Tampere
29 Mar, Friday
8° C

Proakatemian esseepankki

Aloittelevan valmentajan päiväkirja



Kirjoittanut: Salla Nieminen - tiimistä Promisia.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Coaching - Valmenna ja sparraa menestykseen
Hirvihuhta, H.
Esseen arvioitu lukuaika on 7 minuuttia.

Tammikuu 2018

Miksi Proakatemialla opettajia kutsutaan valmentajiksi eikä opettajiksi? Eikö se nyt hyvin pitkälti ole kuitenkin samaa hommaa? Aina kun tätä käytävää painelee eteenpäin, niin siellähän ne istuvat tietokoneen ääressä tai puhelin korvalla juomassa kahvia niin kuin ihan tavallisessa opettajanhuoneessa. Paitsi tuo yksi juo kyllä aina teetä. Oho, nyt niillä on kyllä hauskaa, kun sieltä kuuluu noin kauhea kikatus! Ja hetkinen, laulaako siellä joku?

Olisikohan helppoa työskennellä täällä valmentajana? Luulisi, että Proakatemia olisi opettajan unelmatyöpaikka. Ei tarvitse suunnitella oppitunteja, sen kuin menee tiimin pajaan istumaan ja näyttää siltä, että kuuntelee. Toisaalta, kyllä siellä vähän täytyy hereillä olla. Kyllähän meidänkin valmentaja joutuu vastailemaan paljon kysymyksiin, kun ei siitä hopsista oikein ota selvää, ja kaikki tuntuu vähän kaoottiselta. Kuinkahan helppo tänne on päästä töihin…?

 

Maaliskuu 2018

Onkohan Proakatemian valmentajilla jokin sellainen yhteinen ominaisuus, jonka takia pystyy työskentelemään täällä? Toisaalta, ainakin nämä nykyiset valmentajat vaikuttavat kaikki niin erilaisilta, että kai niiden on täytynyt käydä joku valmentamiskurssi, että ovat päässeet tänne töihin. Vai sanotaankohan niitä valmentajiksi vain siksi, että on saatu luotua Proakatemialle hienolta kuulostava brändi? Samalla tavallahan ne opettavat meitä täällä kuin Kuntokadullakin. Ainakin palvelumuotoilun ja myynnin kursseilla tehtiin ihan tavallisia ryhmätöitä. Tai kyllähän meidät laitettiin itse soittamaan yrityksiin ja sopimaan tapaamisia, mutta sehän onkin sitä tekemällä oppimista. Proakatemialla opitaan ehkä vähän samalla tavalla kuin partiossa. Onko partiossakin sitten valmentamista?

 

Syyskuu 2018

Kesän aikana tuli pohdittua paljon sitä, millaisiin työpaikkoihin voisi hakea Proakatemian jälkeen. Päätin hakeutua Proakatemian järjestämään tiimivalmentajakoulutukseen, joka alkaa lokakuussa. Koulutus vaikuttaa mielenkiintoiselta! Ajattelin, että voisin saada sieltä osaamista sitä varten, että jos joskus haluan työskennellä valmentajana. Sieltä voisi saada myös ajatuksia BL:n rooliin, koska siihenkin minua kiinnostaisi lähteä jossain vaiheessa opintoja. Jos joskus valmistumisen jälkeen päädyn vielä opettajan hommiin, voisin käyttää valmentajan työhön liittyviä menetelmiä myös opetuksessa. 

Huomasin, että opettajana olen käyttänyt aika paljon valmentavaa otetta omilla oppitunneilla. Kerrankin annoin oppilaille läjän tehtäviä, joita sai tehdä omaan tahtiin joko oppitunneilla tai kotona. Pakolliset tehtävät piti tehdä tiettyyn päivämäärään mennessä, ja oppilaiden piti antaa itselleen kotitehtäviä sen mukaan, mitä koulussa sai aikaan. Kaikki tehtävät piti lopuksi palauttaa ja työstä tuli yhtä koetta vastaava arvosana. Ja viime syksynäkin laitoin oppilaat innovoimaan menetelmällä, jota käytettiin Proakatemialla, koska kokeet oli jo pidetty ennen lomaa, eikä viitsinyt aloittaa enää uutta aihetta. Heh!

