Tampere
20 Apr, Saturday
-5° C

Proakatemian esseepankki

algoritmin salat instagramissa



Kirjoittanut: Essi Puurunen - tiimistä Waure.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
-
-
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Tänä päivänä tunnettuus perustuu hyvin pitkälle sosiaalisen mediaan. Itselläni on haaveissa esiintyjän ammatti, joten tunnettuutta on vain pakko ruveta kasvattamaan, jotta pääsee ihmisten tietoisuuteen ja pystyy toteuttamaan unelmiaan. Tämä ei kuitenkaan ole itselleni kovin helppoa. En ole mikään ”somepersoona” enkä koe sosiaaliseen mediaan päivittelyä kovinkaan luontevaksi. Välillä jopa ahdistun siitä suuresti. Tykkään kuitenkin itse seurata erilaisia somevaikuttajia ja muita tunnettuja henkilöitä, kuten näyttelijöitä ja artisteja. Erityisesti etenkin henkilöbrändejä, sillä henkilöbrändäys kiinnostaa itseäni eniten.

Kuitenkin kaikki lähti siitä, kun minulle sanottiin, että ”jos haluat menestyä, sinun on keskityttävä rakentamaan tunnettuutta sosiaalisessa mediassa.” Ajatus ei alkuun kuulostanut kovinkaan houkuttelevalta, varsinkaan kun tajusin, ettei minulla ole mitään hajua, kuinka ”kasvatetaan seuraajakuntaa”, vaikka aika yleisesti siitä nykyään puhutaankin. Mietin pääni puhki, että mitä minun kuuluu tehdä? Sen tiedän, että instagramia pitäisi varmasti päivitellä vähän useammin, kun pari kertaa puolessa vuodessa, mutta en usko, että sekään riittää.

Sattumalta löysin kuitenkin podcastin pariin nimeltä kasvuhakkerit. Podcastin perustajat ovat Akusti Niskanen ja Sami Suhonen. Kuuntelin heidän ensimmäisen jakson nimeltä Instagramin algoritmi – näin saat lisää seuraajia. 2019. Jakso oli mielenkiintoinen ja avarsi tietämystäni huimasti, vaikka olikin vain noin. 17 minuutin pituinen. (Kasvuhakkerit, 2019)

 

Algoritmi – merkitystä vai ei?

 Podcastissa Niskanen ja Suhonen kertovat, että heille tulee jatkuvasti kysymyksiä siitä, onko algoritmillä oikeasti mitään merkitystä ja koko algoritmiä kyseenalaistetaan paljon. Suhonen kuitenkin toteaa, että algoritmillä on kaikki merkitys. Miksi?

Instagramin on tehnyt tuhannet asiantuntijat sekä parhaat koodaajat, eikä mitään ei ole jätetty sattumanvaraan. Sen ymmärtäminen on salaisuus ”pärjätä” instagramissa. Kun saat niin sanotusti voitettua algoritmin puolellesi ja ymmärrät, miten se toimii, saat kaiken mitä haluat instagramista. (Kasvuhakkerit, 2019. Myyntikuutio, N.D.)

 

 Miten algoritmi toimii?

 Algoritmi on salainen sarja koodeja. Koodien avulla instagram priorisoi julkaisuja. Instagramin ja algoritmin tarkoituksena siis on, että se näyttää käyttäjilleen sellaista sisältöä, mitä ne haluavat nähdä. Kun aikaisemmin sanoin, että algoritmin ymmärtäminen on salaisuus pärjätä instagramissa, niin algoritmille on siis näytettävä, että sinun sisältösi on näyttämisen arvoista sekä kiinnostavaa. Instagram haluaa, että heidän käyttäjänsä pysyvät sovelluksen käyttäjinä, siksi on varmistuttava siitä, että julkaisut ovat kiinnostavia.

Instagram muuttui noin parivuotta sitten. Ennen kuvat näytettiin aika järjestyksessä, mutta nykyään ne näytetään kiinnostuksen, ajankohdan, vuorovaikutuksen ja seurattujen määrän perusteella. Esimerkiksi jos tykkäilet paljon vaikkapa asukuvista, sinun syötteessäsi näkyy todennäköisesti asukuvia. Kun taas joku toinen saattaa tykätä hevoskuvista, hänen syötteessään näkyy mitä todennäköisesti hevoskuvia. Instagram siis kerää dataa heidän käyttäjistään. Eli kaikki mitä käyttäjä tekee, vaikuttaa siihen, millaista sisältöä hänelle näytetään. (Myyntikuutio, N.D. Kasvuhakkerit, 2019)

 

Mitä pitää tehdä, että voittaa algoritmin puolelleen?

