Tampere
23 Jan, Saturday
1° C

Proakatemian esseepankki

Ajatukseni ei määrittele minua, olen yhtä kuin tekoni



Kirjoittanut: Eetu Patronen - tiimistä Revena.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Unfu*k yourself
Gary John Bishop
Esseen arvioitu lukuaika on 7 minuuttia.

               Ajatukseni eivät määrittele minua, olen yhtä kuin tekoni

 

Johdanto

Törmään itse usein tilanteeseen, jossa tajuan puhuneeni, tai ajatelleeni jotain, mutta tekoni sen jälkeen ei ole linjassa edellä mainittujen kanssa. Tämä on suorastaan raivostuttavaa, sillä pyrkimykseni on kuitenkin olla sanojeni mittainen mies ja haluan viedä maaliin sen, minkä olen aloittanut. Gary John Bishop sai kirjallaan Unf*ck yoursel minut miettimään todella syvällisesti omaa tekemistäni. Ainakin itse pääsin kirjan kautta todella syvällisiin, jopa filosofisiin keskusteluihin itseni kanssa. Teenkö minä todella töitä? Miksi minä teen tätä? Miksi junnaan paikallaan, vaikka paiskin koko ajan töitä? Kirja herätti minussa niin paljon kysymyksiä liittyen tekemisiini, sen kaikissa eri muodoissaan, että päätin avata niistä muutamia, jotka sai minut todella ajattelemaan tekemisiäni ja varsinkin tekemisenlaatua.

 

Tavoitteiden suunnittelu ja asettaminen

Nyt mentiin heti metsään. Olen surkea kalenterin käyttäjä, ja syy itseni ylibuukkaamiseen löytyykin laukusta. Todellisuudessa kyse ei ole siitä, että olisin haalinut itselleni liikaa tehtävää, vaan siitä, etten ole osannut tehdä toimivaa toimintasuunnitelmaa kaiken työn hoitamiseksi loppuun. Proakatemia on ollut paikka, jossa tätä taitoa on todella täytynyt harjoitella. Kamalinta tässä kaikessa on se, että Proakatemialla ei ole kyse enää vain minusta, sillä lähes poikkeuksetta minun huono kalenterinhallinta heijastuu tiimiini tai projektiini. On kuitenkin huomattava, ettei kalenteri tätä ongelmaa ratkaise. Se auttaa näkemään kokonaiskuvan työnmäärästä, mutta se ei tee töitä puolesta. Onneksi tähän on olemassa hyvinkin yksinkertainen työkalu nimeltään tavoitteet. Vai onko se sittenkään niin yksinkertainen?

Suunnitelmallisuus ja tavoitteet eittämättä auttavat eteenpäin ja asioita tulee tehtyä. Olen kuitenkin huomannut, että niiden laatiminen on kaikkea muuta kuin yksinkertaisia. Laadi suunnitelma, tee sille aikataulu ja aseta tavoitteet. Riippuen asiasta, jo tämä työ saattaa tuottaa ongelmia. Suunnitelman laatiminen ja aikataulutus ovat vain työkaluja siihen, että saavutat tavoitteesi. Se ei silti anna sinulle lupaa laiminlyödä niitä. Pohdin kuitenkin nyt tavoitteisiin pääsemisen vaikuttavia asioista, sillä tavoitteet ovat se lopullinen maali, joka määrittelee sinun tekemistäsi.

Tavoitteet asetetaan helposti liian korkealle, tai liian alas, jonka seurauksena tavoitteista häviää hyöty. On erittäin tärkeää tavoitteita tehdessä pitää mielessä; miksi teen juuri tämän tavoitteen? Mikäli tavoite ei auta tekemään asioita, ei se palvele, eikä todellisuudessa tehosta tekemistä ollenkaan, sitä vartenhan se on alun perin luotu. Lisäksi tavoitteen asettamisen jälkeen, on fiksuutta pysähtyä ja haastaa juuri asettamaansa tavoitetta. Pääsenkö siihen pisteeseen tavoitteen avulla, mitä varten se on luotu? Onko tavoite realistinen? Jos vastasit molempiin kyllä, lopeta jahkailu ja ryhdy töihin! Mikäli huomaat kuitenkin, ettei tavoite ole toimiva, on tyhmyyttä jatkaa pään hakkaamista seinään. Pää pehmenee ennen kuin menet seinästä läpi. Mieti miksi tavoite ei auttanut pääsemään päämäärään ja laadi uusi suunnitelma. Onnistut kyllä, kun päässä liikkuu vielä silmien lisäksi muutakin.

