Tampere
17 Apr, Wednesday
2° C

Proakatemian esseepankki

Anniskeluoikeudet TÖNÖlle, soluessee



Kirjoittanut: Johanna Sauvula - tiimistä Eventa.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 7 minuuttia.

Ojan penkereiltä pilkottaa jo maa, ojassa virtaa vesi ja joutsenauroja on näkynyt taivaalla. Se on selvä kevään merkki! Kevät tarkoittaa myös muurahaispesän veroista kuhinaa TÖNÖttäjien kalentereissa ja arjessa. Pikkuhiljaa on hommattu TÖNÖlle uusia pihakalusteita vanhojen ja rikkinäisten tilalle, sekä pohdittu kesän visioita kaikkinensa. Uutuutena olemme tänä kesänä todella alkaneet pohtia myös anniskeluoikeuksien hakemista TÖNÖlle, kun siihen ensi kertaa näytettiin vihreää valoa myös kaupungin kiinteistötoimen puolesta. Tässä soluesseessä Aliisa Räsänen ja Johanna Sauvula pohtivat anniskeluoikeuksien hankintaa TÖNÖn näkövinkkelistä.

 

Mikä anniskelulupa?

 

“Yli 2,8 % alkoholijuomien anniskelu on luvanvarainen elinkeino. Ennen anniskelun aloittamista on haettava ja saatava anniskelulupa. Anniskelulupa on anniskelupaikka- ja elinkeinonharjoittajakohtainen.“ (Valvira, 2014a.)

 

Tarkoituksemme on laajentaa TÖNÖn valikoimaa mietoihin alkoholituotteisiin. Miedot alkoholijuomat sisältävät alkoholia korkeintaan 22%. Anniskeluoikeuksia ovat kyselleet myös asiakkaat ja nyt TÖNÖn historiassa on ensimmäinen kerta, kun tätä hakemusta puoltaa myös Tampereen kiinteistötoimi, joka Eteläpuiston aluetta hallinnoi. Haluamme tarjota asiakkaille laadukkaita pienpanimotuotteita, oluita, siidereitä ja ehkä jopa viinejä. Laadukas, kylmä huurteinen varmasti maistuu TÖNÖn terassilla. Kysyimme innokkuutta alkoholipitoisten juomien särpimiseen asiakkailtamme myös Facebookissa, millä saimme vahvistusta käsityksellemme, että anniskeluoikeuksille meillä voisi olla käyttöä.

 

Nykyisin on olemassa vain yksi alkoholin anniskelulupa luokitus jolla saa halutessaan anniskella kaikkia yli 2,8% alkoholijuomia, kun aiemmin alkoholiluvat oli jaettu A,B, ja C luokkiin.

A- luvalla sai niin sanotusti täydet oikeudet 2,8% – väkeviin alholijuomiin saakka (yli 22%).  B- luvalla korkeintaan 22% alkoholijuomia ja C- luvalla korkeintaan 5,5% alkoholijuomat. Puhekielessä käytäntö ei ole vielä muuttunut vaan usesasti vieläkin kuulee puhuttavat A-oikeuksista, kun toimipisteessä ylipäänsä on alkoholin anniskelua. Laki muuttui keväällä 2018. TÖNÖN tapauksessa väkevien alkoholijuominen ottaminen valikoimaan ei tunnu kuitenkaan perustellulta eikä järkevältä, vaikka se lainpuitteissa sallittua olisikin.

TÖNÖlle valittavat alkoholijuomat on valittava niin, että se tukee nykyisen valikoiman ja liikeidean tarpeita ja ydinajatusta.

Anniskeluluvan hakeminen

 

Anniskeluluvan hakemuksen käsittelyaika on noin 1-2 kuukautta. Ennen kesäsesonkia aluehallintovirastoon tulee hakemussuma, joten hakemus on tehtävä kiireen vilkkaa, että luvat on taskussa ennen sesongin alkua. Valmiit ja ajantasaiset hakemuspohjat löytyvät Aluehallintoviraston sivuilta. Hakemuksessa käsitellään yrityksen ja hakijan perustietojen lisäksi anniskelualuetta ja liiketoiminnan luonnetta, sekä anniskeluun liittyvää omavalvontasuunnitelmaa. Hakemuksen täyttäminen ei tuntunut vaikealta ja tarkennuksena soitimme myös Aluehallintovirastoon kysyäksemme neuvoa ennen hakemuksen lähettämistä, jotta saimme varmistuksen askarruttaviin asioihin.

