Muutoksen vuosi

Vuosi 2021 on ollut varmasti jokaiselle antoisa tai muutoksen tekevä, tai vuosi vain muiden joukossa. Itselle se oli antoisa sekä muutoksen tekevä. Olen aina etsinyt elämääni lisäystä ja muutosta, mutta tänä vuonna muutos tuntuu vieneen kaiken jaksamiseni ja motivaation. Siksi luettavakseni valikoitui kirja, joka voisi auttaa minua taas oikealle tielle merkityksellisyyden löytämiseen omista tekemisistäni. Ilman koulua, tilanteessa, jossa menettäisin kiinnostuksen ja stressikäyrät nousevat, tekisin selkeitä muutoksia. Ajatellaan, että olisin töissä rakennustyömaalla, kuten ennen opiskelua, vastaavan tunteen kohdatessa luultavimmin irtisanoutuisin, tai pitäisin ”ei päättymispäivää” omaavaa lomaa ja lähtisin kokeilemaan elämässäni jotain aivan uutta ja erilaista. Estääkö Proakatemia minua toimimasta niin? Oikeastaan kyllä. Tai sitten haluan vain löytää syntipukin, koska olen ensimmäisen kerran eläessäni liian väsynyt syyttämään itseäni kykenemättömyydestäni.

Olenko aina ennen paennut ongelmia ja nyt joudun kohdata ne, siksi olen pulassa? Uskon, että asia ei ole näin, vaikka se vaihtoehto muistuttaa itsestään mielessäni. Koska en ole esimerkiksi vaihtanut työpaikkaa tai kokeillut uutta harrastusta, jotta voisin unohtaa ja jättää ongelmia käsittelemättä. Olen aikaisemmin vain tehnyt muutoksia saadakseni enemmän, en vaihtaakseni huonoa hyvään. Kuitenkaan en ole kohdannut yhtä suurta vuoristorataa ikinä ennen, kuin mitä Pihurit tarjosi tänä vuonna. Koen, että minulla on valtava vaikeus hyväksyä epäonnistumista, vaikka pystyn oppiakin virheistä ja haluan tehdä niitä, jotta voin todentaa itselleni eteenpäin menemistä. Nyt on tilanne, kun en pääse eteenpäin. Ja pelkään, etten pääsekään pitkään aikaan, koska yritystoimintamme on päätetty ajaa alas, mutta on myös pakottetu jatkumaan oletettavasti pitkälle keväälle, koska on reklamaatiokohde, josta olemme asiakkaan kanssa neuvoteltu jo turhan monta kuukautta pääsemättä yhteisymmärrykseen. Ja vaikka kuinka kovasti nyt tekisi töitä ja mitä vain asioita oikein lopputulema olisi silti sama, loppu.  Enkä itse pysty edes miettimään muita tulevaisuuden suunnitelmia, ennen kuin saan tämän sivun suljettua, koska se oli ja on niin suuri osa minun yrittäjäidentiteettiä.

Nykyään jää pienimmätkin hoidettavat tehtävät joko tekemättä, tai hoidetaan minimi vaatimusten ja deadlinen viimeisten päivien mukaan. Harrastukseni ja urheilullisuuteni on kärsinyt myös, koska en ole antanut niihin itselleni lupaa tai tehnyt aikaa, koska ”pitäisi” hoitaa muita töitä, jotka jää kuitenkin tekemättä. Mukava kierre…

Kutsumuskartta

Kutsumuskartta on työkalu, joka avulla pystyt paremmin ymmärtään itseäsi ja sitä mitä haluat oikeasti tehdä. Ja nimenomaan tehdä. Martela kirjassaan painottaa, että onnellisuus ei ole sitä, mitä sinulla on. Vaan se on asioita, joita teet. Eli ei status tai tietty ammatti. Teoksen mukaan en siis voi, tai minun ei kannata, päättää tiettyä mahdollista haaveammattiani, jos en tarkkaan tiedä pidänkö kaikesta sen ammatin sisältämistä puolista ja töistä. Ei vielä mikään uraauurtava oivallus, mutta varmasti monesti unohdettu ajatus, koska jo lapsestahan asti meiltä kysellään, mikä haluaisimme olla isona. Itse en tiedä vieläkään ja oikeastaan tämän kirjan luettua tieto siitä on vielä kauempana, mutta se ei haittaa, koska nyt tiedän paremmin, kuinka voin selvittää haluamaani työtä.

Kutsumuskartassa listaat paperille konkreettisia asioita, joista pidät, esimerkiksi kahvin juominen puistossa keskellä päivää. Kun paperi on täynnä, eli asioita on mahdollisimman paljon, aloitat pisteytyksen 1-3. 3 = pääset tekemään asiaa niin paljon kuin haluat ja 1 = En pääse tekemään oikeastaan ollenkaan. Pisteytettyäsi saat kuvan omasta tekemisestäsi ja sen mielekkyydestä. Sen jälkeen pääset miettimään, miten voisit muokata elämääsi, jotta mahdollisimman moni haluamistasi asioista olisi kolmosia.