 

Uskomukset ja ulkoiset tekijät

Suurin jarruttaja menestymisen ja tavoitteiden saavuttamisen tiellä olet sinä itse. Kerron esimerkin, jotta ajatukseni aukeaisi paremmin. Vanhemmissa junioreissa minulle viljeltiin ajatusta siitä, etten ole kovinkaan taitava pelaaja. ”Sinä olet kyllä kunnon työjuhta” sai minut ajattelemaan, että ehkä minä en todella osaa, joten turha kai tässä on yrittää. Paiskitaan nyt vaan töitä. Kun myös valmentajani sanoi minulle samaa, olin varma siitä, että minun on paras keskittyä työntekemiseen ja jättää näyttävät kikkailut niille, jotka ne osaavat. Fakta on kuitenkin se, että miten ikinä olisin voinut onnistua, jos en edes yritä. Tiedostan, etten ollut, enkä olisi koskaan tullut kentän taitavimmaksi pelaajaksi, mutta kun lakkasin yrittämästä sitä, varmistin etten kehity. On selvää, että työntekeminen ja fyysinen pelaaminen oli vahvuuteni ja minun kuului pelata niillä, mutta heikkouksien tiedostamisen jälkeen, olisi minun täytynyt tehdä kaksi kertaa enemmän töitä, jotta ei olisi voinut puhua enää heikkoudesta. Kun lopulta huomasin, etten ollutkaan niin ”puukäsi” kun minulle oli aina toitotettu, käytin edelleen vahvuuksiani, mutta sen lisäksi pystyin tekemään myös tulosta.

Oppi minkä tästä sain, oli oletukset, jotka olin itse muiden kerronnan auttamana laatinut. Oletin etten ollut tarpeeksi hyvä ja se vaikutti minun tekemiseeni. Kun lopulta havahduin oletukseeni, pystyin jälleen aivan eriasioihin, kun aiemmin. Tästä on turha lähteä syyttämään ketään muuta kuin itseäni. Ei se ollut pelikavereideni, eikä myöskään valmentajan vika, että lopetin yrittämästä. Minä itse olen kuitenkin vastuussa tekemisistäni. Joten lopeta muiden syyttäminen siitä, mitä he ovat sanoneet tai tehneet ja keskity omaan tekemiseesi. En tarkoita sitä, ettei sinun kuulu kuunnella mitä muut sanovat, silloin suljet mahdollisuuden oppia uutta ja kehittyä. Pointtina tässä oli kuitenkin se, ettei sinun pidä antaa muiden määritellä sinua, tee se itse. Lupaan, että se vie sinua kaikkein eniten eteenpäin. Olen myös huomannut, että kun yhdestä uskomuksesta pääsee yli, on jo tehnyt seuraavan. Oleellista on kuitenkin, että tunnistaa uskomukset ja pyrkii muovaamaan niitä, jotta ne ei toimisi rajoitteina tekemiselle. Eroon niistä ei kokonaan pääse koskaan, joten tämä lienee paras mahdollinen vaihtoehto. ”Jos sinä et ole kohtalosi herra, kohtalo on herrasi” – Gary John Bishop