 

 Lokakuu 2018

Tiimivalmentajakoulutuksen ensimmäinen osio oli todella herättelevä, ja se oli ilmeisesti sen tarkoituskin! Luulin, että tiedän, mitä valmentaminen tarkoittaa, mutta eihän se ollut lainkaan sitä mitä ajattelin. Huomasin pitäneeni valmentamista yhtenä opetusmenetelmänä muiden joukossa. Valmentaminen ei kuitenkaan ole menetelmä vaan ajattelutapa. Olen nyt koulutuksen ensimmäisen osion jälkeen seurannut paljon oman valmentajani toimintaa ja tarkkaillut, miten hän toimii. Vaikka tuntuu siltä, että ymmärrän valmentamista paremmin, en vieläkään oikein ymmärrä, mitä valmentaja tekee tai millaisia konkreettisia työkaluja valmentamisessa käytetään. No, koulutuksen seuraavan osion aiheena onkin valmentajan työkalut, joten ehkä tämä vielä tästä kirkastuu…

 

Joulukuu 2018

Tiimivalmentajakoulutuksen toinen osio oli marraskuussa. Osion aikana käytiin paljon Proakatemialla käytettäviä menetelmiä, kuten dialogia, oppimissopimusta, motorolaa, kirjaesseitä, kehityskeskusteluja jne. Minulle ei silti vieläkään ihan kirkastunut, millaisia työkaluja valmentaja käyttää, enkä ole vielä ihan varma, millaisten periaatteiden mukaan valmentajat toimivat. Millaisia sääntöjä valmentajan pitää noudattaa? Vai onko mitään sääntöjä? Valmentaminen tuntuu kiinnostavalta, mutta miksi tuntuu niin vaikealta päästä aiheeseen käsiksi? Missä valmentamista voisi oikein harjoitella?

 

 

1 JOHDANTO

Valmentaminen on kummitellut ajatuksissani siitä lähtien, kun tulin Proakatemialle. Kuten edellisestä päiväkirjaesimerkistä käy ilmi, olen mennyt ajatuksissani edes takaisin. Alun ajatukset valmentamisen ja opettamisen samanlaisuuksista on hylätty moneen kertaan, ja uusia ajatuksia on tullut tilalle. Välillä tuntuu siltä, että kaikki näyttää kirkkaammalta ja välillä taas tuntuu siltä, ettei missään ole mitään järkeä. Tiimivalmentajakoulutuksen kolmas ja viimeinen osio on ensi viikolla – aiheena on “oma valmennusfilosofia”. Ennen viimeistä osiota saimme tehtäväksemme lukea jälleen valmentamiseen liittyvän kirjan. Olen todella onnellinen siitä, että valitsin luettavakseni Harri Hirvihuhdan (2006) teoksen Coaching – valmenna ja sparraa menestykseen, sillä nyt tuntuu siltä, että valmentamisen maailma avautui minulle ihan uudella tavalla!

Hirvihuhta (2006) käsittelee teoksessaan valmennuksen vaiheita, valmentajan rooleja ja työkaluja sekä valmentajan ja valmennettavan välistä vuorovaikutusta. Teos sisältää konkreettisia esimerkkejä valmentajan toiminnasta, ja silloin tällöin lukijalle esitetään pohdittavaksi valmentamiseen liittyviä kysymyksiä. Voi olla, että minun olisi kannattanut lukea tämä teos jo aikaisemmin, ennen tiimivalmentajakoulutuksen ensimmäistä osiota, jotta olisin päässyt aiheeseen nopeammin kiinni. Toisaalta, voi myös olla, että nyt moni asia kirkastui, koska hetki oli otollinen. Olen nimittäin huomannut tammikuun aikana päätyneeni moniin sellaisiin tehtäviin, joissa olen toiminut eräänlaisena valmentajana. Kenties teos imaisikin minut mukaansa juuri siksi, että pystyin reflektoimaan kirjassa esitettyjä asioita omien kokemusten pohjalta.

Tässä esseessä pureudun valmentamiseen ja valmentajan toimintaan erilaisissa tilanteissa. Analysoin, millaisissa valmentajan rooleissa olen itse toiminut ja tutkin, millaisia taitoja hyvältä valmentajalta vaaditaan. Tavoitteena on löytää ja tarjota lukijalle erilaisia keinoja, joiden avulla valmentaja voi menestyä työssään entistä paremmin ja tarjota valmennettavalle laadukkaampia kokemuksia.

