Maailmaa ravistellaan suuntaan, jos toiseen parasta aikaan. Vaikkakin tämä tilanne ihmetyttääkin meitä ja jotenkin koko juttu tuntuu todella absurdilta, me emme saa antaa sen liikaa rajoittaa tekemistämme – Päinvastoin. Tämä on uuden alku, josta meidän pitää ottaa kaikki mahdollinen irti. Nyt on viimeistään se hetki, kun pitää kaivaa ne hulluimmatkin ideat esille ja olla utelias. Perttu Pölösen kirjassa Tulevaisuuden lukujärjestys, pureudutaan juurikin siihen, että tulevaisuuden taidot ja opit ovat meidän jokaisen käsien ulottuvilla. Se on jokaisen henkilökohtainen valinta, että tarttuuko niihin. ”Elinikäinen oppiminen kannattaa aloittaa elinikäisistä taidoista.” (Pölönen, 2019).

1. Avoin uusille asioille

Monesti me mietimme asioita liikaa lopputulos keskeisestä näkökulmasta. Kun jo prosessin alkuvaiheissa alamme liikaa miettiä suunniteltua lopputulosta, se rajaa meidän ajatteluamme todella paljon. Vaikka mielen päällä olisi aivan uudenlainen idea, emme voi käyttää sitä, koska se ei veisi meitä haluttuun lopputulokseen. Pölönen sanoo hyvin kirjassaan, että ”tulevaisuudessa mielikuvitus on kuudes aisti.” Etenkin näinä aikoina olisi todella tärkeää, että jokainen laittaisi mielikuvituksensa raksuttamaan. Ilman tämänlaista mindsettiä, monet keksinnöt ja asiat, joita me nykyään pidetään itsestään selvyyksinä, eivät olisi edes olemassa. Kaikki mikä nyt on muka ”mahdotonta”, voi olla mahdollista muutaman vuosikymmen päästä. Ei anneta tämän kaiken rajoittaa ajatteluamme, vaan ollaan avoimia kaikille. Katsotaan taassen kuuluisan laatikon ulkopuolelta omaa tekemistämme.

Tällä hetkellä sanat karanteeni ja etätyöskentely alkaa tulemaan jo monen korvista ulos. Siihen törmää jokaisessa yhteydessä ja suurimmaksi osaksi siitä kuulee puhuttavan aika negatiivispainoitteiseen sävyyn. Olisi ensisijaisen tärkeää pysähtyä tähän hetkeen ja oikeasti miettiä tätä vallitsevaa tilannetta. Mitä hyviä sekä kehitettäviä asioita olette huomanneet tässä toiminnassa? Kirjassa Pölönen painottaakin sitä, että kuinka tärkeää nyt on tutustua tulevaisuuden megatrendeihin ja erilaisiin skenaarioihin. Miten voisimme käyttää tilanteen hyödyksi? Mitä kaikkea uutta voisimme oppia? Mikä minua ärsyttää tässä tilanteessa? Ollaan luovia ja kokeillaan uusia tapoja oppia. Löytyy Teamsia, Zoomia ja Discordia. Lista jatkuu loputtomiin. Otetaan oikeasti tämän asiat puheeksi porukalla ja mietitään näitä. Koska emmehän me voida tietää, että vaikuttaako tämän hetkinen poikkeustila yrityksen toimintatapoihin myöskin tulevaisuudessa? Todetaanko etätyöskentely hyödyllisemmäksi kuin normaali avokonttori työskentely?

Alkuperäisten suunnitelmien mukaan juurikin nyt, akatemialle olisi pitänyt tulla noin 50 hollantilaista opettajaa Fontysin yliopistosta, jotka haluavat oppia tiimioppimisesta. Kun kyseinen vierailu peruuntui, nousi ilmoille ehdotus, että kyseinen setti järjestettäisiin pienemmässä mittakaavassa etänä. Olin aluksi todella vastaan tätä ajatusta ja ajattelin, että sehän on mahdotonta, että he voisivat saada tästä mitään irti, kun he eivät pysty olemaan fyysisesti paikan päällä. Mutta mistä voisin sen tietää, kun sitä ei ole koskaan kokeiltu? Hyppönen sanookin kirjassaan, että emme koe niitä asioita oudoksi, joihin olemme tottuneet pienestä pitäen. Tulevaisuudessa ei olla moksiskaan näitä tilanteista ja asioita, joista me olemme nyt huolissamme. Tämä on oiva hetki kokeilla ja lähteä kehittämään tätä toimintaa. Mitä kaikkia ominaisuuksia esimerkiksi Zoom pitää sisällään? Se selviää vain kokeilemalla ja samaan aikaan meillä on 50 hollantilaista, joilla voi olla täysin uudenlaisia ajatuksia aiheeseen liittyen. Ollaan avoimia ja uteliaita, sekä todetaan yhteen ääneen, että mikään ei ole mahdotonta. Ensi viikon virtuualipajoista hollantilaisten kanssa pitää ottaa kaikki mahdollinen oppi irti. Ja eihän sitä tiedä, että onnistuessaan, tämä voisi johtaa aivan uudenlaiseen yhteistyöhön. Mikäli olemme rajoittuneita uusia haasteita ja ajatuksia kohtaan, se myöskin tarttuu tuleviin sukupolviin ja voidaan olla varmoja siitä, että jäämme jälkeen muista kanssa ”kilpailijoista”.  ”Me emme voi tietää, että mitä meiltä vaaditaan tulevaisuudessa”, joten on hyvä pysyä vastaanottavaisena ja kehittää itseään monipuolisesti.