Katsottuani urheiluruutua tein huomion Jukka Jalosen kommentista, ja etenkin Juho Lammikon vastauksesta tähän. Jukka Jalonen oli sanonut urheilutoimittajalle, että uskoo Juho Lammikon olevan tämän hetken liigan ainoa pelaaja, joka pärjäisi tulevalla kaudella NHL:ssä. Urheiluruudussa Antero Mertaranta kysyi, mitä mieltä Juho Lammikko oli kyseisestä asiasta. Lammikon vastaus oli loistava. ”Kyllähän se hyvältä tuntuu, kun maajoukkueen päävalmentaja sanoo tuollaista, mutta se ei takaa minulle yhtään mitään. Minun on tehtävä älyttömästi töitä.” Juuri näin. Se että olet tehnyt nyt paljon töitä ja ehkä oletkin valmis NHL:ään, ei takaa sinulle yhtään mitään. Nämä sanat voisivat olla jopa vahingollisia, mitä Jukka Jalonen Lammikosta sanoi. Nuori pelaaja, tai sitten muuten vain keskeneräisempi saattaisi tuudittautua maajoukkueen päävalmentajan lausahdukseen ja luulla olevansa nyt valmis NHL pelaaja. Todellisuus iskisi kasvoille viimeistään siinä vaiheessa, kun kiristät luistimet ensimmäisen kerran rapakon takana ja tajuat kaiken työn olevan vasta edessäpäin. Todennäköisesti tässä kohtaa olisi jo myöhäistä, ja kutsuisi se surullisen kuuluisa maitojuna.

 

Epäonnistumisenpelko

Kun puhutaan epäonnistumisenpelosta, voidaan puhua tabusta. Jokainen kokee tätä joskus, mutta he, jotka oppivat elämään sen kanssa menevät taatusti kaikkein pisimmälle. Kun pohdin, mistä tämä johtuu en keksi yhtään järkevää vastausta. Pelkäänkö nolaavani itseni, tai ettei minua hyväksytä? Kysymys listaa pystyisi jatkamaan loputtomiin, mutta pyrin jakamaan omia ajatuksiani, joita Bishop sai minut ajattelemaan epäonnistumisenpelkoon liittyen.

Proakatemialla et ole pystynyt välttymään kuulemasta siitä, että epäonnistumiset ruokkivat oppimista. Hyvä niin, sillä tämän asian kanssa ei voi olla erimieltä. Toki voit olla fiksu, ja ottaa oppia muiden virheistä, mutta kun kaikkea ei voi tietää etukäteen. Tästä syystä et myöskään pysty valmistautumaan kaikkeen tulevaan, joten jos jokin on varmaa, niin se on aivan varmaa, että tulet epäonnistumaan ennemmin tai myöhemmin. Lopeta siis pelkääminen! En ymmärrä sitä, miksi ihmiset todella pelkäävät epäonnistumisia. Ymmärrän sen, että suuret asiat, kuten nyt vaikka esimerkkinä suuren yrityksen johtaminen saattaa pelottaa ja virheet voi vaikuttaa ja näkyä suuresti, mutta mitä sitten? Sinä et kuollut, kukaan muukaan ei kuollut, joten mitä pelättävää epäonnistumisessa on? Pahinta, mitä epäonnistumisenpelko voi tehdä, on ettei tee mitään. Tällä tavalla varmistat kyllä, ettei virheitä synny, mutta samalla voit myös hyvästellä kehittymisen ja mahdollisesti myös yritysjohtajan tittelin. Joten jos pelkäät epäonnistumista, se vaikuttaa väkisin tekemiseen. ”Pahinta ei ole yrittää ja epäonnistua. Pahinta on jättää yrittämättä” – Bishop.

 

Reunaehdot ja uhraukset

Tekeminen ei ole ainoastaan sitä, että teet päättömästi jotain konkreettista. On vähintään yhtä tärkeää tietää mitä tekee. Jokainen ihminen omaa arvoja, jotka määrittelevät tekemistä. Arvot ovat yleensä lähtöisin kasvatuksesta, jota elämäntuoma kokemus on muovannut, mutta miten arvot vaikuttavat tekemiseen? Paljonkin. Arvot luovat tekemiselle rajoja ja en tarkoita tätä välttämättä pahana asiana, sillä johonkin ne rajat on vedettävä. Näitä rajoja voisi kutsua hienommin reunaehdoiksi. Mutta reunaehdot ei ole ainoa mihin arvot vaikuttavat. Nallekarkit harvoin menevät tasan, joten jokainen joutuu myös elämänsä aikana tekemään pienempiä, ja suurempia uhrauksia. Tässäkin kohtaa arvot nousevat arvoon arvaamattomaan.