Itse en vielä lukiessa tätä tehtävää tehnyt, mutta aion sen tehdä talvilomalla, eli seuraavan kuukauden aikana. Tulos jopa hieman jännittää minua, koska kirjassakin on esimerkki Saara nimisestä Aalto-yliopiston opiskelijasta, joka kartan teon jälkeen lopetti koulunsa ja muutti Berliiniin urahaaveenaan joogaopettaja. (Martela, 2015, 87-93)

Jotain onnellisuudesta ja hyvästä elämästä

Olen aina pitänyt ihmisistä, tavata kavereita, tehdä uusia tuttavia, sosialisoida, nauraa, työskennellä ihmisten kanssa ja tulla kuulluksi ja nähdyksi. Paitsi viime aikoina. Olen joutunut pakottamaan itseni sosialisoimaan ja näkemään ystäviäni ja sosialisoimiseni on todella kaukana energisestä viestinnästä, mitä se joskus on ollut. Valonöörit luettuani aloin pohtimaan, että se mahdollisesti johtuu niin kovasti tavoittelemastani onnellisuudesta. Juuri siitä, että yritän tavoitella onnellisuutta kaikin keinoin ja siksi se pakeneekin minulta.

”Mutta vaikka onnellisena oleminen näyttää olevan hyvä juttu, onnellisuuden tavoitteleminen voi itse asiassa olla huono juttu”, näin jakoi ajatuksiaan professori Adam Grant. (Martela 2015, 173)

Martelan mukaan hyvä elämä sisältää läheisyyttä, hyväntekemistä, kyvykkyyttä ja vapaaehtoisuutta. Ja sillä on viisi vihollista hyväksyntä/status, turvallisuus/resurssien turvaaminen, yksilön palvonta, onnen tavoittelu ja väärät unelmat. (Martela 2015, 171)

Kirja sai minut ajattelemaan, että elämäni tällä hetkellä sisältää liian vahvasti hyvän elämän vihollisia. Kaikkia kyseisiä vihollisaiheita ei varmasti saa kokonaan pois elämästä, mutta jos tietoisilla valinnoilla niitä vähentää, niin uskoisin sen lisäävän merkityksellisyyttä ja sitä kuuluisaa kaksiteräistä onnellisuutta hyvässä mielessä. Onnen tavoittelu, väärät unelmat ja status ovat itselle konkreettisimmat ongelmat tarttua.

Onnea etsitään usein vääristä paikoista, koska onnen oletetaan saapuvan, esimerkiksi materialistisista saavutuksista tai kuuluisuudesta. Itse en elä haaveillen Rolexeista ja Ferrareista, paitsi hmm, ehkä taidankin, mutta olen vain asettanut ne sinne pitkälle tulevaisuuteen tavoitteeksi, jolloin voin näyttää itselleni ja muille, että olen menestynyt taloudellisesti. Siinä tulee mukaan myös mahdollinen statusongelma, eli haluan saavutuksistani saada tunnustusta, että tekojani arvostettaisiin ja osaamistani ihailtaisiin. ”Vitsit toi Joni on kyl kova! Se on tehny sitä ja tätä, ja alottanu ilman tota ja tätä ja silti noin menestynyt”, on puhe mitä haluaisin itsestäni puhuttavan tulevaisuudessa. Eli selkeästi minun täytyy muuttaa tavoitteita ja syitäni tehdä asioita, koska nuo saavutettuani, en varmaan silti olisi onnellinen. Olisin varmaan yksinäinen ja paljon kokemuksia köyhempi. Tutkimukset ovat osoittaneetkin, että onnellisuuden tavoittelijat ovat yksinäisempiä. (Martela 2015, 172-177) Yksinkertaisesti, miten voin muuttaa tilannettani on keskittyä asioihin, joita tykkään tehdä, ilman liian suurta huolta tai edes ajatusta mihin se minua vie.

Onnellisuus on epäsuora päämäärä

Totutan ajatteluni tähän ”onnellisuus on epäsuora päämäärä”, eli tekemällä mieleisiä, kehittäviä, vapaaehtoisia ja hyväntahtoisia asioita saavuttaa vääjäämättä onnellisuutta. Sivutuotteena. Taloustieteilijä John Kay kirjassaan Obliquity, esittää, että useat tavoitteet elämässä, bisneksessä, politiikassa ja urheilussa saavutetaan parhaiten epäsuorasti. Yritys, jonka päätavoite on tehdä mahdollisimman suurta liikevaihtoa, häviää todennäköisimmin pitkässä juoksussa yritykselle, mikä arvostaa muitakin päämääriä. Toistoksi vielä, että asiat, joiden tavoittelu ei ole haitallista, vaan lisäävät tutkitusti ihmisen hyvinvointia, ovat vapaaehtoisuus, kyvykkyys, läheisyys ja hyväntekeminen. (Martela 2015, 183)

Tavoitteeksi itselleni asetan työstämisen tietoiseen ajattelun muuttamiseen noita neljää hyvän elämän osa-aluetta kohden. Tarkoitukseni ei ole ryhtyä täysin munkiksi noiden arvojen maailman, mutta herätellä omaa sisäistä motivaatioitani ja kirkastaa omia arvojani. Sekä tehdä se kutsumuskartta, jotta selkeytän tavoitteitani ja tiedostaisin paremmin halujani.

Lähde: Valonöörit – Sisäisen motivaation käsikirja, Frank Martela, 2015