Instagramissa on paljon botteja, eli feikkikäyttäjiä. Instagramille ja algoritmille on siis pyrittävä todistamaan, että käyttäjäsi on aito. Instagramissa määritellään profiileja ja profiilit saavat niin sanottuja ”terveyspisteitä”. Instagram voi antaa myös sanktiota. Sanktiot ovat yleensä sitä, että profiiliasi ei jaeta tai sinut saatetaan joko bannata, eli laittaa estoon. Tämä voi johtua esimerkiksi siitä, että yrität kalastella tykkäyksiä tai fuskaamisesta, kuten seuraajien ostamisesta. (Kasvuhakkerit, 2019. Myyntikuutio, N.D.)

Oman tilin boostaamista kuitenkin edistää se, että käyttäjäsi toimii mahdollisimman aidosti. Tykkäilee kommenteista, on aktiivinen, jakaa, tallentaa, seuraa muita käyttäjiä. Myös omalla julkaisulla, kuten se kuinka paljon sinun julkaisujasi tallennetaan, niistä tykätään, kommentoidaan ja paljonko niissä on katselukertoja boostaa tiliäsi. Tällöin instagram katsoo, että tilisi on kiinnostava ja alkaa jakamaan ja näyttämään julkaisujasi enemmän. (Kasvuhakkerit, 2019. Myyntikuutio, N.D.)

Tärkeää on päivittää säännöllisesti sekä feedi julkaisuja, että tarinoita. Myöskin livejä on hyvä pitää välillä, sillä se on hyvä tapaa pitää vuorovaikutusta yllä seuraajien kanssa.  Julkaisun ajankohdalla on myös suuri merkitys. Paras aika on julkaista silloin kun seuraajat ovat aktiivisia. On olemassa erilaisia sovelluksia ja erilaista analytiikkaa minkä avulla pystyy selvittämään mitkä ovat kaikista parhaimpia ja huonoimpia aikoja postata. Usein miten iltaisin on kuitenkin parhain aika päivittää, sillä ihmiset ovat usein silloin älylaittedensa ja somekanaviensa ääressä. Myöskin totta on, että instagram hieman testaa seuraajiesi aktiivisuutta, sillä algoritmi näyttää julkaisua alkuun vain osalle seuraajista. Jos julkaisut saavat tykkäyksiä ja kommentteja, alkaa instagram näyttämään postausta myös muissa syötteissä. (Kasvuhakkerit, 2019. Myyntikuutio, N.D.)

Todella tärkeää on myös olla vuorovaikutuksessa seuraajiensa kanssa. Instagram meinaan huomaa myös sen, kuinka paljon seuraajasi aloittavat keskustelua yksityisviesteillä. On tärkeää reagoida feedi julkaisun kommentteihin, pitää liveä ja esimerkiksi tarinat osiossa tehdä kyselyitä ja visoja. Tällöin saa seuraajat käymään kanssasi keskusteluja. (Kasvuhakkerit, 2019. Myyntikuutio, N.D.)

 

Pohdinta

Kun taas mennään siihen hetkeen kun mietin pääni puhki, että miten kasvattaa sitä omaa seuraaja kuntaa ja vertaa tähän hetkeen kun on päässyt kiinni siihen, mitä se vaatii, jotta on edes valmiuksia lähtee kasvattamaan seuraaja määriä, niin ollaan tultu iso matka.

Algoritmi on mielenkiintoinen asia, jota en ollut ennen tullu niin paljon ajatelleeksi. En myöskään ole ollut tietoinen kaikista näistä seikoista mitä se pitää sisällään. Edelleen on paljon asiaa mitä pitäisi tietää ja varsinkin sellaista, mitä pitäisi käytännön tasolla osata, mutta tämä on hyvä alku. Ajattelin ottaa tavoitteen, että vuoden lopussa olisin tuplannut seuraaja määräni. Tällä hetkellä minulla on hieman reilu 1000.

On aika siis ottaa instagramin algoritmi haltuun ja kokeilla sen avulla kasvattaa omaa seuraaja määrää. Pyrkiä olemaan mahdollisimman aito ja olla vuorovaikutuksessa seuraajien kanssa. Olla aktiivinen ja päivitellä säännöllisesti. Eli huomattavasti useammin kuin pari kertaa puolessa vuodessa.

 

 

 

 

 

Miten Instagramin algoritmi toimii? Kolme vinkkiä parempaan näkyvyyteen. N.D. Myyntikuutio. Viitattu 4.5.2022

 

https://www.myyntikuutio.fi/blogi/miten-instagramin-algoritmi-toimii-kolme-vinkkia-parempaan-nakyvyyteen/

 

 

Niskanen A. Suhonen S. 2019. Instagram algoritmi- näin saat lisää seuraajia. Kasvuhakkerit. Spotify. Julkaistu 22.3.2019.

Viitattu 3.5.2022.

 

https://open.spotify.com/show/7toOLX4bgDcPZWjqIDvWIt

Kommentoi