 

Alkoholilupamaksun suuruus ensimmäistä kertaa lupaa hakiessa on 650€. Jokainen anniskelulupaa koskeva muutos maksaa erikseen, onkin siis järkevää jo heti hakemusta laatiessa miettiä jokainen skenaario tarkkaan minkälaisen hakemuksen lähettää, kuten montako asiakaspaikkaa ilmoittaa ja missä menee anniskelualueen rajat?
TÖNÖllä lupaa päädyttiin hakemaan vain määräajaksi, koska kyseessä on sesonkiluonteinen toimi, joka ei välttämättä enää seuraavana kesänä jatku meidän hallinnassa. Näin ollen meillä on käyttöä luville vain kesän 2019 ajan.

 

Anniskelulupa voitaisiin hylätä mikäli hakijan taustoista löytyisi tietoja/merkintöjä aiemmasta huolimattomuudesta/rikkeestä anniskelupaikan toiminnasta ja viranomaisvalvonnan tekemättä jättämisestä tai luvanhakijan ammattitaito- ja osaaminen katsottaisiin riittämättömäksi luvan vaatimiin toimenpiteisiin katsottuna. TÖNÖläisillä on näyttöä osaamisesta pyörittää kahvilaa ja täten riittävät näytöt osata hoitaa myöskin anniskeluun liittyvät toimenpiteet moitteetta. Kuten aiemmin sanottu, valikoima on tarkoitus pitää pienenä jolloin pienet varastotilatkaan ei pitäisi olla luvan saamisen esteenä. Eivätkä olleetkaan, sillä TÖNÖn anniskelulupa saapui 6.5.2019 postitse Eventan toimistoon. Alkoholin myynti voi siis alkaa heti avajaisissa! Lupakäsittelyssä kesti TÖNÖn kohdalla noin 3 viikkoa.

 

Mitä toimenpiteitä anniskeluluvasta tulee toimipaikalle?

 

Kahvila/ravintolat, joissa on anniskeluluvat, voivat lainvaatimasti hankkia anniskeluun tarvittavat alkoholijuomat vain luvallisesta alkoholitukusta, alkoholin valmistajalta, vähittäismyyjältä tai luvanhaltija voi myös maahantuoda alkoholijuomia. Ostojen yhteydessä on ilmoitettava anniskelulupanumero, joka on merkitty anniskelulupaan.

 

Ostoista on pidettävä kirjaa, ja ostoista on käytävä ilmi mitä, mistä, milloin ja millä summalla alkoholijuomia on hankittu anniskeltavaksi. Anniskeluluvan haltijan on puolivuosittain tehtävä raportointi aluehallintovirastoon alkoholijuomien anniskelun arvosta, henkilökunnan määrästä sekä vähittäismyynnin määrästä ja arvosta euroissa mikäli vähittäismyyntiä toimipisteessä on (AlkoL 62 §). Lisäksi lupaviranomaiselle on ilmoitettava kaksi kertaa vuodessa anniskeluun hankittujen alkoholijuomien määrästä ja arvosta euroissa. (StmA 9 §.)

Anniskelupaikan kirjanpitoon on jäätävä tarvittava merkintä alkoholin myynnistä. Kuitista on käytävä ilmi viranomaisvalvontaan liittyvät asiat. Arvonlisäveron kanta (alkoholilla 24%), mitä on myyty ja annoskoko.

 

Ostajalle tarjottavassa kuitissa on oltava seuraavat tiedot:

Helpoimmin alkoholivalvontaan vaadittavat tiedot voi toimittaa sähköisellä puolivuosi-ilmoituksella Valviran ja aluehallintovirastojen internet- sivujen sähköisessä asioinnissa, johon kirjaudutaan lupanumerolla.

