Tampere
10 Jun, Saturday
8° C

Proakatemian esseepankki

Älä pelkää hypätä pyöränselkään



Kirjoittanut: Kimi Vierre - tiimistä Evision.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Mitä tarkoitan pyöränselkään hyppäämisellä. No, tällä tarkoitan sitä, että pitää uskaltaa keskittyä oman yrityksen kasvattamiseen, varsinkin jos kasvattaminen on tavoitteena. Kerron seuraavaksi muutaman netistä poimitun tiedon, jotta tulee parempi käsitys siitä, miksi ei välttämättä kannata jäädä yksinyrittäjäksi ja miksi se pyöränselkään hyppääminen on tärkeää. Hannamari Ahosen kirjoittamassa julkaisussa kaleva.fi sivuilla 07.01.2020 kerrotaan yksinyrittäjiä tuolloin olleen noin 182 000 yksinyrittäjää ja yksinyrittäjien määrä on vain kasvussa. Jo yksin yrityksen riskin kantaminen voi olla raskasta ja pelottavaa. Mutta mielestäni vieläkin karumpi tieto löytyi Tytti Laineen kirjoittamasta tekstistä – Yksinyrittäjät Suomen Yrittäjien enemmistönä yrittäjät.fi sivulta 27.03.2018, jossa kerrotaan 45 prosenttia yksinyrittäjistä arvioivan saavan vähemmän kuin 2000 euroa kuukaudessa tuloja. Ja jopa eläkeläisissä on vähemmän pienituloisia kuin yksinyrittäjissä.

Onko siis mitään eroa, joutuuko esimerkiksi kortistoon vai päätyykö yksinyrittäjäksi, sillä elämä ei välttämättä näiden kahden välillä eroa muuten kuin että yksinyrittäjä raataa ja polttaa itsensä loppuun. Tämän takia haluaisin itse rohkaista yrittäjiä hyppäämään pyöränselkään.

Muutamia selkeitä asioita mitä voit yrittäjänä esimerkiksi tehdä päästäksesi eteenpäin ovat seuraavia. Sinun tulisi asettaa itsellesi tavoite esimerkiksi 3 vuoden päähän, ja pyrkiä tekemään edes jonkin lainen aikajana väli stepeille. Tätä tehdessä ei kuitenkaan saa haukata liian isoja paloja vaan niin sanotusti vauvan askeleet ovat hyviä esimerkiksi kuukausi tasolla. Näin pystyt kasvattamaan yritystäsi maltillisesti ja pysyt yrityksen kasvussa mukana eikä paketti leviä niin sanotusti käsiin.

Ennen edellistä askelta, tulee olla selkeytettynä se, kuinka pitkälle haluat yrityksesi kanssa päästä. Muista olla tässä vaiheessa kunnianhimoinen ja ottaa vähän jalkoja irti maasta. Ei saa ajatella liian kapeakatseisesti ja pienesti, sillä se ei innosta samalla tavalla kuin suuresti ajattelu. Tämän jälkeen 3 vuoden tavoite on helpompi asettaa ja pystyt ajattelemaan vauvan askeleet selkeämmin. Pidempää kuin kolmen vuoden suunnitelmaa ei kannata tehdä, sillä 3 vuotta juuri tarpeeksi pitkällä savuttaaksesi tavoitteesi mutta siitä suurempi on jo aivan liian suuri aikaväli sillä muutoksia, tulee varmasti tapahtumaan 3 vuoden aikana, jonka takia kolmen vuoden jälkeen on hyvä tarkastella tavoitetta uudestaan.

Jotta pyörän päälle olisi helpompi hypätä, et voi kiireessä vain juosta sen rinnalla. Tällä tarkoitan sitä, että sinun tulee pyrkiä esimerkiksi palkkaamaan joku henkilö, joka pystyisi hoitamaan esimerkiksi sen perustyön, jota sinä joudut tekemään tällä hetkellä yrityksen kasvattamisen ohella. Tällöin sinulle vapautuu aikaa liikeidean kehittämiseen ja yrityksen kasvattamiseen. Lisäksi sinun tulisi ymmärtää, että kaikki mitä teet, tulee olla yhtiön edun mukaista. Jolla tarkoitetaan sitä, että yritys menisi eteenpäin. Eikä junnaisi jonkun tietyn asian takia vain paikoillaan esimerkiksi, kun siivoat toimistoa, kun sen voisi tehdä joku muu.

Ennen mitään näistä edellisistä, kaikista tärkein on kuitenkin pitää huolta omista perustarpeista, eli nukkumisesta, syömisestä ja liikunnasta. Nämä asiat, kun ovat kunnossa, on pyörän päälle huomattavasti helpompi hypätä ja jatkaa matkaa täysiä eteenpäin!

 

 

Lähteet: https://www.kaleva.fi/yli-puolet-yrittajista-on-yksinyrittajia-suomen-yr/1660240

Hannamari Ahonen – Yli puolet yrit­tä­jis­tä on yk­sin­yrit­tä­jiä – Suomen Yrit­tä­jien mukaan hal­li­tuk­sen kan­nat­taa vah­vis­taa yk­sin­yrit­tä­jien asemaa, koska se auttaa työl­li­syys­ta­voit­tee­seen pää­se­mis­tä. – Kaleva.fi Luettu 31.5.2021

https://www.yrittajat.fi/blogit/yksinyrittajat-suomen-yrittajien-enemmistona

Tytti Laine – Yksinyrittäjät Suomen Yrittäjien enemmistönä – Yrittäjät.fi – Luettu 31.5.2021

 

 

 

 

 

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close