Olen ollut kiinnostunut ihmisen psykologiasta ja käyttäytymisestä jo niin kauan kuin muistan. Jo lapsena tiesin, että isosta lelukasasta kannattaa pikkuveljen kanssa leikkiessä poimia se lelu, joka ei ole oma ykkössuosikki. Dilemmana oli nimittäin se, että pikkuveli alkoi lähes poikkeuksetta kiukkuamaan ja kitisemään, että hän haluaa minun valitseman leluni. Näin ollen ymmärsin, että vähemmän itkua tulee, kun annan ensimmäisenä valitsemani lelun pikkuveljelle.  Siispä aloin  jatkossa valitsemaan ”ihan jees” -leluja ja annoin ne pikkuveljelleni. Pikkuveli tietenkin tapansa mukaan halusi valitsemani leikkikalun. Hänen yllätyksekseen luovuin lelusta pyydettäessä. Sitten hän olikin oli ilosta soikeana ja rauha oli äkkiä maassa. Tämän jälkeen minä poimin sitten puolestani onnellisena sen lelun, mikä oli oikeasti suosikkini – molemmat voittivat, kuinka hienoa! Kyse oli vain siitä, miten asiat esittää kenellekin. Tietenkään tuo kikka ei toiminut enää siinä vaiheessa, kun pikkuveli alkoi ymmärtämään enemmän lelujen ominaisuuksien päälle, mutta toimipahan hyvän aikaan kumminkin. Joka tapauksessa tarina on mielenkiintoinen osoitus ihmisen käyttäytymisestä.

Tänä päivänä minua kiinnostaa erityisesti kuinka motivoida erilaisia ihmisiä ja ohjata heitä suotuisalla ja juuri heitä kannustavalla tavalla kohti yhteisiä tavoitteita, koska esimiestyö ja johtaminen kiinnostaa minua. Motivoimalla oikealla tavalla ihmiset pystyvät näyttämään parhaan puolensa ja antamaan parhaan panoksensa yhteisessä tekemisessä. Sellaisessa ympäristössä syntyy hienoja asioita, oli sitten kyseessä pienempi tai suurempi projekti. Thomas Eriksonin Idiootit ympärilläni on ollut pitkään lukulistallani ja tarjoaa aiheeseen pureksittavaa miellyttävästi kirjoitettuna.

Miksi nuo idiootit eivät ymmärrä minua

Erikson kirjoitti kirjan erään ”paskan pomon” innoittamana. Tämä tyyppi oli niin räikeä, että hän antoi sysäyksen kirjan syntymisen syylle. Hän ajatteli kaikkien muiden kuin itsenä olevan idiootteja (ja ei edes pitänyt tätä omana tietonaan), kun he eivät ymmärtäneet häntä. Kyse kuitenkin oli juuri päinvastoin. Kyseinen kaveri oli itse se suurin idiootti, koska hän ei ymmärtänyt, että erilaisille ihmisille kannattaa luonnollisestikin viestiä eri tavoin (ja esimerkiksi ystävällisesti ja kunnioittaen). Sen lisäksi, että opimme ympäristöltämme, meillä on tiettyjä synnynnäisiä ominaisuuksia, jotka tekevät meistä omalta osaltaan sellaisia kuin olemme. Ihmiset kiinnittävät huomiota erilaisiin asioihin, heillä on erilaisia motiiveita, viestintätapoja ja niin edelleen. Kaiken tämän tietäessämme toteamme – ihmiset ovat erilaisia. Miten siis voisimmekaan kuvitella, että olisi vain yksi sopiva tapa viestiä?

Erilaisuus on rikkaus

Esimiestyö on ihmistyötä. Siksi ihmisen käyttäytymisen ymmärtäminen antaa esimies- ja johtamistyössä korvaamattoman arvokkaita työkaluja tehtävässä ansiokkaasti selviämiseen. On helppoa motivoida samanlaisia ihmisiä kuin itse on. Silloin voi miettiä, että mikä palkitsisi juuri itseä vastaavassa tilanteessa eniten ja toimia sen mukaan. Parhaat tiimit kuitenkin koostuvat keskenään erilaisista ihmisistä. Näissä tiimeissä osataan hyödyntää erilaisten ihmisten vahvuudet ja täydentää toisten heikkoudet. En voi kuvitella, että vaativan kokoluokan projektiryhmä olisi menestys, jos kaikki olisivat siinä itseni kaltaisia. Kaikki innostuisivat ja ideoisivat ja posottaisivat menemään, kunnes tulisi yksityiskohtien aika. Sitten kyllästyisimme koko porukalla kuoliaiksi. Siitä prokkiksesta tuskin tulisi siis mestariteosta.

Edellämainitun lisäksi koen, että eniten omaa maailmankuvaa avartaa erilaiset ihmiset. Jos työskentelisin itseni kopion kanssa, minulla ei olisi mitään opittavaa. Maailmankuvani jäisi melkoisen kapeaksi. On toki elintärkeää, että saa viettää aikaa itsensä kaltaisten tyyppien kanssa, koska kanssakäyminen on usein silloin vaivatonta ja on voimaannuttavaa tuntea voimakastakin yhteenkuuluvuuden ja ykseydentunnetta vertaisen kanssa. Epämukavuusalueelle kuitenkin pääsee takuulla syvemmälle ja helpommin erilaisen ihmistyypin kanssa kommunikoidessa.

Valuessa ollessa on saanut oppia seuraamaan erilaisten ihmisten kommunikointi- ja toimintatapoja, mikä on ollut hyvin opettavaista. En usko, että tällainen vertaiselta oppiminen olisi kovinkaan monessa koulutusohjelmassa mahdollista tällä tasolla, mitä Proakatemiassa se on. Uskon, että tulevaisuuteen se antaa minulle sellaista arvoa, jota on vaikea kurssiarvosanoilla mitata. Kirjan lukeneena jatkossa on erityisen mielenkiintoista kiinnittää huomiota kirjassa esiteltyjen värikarikatyyrien käyttäytymismalleihin ja tehostaa tätä aikaisempaa oppimista entisestään. Odotan mielenkiinnolla tammikuun pajoja, käytännössä oppiminen sen kun jatkuu!