Valvonnassa kerättyjen tietojen saaminen on ravintola-alan kannalta tärkeää, koska näiden tietojen avulla voidaan seurata alan kehitystä sekä ehkäistä harmaata taloutta ja talousrikollisuutta. Ilmoitettujen tietojen perusteella määräytyy myös seuraavan vuoden valvontamaksun suuruus. Valvontamaksujen hinnat lähtevät 105€ ja se on korkeimmillaan 790€ .https://www.avi.fi/web/avi/lupa-ja-valvontamaksut.

 

Jokaisen anniskeluluvanhaltijan on toimitettava tiedot aluehallintovirastolle ilmoituskauden päättyessä. Kalenterivuoden ensimmäisen kuuden kuukauden tiedot tulee toimittaa 31.7. mennessä ja jälkimmäisen kuuden kuukauden tiedot 31.1. mennessä https://www.avi.fi/web/avi/raportointi.

 

Millainen anniskelupaikka?

 

Alkoholijuomien anniskelulupa koskee anniskelupaikan anniskelualuetta ja se myönnetään ravitsemistoimintaa harjoittavalle hakijalle, jos:

1) hyväksyttävä anniskelualue on kooltaan ja rakenteiltaan sellainen, että se on viranomaisten ja luvanhaltijan valvottavissa; ja

2) hakija on laatinut omavalvontasuunnitelman.

Alkoholijuomien anniskelua saa harjoittaa vain luovuttamalla niitä asiakkaan nautittaviksi lupaviranomaisen hyväksymällä anniskelualueella. Alkoholijuomien anniskelualue tulee rajata tai merkitä selvästi, ellei alueen rajoja voida muutoin selvästi havaita. (Valvira, 2015b.)

 

TÖNÖllä anniskelualueeksi olemme määrittäneet kontin viereisen terassin, joka on tekonurmimatolla päällystetty. Terassi on helposti valvottavissa ja se on suhteellisen helppo aidata. Edullisuuden ja jämäkkyyden vuoksi aitamateriaaliksi valittiin puu. Aidan täytyy toisaalta olla osin liikuteltava, jotta veneiden nostopaikkana toimivalle terassille pääsee tarvittaessa ajamaan nosturilla. Anniskelupaikan asiakaspaikkamäärä tulee ilmoittaa hakemuksessa. TÖNÖllä anniskelualueeksi määritettiin varsinaisen terassialueen lisäksi kontin leveydeltä ja 1 m etäisyydeltä tiskin edustaa, sekä itse kahvilakontti. Edusta-alue on määritetty anniskelualueeksi siksi, että se on mahdollisimman selkeä ja yhteneväisenä jatkuva alue.

 

Järjestyksenvalvonta ja anniskelupassi

Anniskelupaikassa pitää toiminnan laajuus ja laatu huomioon ottaen olla riittävästi henkilökuntaa tehokkaan valvonnan ja järjestyksenpidon toteuttamiseksi. Henkilökunnan tulee valvoa alkoholilaissa säädettyjen kieltojen ja velvoitteiden noudattamista ja vastata järjestyksenpidosta ja anniskelupaikassa. (Valvira, 2015c.)

Anniskelupaikassa tulee olla paikalla luvanhaltijan edustajana tämän määräämä vastaava hoitaja tai muu luvanhaltijan tähän tehtävään nimeämä henkilö, jos paikka on avoinna asiakkaille. Vastaavan hoitajan ja muun tehtävään nimetyn henkilön tulee olla täyttänyt 18 vuotta. (Valvira, 2015c.)

 

Koska TÖNÖllä alkoholituotteet eivät tule olemaan pääasiallinen myyntiartikkeli, pidämme alkoholituotteet ennemmin laadukkaina ja vähän hinnakkaampina. Tavoitteemme on myydä anniskelutuotteita maltillisesti hyvällä katteella. TÖNÖ on avoinna iltaisin myöhäisimmillään vain klo 20 saakka, mikä oletettavasti vähentää myös järjestyshäiriöiden määrää. Kahvilalla on suurimman osan päivästä töissä kaksi henkilöä yhtä aikaa, jolloin myös valvonnan ja järjestyshäiriöiden selvittämiseen on hyvät resurssit. TÖNÖllä käy päivittäin myös vartiointiliikkeen tarkastaja, johon voimme olla hätätilassa myös yhteydessä. Jos vartiointiliike ei ole apuna, aina voimme soittaa paikalle myös poliisit.