 

2 VALMENTAJAN ROOLIT

Hirvihuhta (2006, 43-51) esittelee seitsemän erilaista valmentajan roolia, joilla kuvataan valmentajan tehtävää valmennustilanteessa:

  • Asiantuntijakonsultti, neuvonantaja
  • Sovittelija ristiriidan osapuolten välillä
  • Opettaja, kouluttaja, osaamisen valmentaja
  • Ystävä, kollega
  • Prosessikonsultti
  • Kannustaja, tukija
  • Fasilitaattori, mahdollistaja

Roolilla tarkoitetaan tässä valmentajan tapaa suhtautua valmennettavaan ja määrittää toimintatapansa suhteessa häneen (Hirvihuhta 2006, 42). Asiantuntijakonsultti tai neuvonantaja on jonkin osa-alueen asiantuntija, joka kutsutaan paikalle tietojensa ja osaamisensa vuoksi (Hirvihuhta 2006, 43). Kun valmentaja toimii asiantuntijakonsultin roolissa, hänellä on suuri vastuu (ja samalla valta) keskustelun ohjaamisesta, ajasta, aktiivisuudesta ja ennen kaikkea asiantuntijuudesta (Hirvihuhta 2006, 42). Toimiessaan fasilitaattorina tai mahdollistajana valmentajan vastuu taas keskittyy työskentelyn mahdollistamiseen ja käynnistämiseen tai prosessin ohjaamiseen (Hirvihuhta 2006, 50). Fasilitaattori voi vetää dialogia, mutta valmennettavat ovat dialogissa keskeisessä ja aktiivisessa roolissa (Hirvihuhta 2006, 50-51). Yllä olevassa listassa asiantuntijakonsultin ja fasilitaattorin väliin jäävät roolit esitetään järjestyksessä sen mukaan, kuinka suuri valmentajan ja valmennettavan osuus on valmennustilanteessa (Hirvihuhta 2006, 42). Esimerkiksi fasilitaattorin jälkeen toiseksi eniten vastuuta ja valtaa valmennettavalle antaa kannustajan tai tukijan roolissa toimiva valmentaja.

Hirvihuhdan esittelemät erilaiset valmentajan roolit saivat aivonystyräni hyrräämään, sillä huomasin toimineeni selkeästi tietyissä tilanteissa tietynlaisessa valmentajan roolissa. Palasin tammikuun alussa vapaa-ajallani mukaan viikoittaiseen partiotoimintaan, ja sain vetämääni ryhmään kaksi teini-ikäistä apuohjaajaa. Apuohjaajille johtajatehtävissä toimiminen tässä ryhmässä on osa johtamisharjoittelua, ja ryhmän toiminnan vetämisen lisäksi vastuulleni kuuluukin apuohjaajien johtamisharjoittelun tukeminen. Olen pohtinut paljon sitä, kuinka suuressa roolissa minun kuuluu tai kannattaa olla apuohjaajia tukiessani, jotta he saisivat johtamisharjoittelusta mahdollisimman paljon irti. Välillä tekisi mieli antaa heille niin paljon vastuuta, kuin mahdollista, ja välillä taas tuntuu siltä, että apuani tarvitaan enemmänkin. Koska olen vasta lähtenyt mukaan viikoittaiseen partiotoimintaan, en vielä tunne apuohjaajiani kovin hyvin tai tiedä, kuinka paljon heillä on kokemusta johtamistehtävistä, ja tämä tekee erilaisten valmentajan roolien välillä tasapainottelun entistäkin haastavammaksi.

Tässä partion valmennustehtävässä pääasiallinen roolini on toistaiseksi ollut opettaja, kouluttaja tai osaamisen valmentaja. Tehtäväni on ohjata valmennettava tarkastelemaan työhön liittyviä tilanteita oppimisen ja osaamisen näkökulmasta (Hirvihuhta 2006, 45). Minulla on selkeästi suurempi vastuu valmennustilanteesta kuin valmennettavilla, vaikka joissain tilanteissa roolimme voivat myös vaihtua päikseen. Uskon myös, että kun vietän apuohjaajieni kanssa enemmän aikaa yhdessä ja tutustumme paremmin toisiimme esimerkiksi leireillä, roolini saattaa muuttua niin, että olenkin enemmän ystävä tai kollega, jolloin olemme melko tasavertaisessa asemassa sen suhteen, kummalla meistä on enemmän vastuuta tai valtaa valmennustilanteessa (Hirvihuhta 2006, 42).

Tuntuu siltä, että olen toiminut eräänlaisena valmentajana ystävän tai kollegan roolissa myös opastaessani Promisian uutta talousvastaavaa. Toimin viime syksynä itse Promisian talousvastaavana, ja nyt kun rooli vaihtui toiselle promisialaiselle, olen tammikuun aikana perehdyttänyt oppimaani hänelle. Joissain tilanteissa roolini on ollut myös edellä mainittu opettaja, kouluttaja tai osaamisen valmentaja, ja tuolloin kyse on ollut selkeästä opetustilanteesta, jossa minä annan tietoa valmennettavalle. Yleensä tilanteet ovat kuitenkin olleet sellaisia, että olemme yhdessä tasavertaisina kollegoina selvittäneet jotakin asiaa tai pohtineet, miten jokin asia kannattaisi hoitaa.

