Tampere
16 Apr, Tuesday
2° C

Proakatemian esseepankki

Ajatuksia Rohkeudesta



Kirjoittanut: Emilia Kovanen - tiimistä Apaja.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Vierailin marraskuussa Täysii-seminaarissa. Päivän rakensi 12 puhujaa, aiheena oli rohkeus.

Omanlainen elämä kiehtoo ja inspiroi minua. Seminaarin aiheet pureutuen ja aueten yhä pienempiin osiin tuntuivat osittain aika tutuilta. Niistä on kuultu ja rohkeus käsitteenä pyörii sukupolvelta toiselle. Tosin ”ongelmamme” ja huolenaiheemme vaihtelevat jatkuvasti maailman muuttuessa. Mieti kuinka hienoa, sinulla on vapaus valita ja elää juuri sellaista elämää, kun itse tahdot. Toisinaan se luo suurta ristiriitaa mielessäni. Meillä on asiat niin hyvin elämässämme, että meillä on aikaa pohtia omaa potentiaaliamme, pelkoja, rohkeutta ja motivaatiota. Riippuu toki mistä näkökulmasta asiaa tarkastelee. Uskon kuitenkin, että näitä kohtia tarkastelemalla saamme aikaiseksi jotain merkityksellistä.

Juuri nyt minulla on olo, että voin tehdä lähes mitä vaan, missä vaan. Fokuksena ja kehityskohtina pyörivät enimmäkseen motiivit. Miksi teen mitä teen, ja olenko oikealla polulla. Olen erittäin hyvä asioiden fiilistelyssä, kiitollisuuskohtien esiintuomisessa. Se on ehdottomasti supervoimani, mutta myös heikkouteni, jos en ala konkreettisesti viemään asioita eteenpäin. Seminaarissa olin erittäin vastaanottavainen opeille ja inspiraatiolle. Opin uutta ja ymmärsin enemmän itsestäni. Rohkeus tarkoittaa minulle juuri nyt itseni ilmaisua, oman näköisen elämän elämistä, sekä rehellisyyttä. Oletko läsnä itsellesi ja sallitko itsellesi myötätuntoa ja rohkeutta? Kuinka löytää oma rohkeus kokea rohkeutta, ylistää ja ylläpitää sitä. Kehittyä ihmisenä. Olen kerran kuullut myös sanottavan: ”Pelottavinta ei ole muutos. Pelottavinta on elää elämää täydessä omassa potentiaalissa. ”

 

Rohkeutta on asettua itsensä puolelle pienin teoin

Rohkeus on sitä, kun toimii pelosta huolimatta. Meillä on paljon pelkoja, olettamuksia ja odotuksia. Nämä kolme ovat kuin ohjattavia tähdenlentoja, joiden voimme antaa osua omaan ytimeemme rikkoen ja syöden meitä pala kerralta.

Tietoisuus omasta kyvystä valita, päättää, antaa ja vastaanottaa on niin mielenkiintoinen! Kun valitsen omaa ydintä kuunnellen, minut valtaa tyyneys, kiitollisuus ja hymy. Ja kunnioitus kiittää itseään siitä rohkeudesta ja rakkaudesta, jonka mukaan toimi itselleen parhaimmalla tavalla. Kirjailija Anna Taipale puhui, että rohkeus on myötätunnon sivutuote. Mitä on myötätunto itseään kohtaan? Se on enemmän kuin yksi ajatus. Se on hetkessä pysähtymistä, itsensä aitoa tutkailua, sekä aitoa ymmärrystä ja rakastamista.

Hyväksymällä itsemme ja kokemalla voimaantumista, alamme sallia itsellemme hyviä asioita. Toimimalla sydämestä ja omasta ytimestä käsin, osoittaa itsekunnioitusta itseämme kohtaan. Tämä mahdollistaa tuntea ja tehdä rohkeita asioita, sekä luo kykyä tarkastella tunnetilaa ”pelko”. Pelko, jota ei tiedosta tai jonka kanssa on vaikea olla, voi muuttua vastenmieliseksi vihaksi. Rohkeus syntyy nimittäin siellä, missä on lupa pelätä.

 

”Pelon rakastaminen tarkoittaa itselleen arjessa turvan luomista ja itselle tärkeiden asioiden sallimista”

 

Olet aina yhden päätöksen päässä erilaisesta elämästä

Me teemme jatkuvasti päätöksiä ja asenteemme on kiinni mihin viemme itseämme. Uravalmentaja Riikka Pajunen innosti yleisöä: ”Sä oot menossa toteuttamaan sun potentiaalia, sun elämäntehtävää”. Riikan sanoista hehkui nautinnon salliminen itselleen, sekä asenne, että elämä on ihanaa ja mahtavaa. Kaikki ei tietenkään ole aina kivaa, mutta jos jokin ei innosta meitä, niin silloin emme ole oikealla polulla. Löydämme oman tien vahvuuksiemme kautta. Uteliaisuuden salliminen kasvattaa meitä ihmisinä, ja auttaa meitä tiedostamaan omia vahvuuksiamme. Kohtaamme elämässä paljon kriisejä ja epäonnistumisia. Se kuinka suhtaudumme niihin, määrittää onnellisuutemme. Ja onhan elämä jatkuvaa oppimista epäonnistumisien kautta.

Onnistumiset, kohtaamiset, kriisit, esiintymiset, deadlinet, uusi lukuvuosi. Ja mitä kaikkea. Elämä antaa meille niin paljon, kunhan olemme sille vastaanottavaisia, ja teemme niitä päätöksiä korvat tarkkana sydäntämme kuunnellen. On haastavaa ajoittain saada luova toiminta, innovointi ja ulosanti itsestään ulos kaiken raamitetun ja kiireellisen aikataulun keskellä. Tämä takia on tärkeää osata pysähtyä hetkeen. Riikka kiteytti sanat toteamukseen: ”Olet aina siellä missä sinun pitääkin olla”.

Verkkovalmennusyrittäjä Petri Hiissan puheenvuoro jatkoi hyvin teemaa ulkoisilla asioilla ja kontrolloinnin haasteella. Meillä on paljon asioita meneillään arjessamme ja aika kuluu useilla kuin siivilä. On erittäin tärkeää tiedostaa tärkeät asiat, jotka inspiroivat ja kouluttavat meitä, ja antaa itsensä olla – tai viedä itseään enemmän – näiden asioiden äärelle. Hukkaamme fokuksen niin nopeasti, tai koitamme kontrolloida sitä liikaa, jolloin luonnollinen flow-tila ja inhimillinen kukoistus häviää. ”Kaikkeen vastaantulevaan valmistautuminen syö motivaatiota. Kaikkea ei tarvitse tietää”, Hiissa toteaa.

Rohkeus on monia asioita. Rohkeus on tunteiden ja mielen hallintaa, huomion suuntaamista. Se on itsensä ja muiden arvostusta, kiitollisuutta. Tunteiden hyväksymistä, tuntemista ja reagointitapoja. Se on myös luottamista, epätietoisuuden sietämistä, armollisuutta ja ymmärrystä. Rohkeutta on mahdollista treenata ja harjoitella, se ei ole synnynnäinen piirre tai lahja.

Muista kiittää itseäsi ja tiimiläisiä rohkeista teoista. Muista myös ympäröidä itseäsi rohkeilla ihmisillä.

 

Lähteet:

Täysii-seminaari. Tampere Talo, 16.11.2019

https://hidastaelamaa.fi/2017/10/rohkeus-ei-ole-ihan-pikkujuttu-mutta-sita-voi-ja-kannattaa-oppia/#793fb5d3

 

 

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close