Puhelin pirahtaa. Pitäisi vaihtaa tuo kamala soittoääni. Äiti siellä soittelee ja herättelee muka niin aikuista tähän maailmaan ja opintojen pariin. En jaksa! Ei kiinnosta yhtään. Vaiennan sen. Ei minua mitkään ulkoiset motivaattorit täältä sängystä ylös saa. Käännän kylkeä ja yritän jatkaa unta. Omatunto kuitenkin heräsi jo. Soitan siis kiltisti takaisin. Puhelun aikana virkistyn vähän ja suuntaan vessan kautta keittiöön. Jos reippaasti tartun toimeen, saan toivottavasti jotain aikaiseksi. Sitten aikaa voisi jäädä johonkin muuhunkin. Avaan tietokoneen ja leipäpussin. Esseepisteitä kerätäkseni olin valinnut aiheen, josta voisi olla apua. Oppiminen. Marja Kasasen kirjoittama Intoa oppimiseen -artikkeli (18.4.2018) oli samanaikaisesti houkutteleva, että vastenmielinen.

Olen lähes aina tykännyt oppimisesta. Yläasteelta saakka lukion läpi hoidin koulutyöt itsenäisesti ja oma-aloitteisesti, vaikka joskus tarvitsin muistutusta niiden tärkeydestä. Nukuin oikeaan aikaan ja riittävästi. Vanhemmat ja nuoremmat sisarukset pitivät huolen elämän säännöllisyydestä ruokarytmeineen ja harrastusmenoineen eikä perusasiat vaatineet valtavasti energiaa. Yläasteen historian opettajan mielestä keskityin koulussa kuitenkin enemmän vihkojen ulkonäköön kuin asian ymmärtämiseen ja muistamiseen. Perfektionistiluonteeni pakotti nysväämään joidenkin mielestä epäolennaisen parissa. Siitä huolimatta tai sen ansiosta menestyin kouluaineissa kiitettävästi. Kaikki tai ei mitään -mentaliteetti näkyy edelleen opiskelemisessani. Aloittamisen vaikeus on kasvanut entisestään samassa tahdissa vaativuustason ja tekemättömän työvuoren kanssa. Alhainen luottamus omiin kykyihin ajaa täydellisyyteen pyrkimiseen, eikä energia riitä moneen tehtävään kerralla. Oppimisen edellytys on hyvä terveys, johon myös Kasanen viittaa kirjoituksessaan. Kun mieli on tarpeeksi ahtaalla, nukkuminen on vaikeaa, kaikki stressaa ja palautumattomuus pilaa elämänrytmin. Kasasen kirjoituksen mukaan näihin voi vaikuttaa itse, mutta psyykkisen terveyden heilahdellessa keinot ovat minusta minimaaliset. Kasanen on haastatellut Ilkka ja Harri Virolaista oppimisesta. He ovat myös kirjoittaneet kirjan Mielen voima oppimisessa. Ilkka Virolaisen tavoin haluan uskoa liikunnan edistävään voimaan oppimisessa, mutta kaikki opiskelijan elämän eri osa-alueet tulee olla sopusoinnussa, jotta urheiluleggingsit pääsisivät kohdallani sohvaa pidemmälle. Tekemättömien töiden kasaannuttua ja mielen ahdistuttua on hankala saada itseään ulos ja liikkeelle. Vaikka oppimista edesauttaisi valtavasti etäisyyden otto ja työtaakan unohtaminen hetkeksi, on se joskus vaikeaa oma-aloitteisesti. Tekevinään oleminen kuluttaa, muttei tuota tulosta.

Hyvässä vireystilassa olen nopea ja innokas oppija, enkä pelkää uutta. Kokemukseni mukaan, mikä ei vielä ole kovin kattava, oppiminen on vaatinut aina hyviä istumalihaksia. Englannin kielen sanastot kirjoitettiin 3. luokalta asti moneen kertaan vihkoon, harjoiteltiin kirjoittamisasu ja lausuminen ennen kuin pidettiin harjoituskoe äidin kanssa. Joskus ala-asteen matematiikan tehtävät olivat niin epäkiinnostavia ja vaikeita, että niiden parissa aherrettiin yön pikkutunneille saakka itku kurkussa. Keskittymiskyky hipoi unen puutteen takia nollaa. Virheistä kuitenkin opittiin ja matematiikan tehtävät tehtiin jatkossa aina ensimmäisenä heti koulun jälkeen. Oppimista onneksi tapahtuu läpi elämän, vaikka olen varma, että eri tehokkuuksilla. Veljesten mukaan oppimista pystyy kehittämään ja opiskeluun voi löytyä uusia eri tapoja, jos uskaltaa kyseenalaistaa vanhat tottumukset. Pitkien käsin kirjoitettujen muistiinpanojen sijaan yhä useampi opiskelija on digitalisoitumisen takia joutunut omaksumaan uuden tyylin opiskella. Korona-pandempia yllätti kaikki ykkösluokkalaisesta lähtien etäopiskelulla viime keväänä. Tietokoneen ääreen painottunut opiskelu korostaa taukojen tärkeyttä, jotta kyky ylläpitää keskittymistä ja oppimista säilyy. Voimme siis oppia oppimaan, kuten Kasanenkin toteaa artikkelissaan tutkimuksiin viitaten.

Päivä on jo hämärtynyt illaksi. Tietokoneen näyttö huutaa yhä tyhjyyttään. Akku loppuu pian niin koneesta kuin minustakin. Työpöytänä toiminut ruokapöytä on kuminmurusten täyttämä, eikä suttulapuissakaan ole päästy paljoa otsikkoa pidemmälle. Ajatuskarttoja koristaa päällä suuret rastit, jotta tiedän niiden olevan matkalla paperinkeräykseen. Mieli harmaana kömmin peiton alle. Jospa työvaiheessa muistaisin englantilaisen kirjailija ja journalisti G.K. Chestertonin lainauksen ”Anything worth doing is worth doing badly” enkä kurottelisi pilviä taivaalta. Päätän jatkaa yrittämistä taas huomenna.

Lähteet:

Kasanen, M. 18.04.2018. Intoa oppimiseen. Kollega.fi luettu: 30.3.2021.

Intoa oppimiseen

Virolainen, H. & I. 17.04.2018. Miten oppimistaan voi edistää? katsottu: 30.3.2021.