2. Luovuuden ja diversiteetin lisääminen

Kirjassa monen kappaleen kantavina teemoina toimivat luovuus ja uteliaisuus. Pölönen on aivan asian ytimessä, koska näinhän se on, että päivä päivältä meidän kohtaamamme ongelmat muuttuvat entistä haastavammiksi, joihin tarvitaan uteliaisuutta sekä luovaa ongelmanratkaisukykyä. Emme voi tietää, että mikä tulee toimimaan ja mikä ei, jos emme anna sattumalle mahdollisuutta. Pölönen käyttääkin kirjassa radiometaforaa, joka on minun mielestäni vallan mainio. Nykypäivänä kun on Spotify ja muut suoratoistopalvelut, helposti me valitsemme juuri ne kappaleet, jotka ovat meille tuttuja ja joista me tykätään. Kun taas jos kuuntelee radiota, ei voi koskaan tietää mitä seuraavaksi sieltä ämyreistä kuuluu. Sieltä voi löytyä täysin uudenlaisia genrejä ja materiaaleja, johon me ei olla koskaan ennen törmätty. (Pölönen,2019)

”Jos esitämme kysymyksen, johon me tiedämme jo vastauksen – emme ole uteliaita.” (Pölönen. 2019) Etenkin näinä aikoina meidän akatemialaisten pitää miettiä aivan uudenlaisia keinoja, joilla voimme kehittää ja tehostaa liiketoimintaamme. Siitä pitääkin nostaa hattua tiimeille, kun on keksitty juuri tähän hetkeen sopivia projekteja. Mutta voisimmeko me olla vielä innovatiivisempi ja keksiä täysin uudenlaisia mahdollisuuksia? Keksiä kysymyksiä, johon edes me emme tiedä vastauksia. Nyt on paras mahdollinen tilanne käydä dialogia eri alojen toimijoiden kanssa, ja pohtia nykyisiä ja mahdollisia tulevaisuuden kysymyksiä, joihin ei ole vielä keksitty vastauksia. Meidän pitäisi myöskin muistaa se, että Tampereella on tuhansia eri alojen opiskelijoita, joiden kanssa me voisimme tehdä yhteistyötä. Tästä hyvänä esimerkkinä voi pitää vuosittaista InnoEventia, jossa eri alojen opiskelijoista tehdään tiimejä, jotka ratkaisevat yritysten toimeksiantoja. Miksi tämä yhteistyö pitäisi vain rajoittua yhteen tapahtumaan, kun sitä voisi tehdä läpi opintojen? Tulevaisuuden työmarkkinat tulevat muuttumaan todella paljon ja entistä enemmän aletaan tekemään projekteja yli toimialarajojen. Meillehän tämä pajojen ristipölytys on tuttua. Otetaan tämä osaksi meidän projekteihin sekä jokapäiväiseen tekemiseen! (Pölönen, 2019)

• Mitä hauskempaa meillä on, sitä luovempia me olemme

Kun näinä aikoina suositellaan välttämään ihmiskontakteja, nousee tiimin sekä työyhteisön ilmapiiri todella suureen rooliin. Kun emme voi tavata toisiamme, meidän pitää muuttaa toimintatapojamme siten, että se on jokaiselle osapuolelle mieluisaa. Työ voi ja pitää olla tehokasta ja hauskaa samaan aikaan. Jotta haluamme onnistua tässä, se vaatii jokaisen tiimiläisen panosta. Se on ymmärrettävää, että voi olla vaikeaa erottaa työ sekä vapaa-aika, kun työskentelee kotoota käsin. Mutta se on fakta, kun pystyy tasapainottamaan elämään ja tekemään niitä kivoja asioita töiden ohella, se fiilis tarttuu myöskin itse työn tekoon. Nykymaailmassa meno on todella hektistä, mikä osittain asettaa rajoitteita meidän tekemiselle – meidän on pakko keksiä heti ratkaisu kaikkeen. Kirjassaan Pölönen kuitenkin muistuttaa siitä, että virheet ovat osa prosessia. Välillä olisi hyvä unohtaa oikea ja väärä ja olla miettimättä mikä on mahdollista ja mikä ei. Kun teemme meidän vapaa-ajastamme ja opiskeluista hauskaa ja mieluisaa meille, voimme olla varmoja siitä, että syntyy aivan uudenlaisia ja tuoreita ideoita ja oivalluksia (Pölönen, 2019).

Pohdinta

Kaikille on varmasti termi ”maassa maan tavalla” tuttu. Kun sain luettua kirjan loppuun, minulle tuli mieleen uudenlainen fraasi, ”ajassa ajan tavalla.” Me emme voi vaikuttaa kaikkeen siihen mitä meidän ympärillämme tapahtuu, joten ei stressata siitä liikaa vaan ollaan uteliaita tätä kaikkea kohtaan. Me emme voi tarkkaan tietää, että mikä on ajankohtaista kymmenen vuoden päästä. Silloin voidaan tarvita taitoja, joita ei ole vielä edes keksitty. Voi olla, että taidot joita me nyt harjoitamme, ei ole enää valideja silloin. Siksi nytonkin todella tärkeää investoida monipuoliseen työskentelyyn ja uteliaisuuteen. (Pölönen, 2019)