ole juuri ollenkaan ja jos sattuu joskus olemaan, niin ne pitää yrittää hyödyntää osittain opintoihin liittyvällä tekemisellä kuitenkin. Vapaa aikaa jää jonkun verran riippuen päivästä ja silloin täytyy hoitaa kuitenkin pakollisia arjen askareita kuten siivoamista, ruoan laittoa, pyykin pesua. Tämän kaiken kiireen keskellä täytyy totta kai pitää huoli myös jaksamisesta, kunnosta ja terveydestä. Minun kohdalla se tarkoittaa sitä, että pitää harrastaa liikuntaa, niin paljon, kun suinkin ehtii, syödä terveellisesti ja nukkua hyvin.

 

Välillä on kiirettä ja paljon hommia, ei siinä mitään. Onneksi olen pysynyt terveenä ja jaksamisessakaan ei ole mitään ongelmaa. Enkä ole ainut, sillä ajan puute vaikuttaisi olevan hyvin yleinen ongelma Akatemialla ja Massivessa, sillä nyt kun meillä on tiimin yhteinen haaste, joka kestää kuukauden, niin aika monella meistä on ajankäytöllisiä haasteita.

Tämä meidän haaste on nimeltään scrum ja käymme tiimin kanssa jokaisena arkipäivänä klo 12 lyhyessä palaverissa läpi kaikkien edellisen ja kuluvan päivän agendaa (tai he käyvät, jotka ehtivät muilta kiireiltään palaveriin) ja tavoitteita läpi sekä haasteita ja monella tavoitteisiin pääsyä hidastaa ajan puute. Koko tämän scrumin tarkoitus on haastaa koko tiimiä ja testata, mihin me tiiminä pystyisimme, jos kaikki tekevät parhaansa kuukauden ajan ja sen takia onkin tärkeää, että kaikki sitoutuvat täysillä tähän koko kuukauden ajan.

 

Fiksun ajankäyttäjän opas

 

Olen itse tällä hetkellä töissä keskimäärin 5 päivää viikossa eli viikonloppujen lisäksi kolmena arkipäivänä, joten on miltei täysi mahdottomuus osallistua tämän tyyppiseen tiimin yhteiseen haasteeseen täysillä, mutta aion kuitenkin tehdä parhaani ja miettiä omaa ajankäyttöäni. Tämän takia otin lukuun fiksun ajankäyttäjän oppaan. Yritän optimoida ajankäyttöäni, niin että pääsen omiin tavoitteisiini ja voin olla vajaan kuukauden päästä varma siitä, että olen ainakin tehnyt parhaani. Seuraavan kuukauden aikana isoin tavoitteeni liittyy opinnäytetyöhön, sillä se on prioriteettina tärkein, koska se on iso ja tärkeä projekti, niin toimeksiantajalle kuin tekijöilleenkin. Oppaasta saamiani ajankäytön pohdintaan ja suunnitteluun liittyviä asioita aion suorittaa tässä järjestyksessä:

 

  1. Selvitän itselleni, miten käytän aikaa tällä hetkellä.
  2. Miten haluaisin käyttää aikaa ja mitä hyvää siitä mahdollisesti seuraisi (ihanteellinen tilanne).
  3. Mikä on tärkeää? Selvitän mikä työssäni ja elämässäni on merkityksellistä, miksi kannattaa herätä aamulla ja millaisten asioiden äärellä olen parhaimmillani.
  4. En kuitenkaan ehdi tekemään kaikkea, joten opettelen sanomaan ei sellaisille asioille, joita en koe itselleni tärkeiksi.
  5. Listaan tekemättömät työt paperille ja ryhmittelen ne aihepiireittäin.
  6. Järjestän tehtävät tärkeysjärjestykseen. Kategorisoin asiat myös tärkeisiin, kiireellisiin, puuhasteluun ja turhaan. Jos voin hoitaa jonkin asian seuraavan 2 minuutin sisällä teen sen heti.
  7. Vien tehtävät sen jälkeen kalenteriin ja päätän samalla missä ja milloin teen ne.
  8. Varaan tehtäville aikaa sen verran mitä niiden tekemiseen realistisesti menee, jos teen tehokkaasti töitä niiden eteen. Siirryn seuraavaan tehtävään vasta sen jälkeen, kun edellinen on viety alusta loppuun.

 

Loppuun

 

Olen aikaisemmin ajatellut, että pystyn optimoimaan ajankäyttöni tehokkaasti ilman, että käytän suunnitteluun aikaa, mutta aion kuitenkin kokeilla, niin olen tämänkin asian tiimoilta sen jälkeen viisaampi ja uskon, että tämä jollain tasolla ainakin auttaa ja edistää tavoitteisiin pääsyä seuraavan kuukauden ajanjaksolla, joka tulee kuitenkin olemaan erittäin kiireellistä aikaa. Jos sinullakin on kiire etkä ehdi kirjastosta lainaamaan tätä kirjaa, mutta aihe kiinnostaa, niin kirjan voi kuunnella ilmaiseksi Suplasta vaikkapa kävelylenkkien aikana.

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close