Tampere
26 Nov, Thursday
4° C

Proakatemian esseepankki

Antamisen salat – blogisarja, 1. osa



Kirjoittanut: Tuomas Aro-Heinilä - tiimistä Eventa.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Hei, rakas lukija,

 

tervetuloa viisiosaisen antamisen salat -sarjan pariin. Tämä on sarjan ensimmäinen osa. Jokaisessa sarjan viidessä osassa esitetään yksi menestymisen salaisuuksista. Sarjan lukeminen sisältää ehdon. Sarjan osat saa lukea vain järjestyksessä ja seuraavaan osaan saa jatkaa vasta pantuaan käytäntöön edellisessä osassa esitetyn salaisuuden. Voinko tietää, että näin tapahtuu. En. Mutta, rakas lukija, voi. Ja pyydänkin jokaista olemaan rehellinen itselleen ja jatkamaan seuraavaan osaan vasta, kun on toteuttanut ehdon.

Antaminen. Tuo niin vähän puhuttu aihe. Onko kyseessä vain jalo ele vai menestyvän elämän salaisuus. Bob Burg ja John David Mann (2010) havainnollistavat antamisen voiman kirjassaan The Go-Giver. Kirjassa todellisuus sekoittuu fiktioon. Päähenkilönä on Joe, todellinen tehotoimija. Hän ei ole päästä kvartaalitavoitteisiin työssään ja hakee apua Pindarilta. Pindar on tarinassa tunnettu liike-elämän konsultti Fortune 500 -yritysten johdoille. Hän kertoo olleen samalla lavalla kuuluisan radio- ja tv-haastattelijan Larry Kingin kanssa, joka on haastatellut useita menestyksekkäitä ja vaikutusvaltaisia ihmisiä. Tarinassa Pindar kertoo kysyneensä häneltä ovatko hänen vieraansa yhtä tavanomaisen mukavia kuin miltä näyttää. Larryn mukaan ovat, ja mikä mielenkiintoista, mitä menestyksekkäämpiä tai vaikutusvaltaisempia, sitä mukavampia he ovat. (Burg & Mann 2015, 9.) Kyseessä on tarina, vaan voiko se olla noin. Onko ihmiset sitä mukavampia, mitä menestyksekkäämpiä ja vaikutusvaltaisempia he ovat? Luoko menestys sitä vai onko se menestyksen salaisuus? Edellä kerrottu tarina on aito keskustelu Bob Burgin ja Larry Kingin väliltä (The Go-Giver Movement, 2009).

Nyt koittaa hetki, kun paljastan ensimmäisen antamisen salan:

Todellinen arvosi määritetään sen mukaan kuinka paljon enemmän annat arvossa kuin otat vastaan palkkiona (Burg & Mann 2015, 31).

Nyt rakas lukija, on tullut aika panna kyseinen käytäntöön. Ei miettimällä sitä, ei puhumalla siitä, vaan panemalla se käytäntöön. Odotan innolla, mitä koet matkallasi. Jos haluat, voit kertoa kokemuksista minulle sähköpostitse: tuomas.aroheinila@gmail.com

 

 

LÄHTEET
Burg, B. & Mann, J. 2015. The Go-Giver. A Little Story About A Powerful Business Idea. Yhdysvallat: Penguin Group

The Go Giver Movement. 2009. Peeks Behind The Page. Luettu 20.2.2019
https://thegogiver.com/2009/07/peeks-behind-the-page/

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close