Valvonnan osalta oleellista on tarkastaa alkoholijuomia ostavien asiakkaiden ikä virallisesta kuvallisesta henkilöllisyystodistuksesta. Osana valvontaa meidän tulee valvoa, ettei alkoholia tarjota seurueessa alaikäisille, eikä tuotteita kuljeteta anniskelualueen ulkopuolelle. Alkoholia ei myöskään anniskella selvästi päihtyneille henkilöille.

 

Alkoholilain tunteminen osoitetaan ravintola-alan koulutusta tarjoavan oppilaitoksen antamalla todistuksella eli anniskelupassilla. Anniskelupaikan vastaavalla hoitajalla tai muulla tehtävään nimetyllä henkilöllä tulee olla alkoholilain tuntemista osoittava Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston hyväksymän mallin mukainen todistus. Henkilökuntaa koskevat säännökset eivät kuulu luvan myöntämisen edellytyksiin, mutta luvanhaltija vastaa lain velvoitteiden toteuttamisesta osana alkoholilain 56 §:n mukaista omavalvontasuunnitelmaa. (Valvira, 2014d.)

 

Merkittävä muutos TÖNÖn henkilökunnan vaatimuksiin jo olemassa olevien hygieniapassin ja salmonellatodistuksen lisälle anniskeluoikeuksien myötä on anniskelupassi. Useammalla meistä TÖNÖttäjistä sellainen jo onkin, mutta osa joutuu passin vielä ennen työvuorojen alkuaan käydä suorittamassa.

 

Anniskeluaika

 

Yli 2,8 % alkoholijuomien anniskelu on sallittu kello 9:stä kello 1.30:een, ellei lupaviranomainen ole rajoittanut anniskeluaikaa. Anniskeltujen alkoholijuomien nauttiminen on sallittu yhden tunnin ajan anniskeluajan päättymisen jälkeen. Anniskelupaikkaa ei tarvitse sulkea nauttimisajan päättyessä, mutta alkoholijuomien nauttimista ei saa sen jälkeen enää sallia. (Valvira, 2014e.)

 

Anniskeluoikeudet eivät TÖNÖn tapauksessa vaikuta aukioloaikoihimme, tai myöskään esim. meluluvan hankkimiseen. TÖNÖ on vain päivisin ja illalla avoinna, joten anniskelumme päättyy kahvilan sulkeudeuttua iltaisin jo ennen alkoholilain määrittämiä aikarajoja. TÖNÖn asiakaspaikat ovat myöskin niin vähäiset, ettei laki vaadi järjestyksenvalvonnan järjestämistä.

 

Valikoima


Valikoimaamme kartoitimme ajatuksia asiakkailtamme jo keväällä. Julkinen yleisen tason kysely on laillista teettää asiakkaille sosiaalisessa mediassa, joten hyödynsimme Facebookkyselyä tähän tarkoitukseen. Asiakkaille maistuisi lasi viiniä, kuohuvaa tai tuoppi oluttakin. Osa taas kaipasi makeampia siidereitä tai lonkeroita ja muutama alkoholittoman oluenkin toive ilmeni.

Rajallisten kylmäsäilytystilojen vuoksi anniskelutuotteiden valikoima ei voi olla kovin laaja. Halusimme tukea paikallista pienpanimoa, Pyynikin käsityöläispanimoa, joten päädyimme ottamaan oluet heiltä. Viinien osalta saimme mukavan yhteydenottopyynnön pikariviineihin, joista valikoimaamme tulee valkoviini. TÖNÖllä ei ole tilaa viinilaseille, joten valmiiksi muovipikarissa olevat viinit oli meille sopiva vaihtoehto senkin puolesta. Näiden haittapuoli on muovinen astia, mikä ei tue TÖNÖn maailmaan pelastavia arvoja. Tässä kohtaa teimme kompromissin ja kierrätämme muovipikarit seuraavan kesän taimiruukuiksi tai muovinkeräykseen.