Kuluvan kevätlukukauden aikana aloitan uudenlaisessa valmennustehtävässä: toimin apuvalmentajana Proakatemian järjestämässä koulutuksessa. Uskon, että tässä tehtävässä tulen toimimaan prosessikonsultin roolissa. Hirvihuhdan (2006, 48) jaottelun mukaan prosessikonsultti on mukana esimerkiksi organisaation ongelman ratkaisussa tai kehittämistyössä, ja hänen roolinsa on auttaa organisaation edustajia löytämään tilanteeseen sopivat toimintatavat. Oleellista on, että organisaation toiveet ja odotukset sekä siellä vallitseva kulttuuri muodostavat lähtökohdan valmennukselle (Hirvihuhta 2006, 48).

 

3 HUIPPUVALMENTAJAN EVÄÄT

Kuten päiväkirjaesimerkistä edellä kävi ilmi, olen pohtinut erityisesti oman tiimivalmentajakoulutukseni ensimmäisen osion jälkeen paljon sitä, miten valmentamista voisi harjoitella tai mitä taitoja pitäisi hankkia, jotta siinä voisi kehittyä. Hirvihuhdan (2006) teos osoittautui näitä pohdintoja ajatellen ”taivaan lahjaksi”, sillä teoksessa kuvataan valmentajan ja valmennettavan välistä vuorovaikutusta ja esitellään erilaisia taitoja, joita valmentajalta vaaditaan. Hirvihuhta (2006, 55) kuitenkin huomauttaa, että

“Keskeinen valmennuksen onnistumista määrittävä tekijä ei ole valmentajan viitekehys tai tekninen taito. Oleellisinta on […] vuorovaikutuksen laatu ja valmennettavan näkökulmien mukaan toimiminen.”

Keskeisiä asioita valmentajan ja valmennettavan välisessä vuorovaikutuksessa ovat esimerkiksi läsnäolo ja kuuntelu, valmentajan elekieli, gigoloteoria ja kysymykset (Hirvihuhta 2006, 55-60). Hirvihuhta (2006) esittelee näiden lisäksi myös monia muita olennaisia tekijöitä, mutta tässä esseessä keskityn näihin neljään. Valmentajan läsnäolo ja kuuntelu ovat keskeisiä elementtejä valmentajan ja valmennettavan vuorovaikutuksessa, sillä valmentajan tulee keskittyä kokonaan siihen, mitä valmennettava tuo tapaamiseen (Hirvihuhta 2006, 55). Vaikka olen saanut muilta sellaista palautetta, että olen hyvä kuuntelija, läsnäolo on taito, jossa minun on kehitettävä itseäni voidakseni olla hyvä valmentaja. Valmentajan tulee yrittää ymmärtää valmennettavan kertomaa tämän kokemuksista käsin ja mennä mukaan tarinaan ja tapahtumiin (Hirvihuhta 2006, 56). Tämä ei kuitenkaan onnistu, jos valmentaja ei ole läsnä ja keskittyy mielessään vaikkapa valmennustapahtuman jälkeen seuraavaan palaveriin.

Hirvihuhta (2006, 57) painottaa valmentajan elekielen tärkeyttä, koska suomalaisessa elekielessä ollaan tyypillisesti melko pidättyväisiä. Elekielen käytössä olen mielestäni hyvä silloin, kun olen keskustelussa läsnä. Silloin kun en ole läsnä, en myöskään muista osoittaa elekielellä keskustelukumppanille, että olen kiinnostunut siitä, mitä hänellä on sanottavana. Elekieli on tärkeää myös edellä mainitun gigoloteorian kannalta. Hirvihuhdan (2006, 57) teoksessa valmentajaa verrataan gigoloon, joka kokeilee kysymyksillään, mikä toisen osapuolen sytyttää. Valmentajan tehtävä on vietellä valmennettava puhumaan siitä, mikä häntä innostaa (Hirvihuhta 2006, 57). Gigoloteoria liittyy näin ollen läheisesti myös kysymyksiin, jotka ovat valmentajan tärkeimpiä työkaluja. Avointen kysymysten avulla valmennettavalle jää tilaa määritellä asiat omalla tavallaan (Hirvihuhta 2006, 60). Kun keskustelen jonkun kanssa, huomaan usein kysyväni tarkentavia kysymyksiä (ainakin silloin kun olen läsnä keskustelussa). Tämä liittyy läheisesti varmasti myös kuuntelun taitoon. Siinä, ovatko kysymykseni ”vietteleviä” tai innostavia kaipaan kuitenkin omasta mielestäni vielä harjoitusta. Saan kyllä keskustelukumppanini vastailemaan kysymyksiin, mutta vastailevatko he velvollisuuden tunteesta vai innostuvatko he todella aiheesta, on asia erikseen.