Reunaehdot tarkoittavat nimensä mukaisesti rajaa, jota ei haluta ylittää. Nämä rajat vaikuttavat konkreettisesti tekemiseen. Esimerkkinä voisin käyttää Ratinan k-market projektia, johon olen luonut omat reunaehtoni. Olen tehnyt paljon töitä tämän projektin parissa, jopa muiden opintojen kustannuksella. Reunaehtoni kuitenkin on, että kaikki keskeneräiset opinnot täytyy saada valmiiksi ennen kesäloman alkua, joten minun täytyy rajoittaa töiden tekemistä projektin parissa, jotta pysyn reunaehtojeni sisällä. Toki tämä esimerkki ei ole ideaali, koska myös proakatemia on asettanut omat rajansa opintojen suorituksiin, mutta pointtini on, etten ole valmis uhraamaan tämän projektin vuoksi muita opintojani. Tämäkin reunaehto kumpuaa arvoista, joiden perusteella teen ratkaisuja tulevaisuuttani ajatellen.

Uhrauksilla tarkoitan asioita, joista joutuu luopumaan jonkun toisen asian saavuttamiseksi. Tämä onkin mielenkiintoinen aihe, sillä uhrauksien tekeminen ei ole niin yksinkertaista kuin se kuulostaa. Tällaisen päätöksen edessä joudut valitsemaan joko tai. Molemmat vaihtoehdot saattavat olla mieleisiä, eikä kummastakaan haluta luopua, mutta molemmat ei vain mahdu toistaiseksi elämään. Koska ihmisluonteelle mielekkäistä asioista luopuminen on kovin vaikeaa, tässä kohtaa usein tunteet vievät vallan järjeltä. Pelottava ajatus, mutta olen itsekin kokenut tämän kantapäänkautta. Uhrauksen edessä onkin oleellista tunnistaa tunne ja yrittää toimia sen kanssa oikein. Tähän tilanteeseen käykin loistavasti vanha sananlasku ”et näe metsää puilta”. Tilanteessa kokonaiskuvan hahmottaminen on kaikki kaikessa. Mikäli päätöksen tekeminen tuntuu mahdottomalta, ota tilanteeseen etäisyyttä. Ota etäisyyttä niin paljon, että näet kokonaiskuvan. Mikäli tunteet vievät silti vallan ja huomaat myöhemmin tehneen virheen, hyväksy, ota oppia ja jatka matkaa. Kuten jo tiedämme, jokainen epäonnistuu joskus.

Kuten reunaehdoista ja uhrauksista huomasi, ei tekeminen ole aina konkreettista. Ajatustyö on samalla tavalla tekemistä, kuin konkreettinen tekeminenkin. Ajatustyöstä voidaan puhua passiivisena tekemisenä.  Passiivisesta tekemisestä voisi antaa esimerkin yritysjohtajasta. Vaikka johtajalla on paljon konkreettisia tehtäviä, ei ne rajoitu ainoastaan niihin. Johtajan työhön kuuluu myös olla läsnä ja valvoa muiden tekemistä. Kumpikaan edellä mainituista ei vaadi konkreettisia tekoja, mutta ovat yhtä lailla tärkeitä ja niiden laiminlyöminen näkyy konkreettisesti. Olen huomannut, että passiivinen tekeminen kulkee käsikädessä konkreettisen tekemisen kanssa. Ajatustyö vaikuttaa aina konkreettisiin tekemisiin, joko positiivisesti tai negatiivisesti.

 

