Tampere
20 Apr, Saturday
-5° C

Proakatemian esseepankki

Ajatuksia seuraavan lukuvuoden tavoitteista ja unelmista



Kirjoittanut: Emmi Salminen - tiimistä Empiria.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Halusin kirjoittaa ylös asioita, jotka aion saavuttaa Proakatemian toisen opiskeluvuoden aikana ja josta unelmoin. Tämä toimii ikään kuin kirjeenä itselleni, johon voin palata myöhemmin uudelleen.

 

Puhutaan kuitenkin ensiksi tavoitteista ja unelmista käsitteinä. Mitä eroa niillä oikeastaan on? Jokaisella meillä on unelmia, mutta ne ovat niin kauan vain unelmia, kunnes luomme selkeän suunnitelman niiden saavuttamiseksi ja alamme paiskia töitä. Isompi unelma voi hetkellisesti muuttua ikään kuin pienemmiksi tavoitteiksi, kun sillä on tarkoitus ja suunnitelma. Mikäli unelmista vain haaveilee ilman sen kummempia toimia, jää se miltei poikkeuksetta toteutumatta. Itse siis ajattelen niin, että tavoitteiden kautta saavuttaa unelmia. Jos unelmani on olla menestynyt yrittäjä, lakkaan haaveilemasta ja ryhdyn luomaan välitavoitteita ja tekemään hommia niitä kohti. Mainittakoon vielä se, että on toki olemassa tavoitteita, jotka eivät aina ole kytköksissä unelmiin.

 

Jotkut voivat määritellä unelmat ja tavoitteet eri tavalla, mutta minun kohdallani se kuta kuinkin menee edellä mainitulla tavalla. Unelma kumpuaa jostain syvältä sisimmästä, kun taas tavoite voi olla ulkoisen motivaation avulla saavutettavissa.

 

Tavoitteet ja unelmat toiselle vuodelleni Proakatemiassa

 

Syksyllä 2022 kun aloitan toisen vuoteni Proakatemialla, pääsen toivottavasti mukaan kehittämään uusia kivoja projekteja ja ehkäpä järkkäämään jonkun tapahtuman! Haluaisin myös, että kesäloman jälkeen minulla olisi levännyt, energinen ja tasapainoinen olo. Tietynlaisen balanssin saavuttaminen on minulle yksi suurimmista ja pitkäaikaisimmista tavoitteista, joten olisin äärettömän onnellinen, mikäli pystyisin siihen tulevan vuoden aikana. Ainakin yritän parhaani. Haluan käyttää vuorokauden tunnit järkevästi: nukkua ja levätä riittävästi, urheilla, syödä hyvin, oppia uutta ja nähdä ystäviä. Kuluneena keväänä en tähän kyennyt, koska mielen päällä oli liikaa asioita, joille en itse mahtanut mitään. Haluan myös kehittyä jatkuvasti tiimipelaajana ja tuoda Empiriaan positiivista meininkiä. On jännittävää päästä näkemään, miten paljon enemmän pystyn panostamaan esimerkiksi projekteihin, kun ei ole enää minkäänlaista leader -roolia hoidettavana. Tai saatanhan minä jonkun pikkutiimin päleksi hakea, jos tuntuu siltä. Ainakin tällä hetkellä ajattelen asian niin, että haluaisin kantaa oman korteni kekoon jotenkin muuten, kuin johdossa olemalla. Haluan totta kai edelleen ottaa vastuuta ja hoitaa asioita tiimin yhteisen hyvän eteen, mutta se toki onnistuu muullakin tavalla kuin johtamalla. Minun toisesta opiskeluvuodestani tulee varmasti hyvin jännittävä, sillä olen suunnitellut vaihtoon hakemista. Tämän ajankohta olisi todennäköisesti keväällä 2023. Tuntuupa hurjalta sanoa se ääneen. Oikeastaan vaihto-opiskeluun lähtö on ollut jo pidemmän aikaa yksi isoimmista unelmistani. Lukiossa tämä unelma ei toteutunut, koska pelkäsin liikaa. Tällä kertaa en kuitenkaan anna pelon voittaa.

 

Mahdollisesti paljon siistejä juttuja on siis tulossa. Toivottavasti hienoja projekteja ja antoisia pajoja, kehittymistä ja oppia sekä lukuvuoden huipennus, vaihto jonnekin lämpimään! Mutta ennen kaikkea haluaisin olla onnellinen. Balanssissa.

 

Kuinka pystyn saavuttamaan ja toteuttamaan ne?

 

Edellä mainitut asiat ovat osa tavoitteita ja osa unelmia. Tavoitteisiin (projektit, kehitys ja oppi) pääsen sitoutumalla tiimini toimintaan ja käyttämällä aikaa esimerkiksi innovointiin. Haluan oppia vielä paremmin tunnistamaan omia epäkohtiani tiimipelaajana ja hioa niitä. Kuinka siinä onnistun? Kohtaamalla ja hyväksymällä epäkohdat. Se voi viedä aikaa, mutta olen valmis näkemään vaivaa sen eteen. Entä sitten unelmani, vaihto-opiskelu? Kuinka pystyn toteuttamaan sen? Hakemalla vaihto-ohjelmaan ja toivomalla parasta. En myöskään anna pelon ottaa valtaa ja antaa minulle mahdollisuutta perääntyä. Sitä tulisin katumaan koko loppuelämäni.

 

Onnellisuuden ja balanssin saavuttaminen on myös unelma. Ajattelin ensin, että se on tavoite, mutta se kuulostaa jotenkin väärältä korvaani. Totta kai olen nytkin onnellinen, älkää käsittäkö väärin, mutta olen kyllästynyt siihen, että mielialani vaihtelee laidasta laitaan päivästä toiseen. En siis koe olevani parhaimmillani nyt, mutta aion tehdä asiaan muutoksen. Laitan rutiinit kuntoon, lopetan turhanpäiväisen sosiaalisen median selaamisen ja jokaviikkoisen bilettämisen. Noilla keinoilla uskon pääseväni pitkälle!

 

Muistakaa asettaa itsellenne tavoitteita ja ennen kaikkea uskaltakaa unelmoida. Kirjoittakaa niitä ylös ja puhukaa niistä ääneen. Kaikki on mahdollista.

Kommentoi