 

4 POHDINTA

Tässä esseessä olen esitellyt erilaisia valmentajan rooleja ja analysoinut omia roolejani erilaisissa valmennustilanteissa (ks. luku 2). Olen myös tutkinut, millaisia vuorovaikutustaitoja huippuvalmentajalta vaaditaan ja analysoinut, millaisissa taidoissa minun pitäisi itseäni kehittää (ks. luku 3). Lisäksi olen pohtinut sitä, miten ajatukseni valmentajuudesta ovat muuttuneet kuluneen vuoden aikana ja erityisesti tiimivalmentajakoulutuksen jälkeen.

Hirvihuhdan (2006) teos sai minut pohtimaan omaa valmennustyyliäni ja ymmärtämään, että erilaisissa tilanteissa valmentajalta vaaditaan myös erilaisiin rooleihin hyppäämistä. Teos toi minulle etsimääni konkretiaa valmentajan työkaluja ajatellen, ja teoksen luettuani ymmärsin, että vuorovaikutustaitojen merkitys valmentajan työssä on todella suuri. Jos haluan toimia valmentajana tai jos haluan, että voin jonain päivänä kutsua itseäni jopa ”huippuvalmentajaksi”, minun on keskityttävä kehittämään erityisesti vuorovaikutustaitojani.

Vaikka olen lukenut valmentajuudesta aikaisemminkin ja ajatellut ymmärtäväni valmentajuutta tiimivalmentajakoulutuksen jälkeen, tuntuu että vasta nyt todella ymmärrän, mitä valmentamisella tarkoitetaan. Alun päiväkirjaesimerkki on osoitus siitä, että ensi viikon tiimivalmentajakoulutuksen viimeisen osion jälkeen ajatukseni saattavat muuttua taas, ja ensi viikolla saatan taas luulla ymmärtäväni valmentamista paremmin. Uskon kuitenkin, että Hirvihuhdan (2006) teoksen ajatukset kolahtivat nyt juuri siksi, että pystyin suhteuttamaan kirjan oppeja käytännön valmennustilanteisiin. Kun hetki on otollinen, voi oppia yllättäviäkin asioita – ja jos käy oikein hyvä tuuri, saattaa jopa huomata olleensa joskus pahasti väärässä.

 

LÄHTEET

Hirvihuhta, H. 2006. Coaching – valmenna ja sparraa menestykseen. Keuruu: Tammi.

Kommentit
  • Johanna Sauvula

    Kiitos avoimesta ja mielenkiintoisesta esseestä! Saman aiheen äärellä uskon pohdiskelevan meistä monen, kuten minä itsekin. Päiväkirjaotteet oli ihania. Sun teksti on sujuvaa ja selkeää, mikä tekee siitä helppolukuista. Täytyy laittaa tämä kirjavinkki itsellekin ylös, vaikuttaa mielenkiintoiselle.
    Jos johtajuus on ristiriitaista (Rehnin mukaan), niin sitä lienee valmentaminenkin. VAlmentajan työkaluja ovat kokemukseni mukaan vahva teoriatieto sanomisen pohjalla ja ihmisen kohtaaminen, mutta ennenkaikkea tilannetajua ja päätöksentekokykyä. Jokaisessa hetkessä valmentajan on seurattava tilannetta läsnäollen ja päätettävä, missä kohtaa on puututtava vai onko.
    Tiimimestareissa olen toiminut pikkutiimin valmentajana ja se oli tosi erilaista, kuin tiimiläisenä oleminen. Olen yleensä hyvin aktiivinen osallistumaan dialogiin ja päätöksentekoon tiimissä, minkä ajattelin olevan minulle haaste valmentajana. Valmentajan roolissa sitä kuitenkin osasi antaa itselleen vapauden olla hiljaa ja seurata tilannetta, mitä tarvittaessa pystyi kysymysten muotoilulla herättämään eri näkökulmalle. Perin mystistä epävarmuusalueella oloa, mutta äärimmäisen mielenkiintoista tuo valmentaminen vaikuttaa olevan.

    27.1.2019
Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close