Jokainen näkee tekemisen eri tavalla

Foliohatut esille, nyt hypätään syvään päähän. Kuten aikaisemmin sanoin, pääsin pureutumaan aiheessa syvälle. Maat koostuu kansoista, kansat koostuvat tiimeistä ja tiimit koostuvat yksilöistä, joten jokainen tekeminen lähtee yksilöistä ja tällä tavalla vaikuttaa kaikkeen edellä mainittuun. Edellä mainittu on vain esimerkki siitä, että jokainen yksilö kuuluu johonkin tiimiin tai yhteisöön ja yhteisö taas kuuluu johonkin toiseen ja niin edespäin. Hauskinta tässä on se, että jokainen näkee myös tämän kokonaisuuden eri tavalla. Jokaiseen yksilöön vaikuttavat arvot ja kokemukset, jotka vaikuttavat tekemiseen. Nämä tekemiset vaikuttavat tiimiin ja niin edelleen. Kuten sanoin, jokainen näkee saman tilanteen eri tavalla. Annan tästä hyvin arkisen esimerkin. Joku kysyy minulta ja avopuolisoltani, mitä olette tänään tehneet? Avopuolisoni vastaa tähän, ettei me olla tehty oikein mitään. Minun vastaukseni on, että olemmehan tehneet vaikka mitä. Olemme siivonneet keittiönkaapit ja vielä imuroitukin. Esimerkillä havainnollistan sitä, että täysin samanlaisen päivän viettäneet ihmiset suhtautuvat eri tavalla tekemiinsä asioihin. Esimerkissä avopuolisoni ei kokenut tehneensä juuri mitään, sillä tekemiset olivat hänelle niin arkisia, mutta itse koin tehneeni paljon, enhän ole ollut paikoillaan hetkeäkään. Tätä esimerkkiä peilatessa isommassa kuvassa ymmärrän sen, miksi saman asian tekeminen, on jokaisella yksilöllä ja sen myötä tiimillä erilaista. Tämä omalla tavallaan selittää myös sen, miksi esimerkiksi kaksi saman alan yritystä ovat kuitenkin niin erilaisia. Yrityksiä johtaa yksilö, ja yrityksessä työskentelee yksilöistä koostuva tiimi. Jokainen heistä muovaa yrityksestä erinäköisen kuin kilpailija.

Edellisten esimerkkien pohjalta tein myös havainnon siitä, miksi toinen yrityksistä menestyy toista paremmin. Kuvitellaan, että avopuolisoni ja minä olemme edellä mainittujen yritysten johtajia. Päädyin pohdintani jälkeen siihen lopputulokseen, että parempaa tulosta tekevää yritystä johtaa avopuolisoni ja minun yritykseni tulee jäljessä. Perusteluni tähän on se, että avopuolisoni saa enemmän aikaan. Hän ei takertunut pieniin tekoihin, vaan hän näki niiden yli isomman kuvan ja tekemisen. Minun johtajuuteni takertui pieniin asioihin, jotka ei edistä yritystä yhtä tehokkaasti. En tarkoita tällä sitä, että johtajan kuuluisi katsoa vain kokonaiskuvaa ja suuria linjoja, mutta hän ei voi tulla kylläiseksi pienistä asioista, koska niiden takana vasta on asiat, jotka oikeasti vievät eteenpäin. Tuon esimerkin takaisin arkeen ja huomaan, että mikäli kokee tehneensä jo valtavasti asioita siivotessaan kotona, ei todellisuudessa mene eteenpäin. Koti pitää siivota ensiviikolla uudestaan ja siivouksen jälkeen mikään ei ole muuttunut. On tehtävä vähän enemmän, jotta et junnaa paikoillaan.

 

Yhteenveto

Koen, että määrittelemällä tekemisen, pystyy todella tekemään asioita, jotka vievät aidosti eteenpäin. Tärkeintä on tehdä ja miettiä mitä tehdä. Ei pidä miettiä kuitenkaan liikaa, koska se voi olla este tekemiselle. On myös tärkeää pysähtyä välillä tarkastelemaan tekemistään, ja palata tavoitteisiinsa. Olenko nyt oikeasti lähempänä sitä, minkä vuoksi olen tavoitteen asettanut? Vaikka olisi mennyt väärään suuntaan hetkellisesti, koskaan ei ole myöhäistä kääntää kurssia. Väärästä suunnasta huolimatta täytyy välttää paikoilleen jäämistä, sillä paikoillaan oleminen vaikuttaa omaan innostukseen, eikä asiatkaan mene eteenpäin itsestään. On kuitenkin muistettava olla itselle armollinen. Ihmisiä ohjaa tunteet, eikä virheiltä pystytä välttymään. Tunteita pystytään kuitenkin tunnistamaan ja niiden hallitsemista harjoittelemaan. Otankin itselleni projektin, jonka avulla pyrin luomaan tehokkaan tekemisen kulttuurin, unohtamatta inhimillisyyttä. ”Meillä jokaisella on taipumus menestyä, on vain valittava päämääränsä huolella, jotta menestymme sellaisissa asioissa, jotka olemme itse tietoisesti valinneet.” – Gary John Bishop

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close