 

Olutvalikoiman päättäminen

Maistelimme porukalla oluita 7.5.2019. Testissä oli viisi erilaista Pyynikin panimon olutta.

 

Craft pils 5,2%

Pohjahiivaoluisiin lukeutuva Pils, on tumman keltainen melko vahvasti humaloitu, kuitenkin helposti nautittava olut. Pyynikin ainoa vakituisesti valmistuksessa oleva pohjahiivaolut.

 

Cloudberry Saison 5,0%

Saisonit ovat pintahiivaoluita, joiden reseptiikassa on melko paljon vapauksia, yleisesti otttaen kuitenkin Saisonit ovat melko pitkään kypsytettyjä joiden maussa on tietynlaista makeutta. Pyynikin Cloudberry Saison on vehnäolut, joka on nimensä mukaisesti maustettu lakalla. Pehmeän makuinen vaalea vehnäolut – kepeä kesäinen olut.

 

Röd Berliner 3,8%

Berliner weisse on kepeä vehnäolut ja Pyynikin Röd Berliner on vadelmainen-vehnäolut ja se onkin väriltään pirteän punainen. Maku toi mieleen makeuttamattoman herukkamehun ja voisimme kuvitella sen maistuvan myös henkilöille joka ei niin oluesta muuten välitä mutta pitävät kuivista siidereistä. Hyvä valinta kun haluaa nauttia yhden kuumana kesäpäivänä – sisältää vain vähän alkoholia ja on raikas janonsammuttaja.

 

Kauppa Ipa 4,7%

Indian Pale Ale eli Ipa. Ipat ovat pintahiivaoluita. Nimi juontaa juurensa 1700-luvulle kun Britit kehittivät hyvin säilyvän alkoholipitoisuudeeltaan vahvemman ja runsaasti humaloidun oluen laivamatkalle Isosta-Britanniasta Intiaan. Pyynikin kauppa Ipa on myös gluteeniton. https://yle.fi/plus/2015/07_kalja/data/ylen_suuri_olutopas.pdf (s.6)

 

Citra California Lager 5,0%

Lager eli tunnetuin ja suosituin pohjahiivaolut tyyli. Citra nimi tulee olueeseen käytetystä Citra nimisestä humalasta. Raikas kesäinen janojuoma.

 

Maisteltujen ulkopuolelta valikoimaan melkovarmasti pääsee Pyynikin panimon kesäisen raikas Mosaic Lager, joka on Citra California Lageria tutumpi vaihtoehto.

 

Markkinointi ja hinnoittelu

 

TÖNÖn valikoima koskee vain mietoja anniskelutuotteita, joiden markkinointia koskee löyhemmät lait, kuin taas väkevien tuotteiden mainostaminen on kielletty. TÖNÖllä keskeisimpiä huomioon otettavia seikkoja on, ettemme vahingossakaan laita esim. someen terassikuvaa, jossa näkyy anniskelutuotteita ja lapsia samassa kuvassa. Alaikäisille suunnatun markkinoinnin kanssa tulee olla tarkkana, joten tämä on todennäköisin skenaario, mitä meidän tapauksessa voisi tulla kyseeseen.

 

Alkoholilaissa alkoholijuomien hinnoittelulle ei ole asetettu ylä- eikä alarajaa. Anniskelussa mietojen alkoholijuomien lyhytaikaisten tarjoushintojen julkaiseminen on sallittua myös toimipisteen ulkopuolella, esim happy hour tarjoukset.

 

Alkoholilain 51 §:n mukaan kahta tai useampaa alkoholijuomapakkausta tai -annosta ei saa tarjota paljousalennuksella – kaksi kaljaa yhden hinnalla ei siis ole hyvän tavan mukaista markkinointia. Kielto myydä paljousalennuksella koskee lain perustelujen mukaan myös sellaisia ”kaksi yhden hinnalla” -tarjouksia, joissa alkoholijuomaa tarjotaan samanaikaisesti kahdelle henkilölle tilattuna halvemmalla kuin yksittäin tilattuna. Säännös ei kuitenkaan estä ravintolaa myymästä esimerkiksi yksityistilaisuuteen alkoholia ravintolan listahintoja halvemmalla, kunhan alempi hinnoittelu ei edellytä tietyn alkoholimäärän ostamista. Säännös ei myöskään koske tilannetta, jossa samaa alkoholijuomaa myydään eri pakkauksissa, esimerkiksi 0,33 litran ja 0,5 litran pulloissa.

 

Tämä koskee mm. oluen sekä puna- ja valkoviinin hinnoittelua, kun niitä anniskellaan laseittain tai pulloittain. Juoma-annoksia mainostettaessa on kerrottava annoksen koko ja juomasekoituksen sisältämän alkoholijuoman määrä. Ilmoituksessa tulee mainita, kuinka paljon senttilitroina on esimerkiksi ”iso tuoppi” olutta tai ”lasi” punaviiniä. Suositeltavaa on aina mainita annoksen hinta.

 

Anniskelupaikassa tulee olla ainakin pyynnöstä saatavilla hintatiedot kaikista paikassa myytävistä alkoholijuomista. Helppo tapa tähän on pitää tulostettua hinnastoa käden ulottuvilla kassalla. TÖNÖlle tullaan tekemään tiskin ylös hinnasto-taulu, johon myös anniskelutuotteiden vaatimat tiedot saadaan laitettua asianmukaisesti esille.

 

Ravintola voi hinnoitella alkoholijuomia normaalia edullisemmaksi rajattuille ryhmille kuten esimerkiksi kanta-asiakkaiksi rekisteröityneille henkilöille tai esimerkiksi opiskelijoille voi olla opiskelijakortilla alennuksia. Erityiset kanta-asiakashinnat tai henkilökunta alennukset ovat siis sallittuja. TÖNÖllä päätimme pitää alennusten suhteen selkeän linjan, ettei niitä anneta millekään asiakasryhmälle. Tämä helpottaa myös kesätyöntekijöidemme työtä kassalla, kun hinta on aina sama kaikille.

 

LÄHTEET

Valvira. 22.10.2014a. Anniskelu. Luettu 20.3.2019

https://www.valvira.fi/alkoholi/anniskelu

Valvira. 2015b. Anniskelupaikka. Luettu 20.03.2019

https://www.valvira.fi/alkoholi/anniskelu/anniskelupaikka

Valvira. 2015c. Anniskelupaikan henkilökunta. Luettu 20.03.2019
https://www.valvira.fi/alkoholi/anniskelu/anniskelupaikan_henkilokunta

Valvira. 23.10.2014d. Anniskelupassi. Luettu 20.03.2019

https://www.valvira.fi/alkoholi/anniskelu/anniskelupassi

Valvira. 23.10.2014e. Anniskeluaika ja sen jatkaminen. Luettu 31.03.2019
https://www.valvira.fi/alkoholi/anniskelu/anniskeluaika

Aluehallintovirasto. 06.03.2019. Järjestyksen valvonta ravintolassa. Luettu 07.05.2019 https://www.avi.fi/documents/10191/10826914/Ja%CC%88rjestyksenvalvonta+ravintolassa.pdf/e2b41765-68c1-4ae1-8cb7-c72e1531c038

Aluehallintovirasto.20.06.2018.  Raportointi. Luettu 07.05.2019

https://www.avi.fi/web/avi/raportointi

Alkoholijuomien hankinta. 11.10.2018. Luettu 07.05.2019

https://www.avi.fi/web/avi/alkoholijuomien-hankinta

Kuitintarjoamisvelvollisuus. 29.07.2016. Luettu 07.05.2019

https://www.yrittajat.fi/yrittajan-abc/yritystoiminnan-abc/yrittaja-ja-kuluttaja/kuitintarjoamisvelvollisuus-317914

Lupa ja valvontamaksut. 10.01.2019. Luettu 07.05.2019

https://www.avi.fi/web/avi/lupa-ja-valvontamaksut

Ylen suuri olut opas. Mäntymaa. Luettu 14.5.2019.

https://yle.fi/plus/2015/07_kalja/data/ylen_suuri_olutopas.pdf

Pyynikin valikoima. Luettu 14.5.2019

http://pyynikin.com/en/products/

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close