Pian se on ohi. Tunteet vaihtelevat helpotuksesta hieman surulliseen oloon. On hankala miettiä, kuka olen kun olen valmistunut. Kolme ja puoli vuotta olen ollut fysioterapeuttiopiskelija ja viimeiset puolitoista vuotta myös tiimiyrittäjä. Koulu ei todellakaan ole ollut helppoa aikaa ja on vaatinut paljon, mutta olen myös oppinut paljon ja kasvanut ihmisenä.

Ajatuksia akatemian alusta

Reilu vuosi sitten, kun saavuin akatemialle olin aivan varma mitä haluan tehdä elämälläni. Kaksi vuotta peruslinjalla oli opettanut olemaan hiljaa, kun tulisi puhua ja myös vienyt kaikki halut opiskella. Olin edellisen kesän ollut Atrialla töissä palautumassa ja tehnyt kolmen kuukauden työt kahdessa kuukaudessa. Satuin myös kyseisenä kesänä eroamaan pitkä aikaisesta poikaystävästäni ja ensimmäistä kertaa kokeilin arkea yksin. Ei siis mitkään hyvät lähtökohdat lähteä innovoimaan ja keksimään jotain uutta.

Olin kuitenkin todella innoissani akatemian tavasta opiskella ja varsinkin valmentajien tavasta tukea avoimeen dialogiin. Koin tulleeni ympäristöön, missä voin tehdä keksiä ja kokeilla kaikkea. Kukaan ei tule sanomaan ei, vaan ohjataan enemmänkin oikeaan suuntaan. Tässä toki piileskeli se vaara, että kukaan ei sanonut missään kohtaa ei tai kysy sopiiko se vielä aikatauluun. Näin kunniallisena kympin tyttönä ja suorittajana otin siis kaiken irti kaikesta, myös itsestäni.

Ensimmäisessä oppimissopimuksessa kerroin haluavani opiskella eläinfysioterapeutiksi. Toisessa en enää tiennyt, mitä haluan ja koska. Kolmannessa kerroin halustani olla työtön. Koen, että tässä on nähtävissä lyhyesti, mitä akatemia saa pahimmillaan ja parhaimmillaan aikaa. Tajusin, että minulla on paljon osaamista ja lahjoja ja hämmennyin, mitä haluan tehdä. Hämmennyksestä seurasi halu kokeilla kaikkea riskeeraamalla oma jaksaminen ja lopulta halu vaihtui pakoksi. Olen vieläkin hämmentynyt siitä, mikä on elämäni suunta ja hieman peloissani tulevaisuudesta. Suorittajana haluaisin olla varma siitä, mitä teen ja että se on varmasti kannattavaa toimintaa. Akatemia on taas opettanut luottamaan prosessiin ja antamaan tilaa sattumille, koska sattumista voi seurata jotain hyvää, joskus. Joskus ei ihan tyydytä minua, koska se ei ole varmaa.

Mitä akatemia lopulta antoi?

Akatemia on ideana todella hieno ja antaa paljon, jos siltä osaa vaatia. Koen, että en olisi todellakaan sama ihminen kuin olen nyt ilman akatemiaa. Olen oppinut omista rajoista ja myös muiden rajoista paljon. Osalla tiimillä on ollut koko ajan kova palo tehdä paljon ja saavuttaa jotain konkreettista. Osa on taas jo alusta asti priorisoinut akatemian tosi alhaalle omalla listallaan. Tämän hyväksyminen on ollut itselle todella hankalaa ja työskentely näiden ihmisten kanssa on ollut todella kuluttavaa. Jossain kohtaa hyväksyin tämän ja annoin näiden ihmisten olla. Lopetin heidän painostamisen ja ennen kaikkea annoin itselleni luvan antaa heidän epäonnistua. Koska jos jotain olen oppinut itsestäni niin on se, että en anna itseni epäonnistua, mutta en salli sitä myöskään muulle tiimille.

Olen kehittänyt myös akatemian ajan omia johtajuustaitojani. En ole tietoisesti ottanut projekteissa isoa roolia johtamisesta, vaan enemmänkin tarkkailut muiden johtamistyylejä ja -tapoja. Välillä olen miettinyt, miksi teen näin itselleni, varsinkin jos projektipäällikkö on ollut aivan eksyksissä eikä ota mistään vastuuta. Joidenkin projektien projektipäälliköiltä olen taas oppinut vastuullista johtamista ja saanut paljon asioita omaan johtamiseen. Nyt kun olen 24H projektipäällikkönä olen yrittänyt ottaa oppia näistä kaikista kokemuksista.

Mieleenpainuvin projekti

Viime kevään amigos projekti oli ehkä akatemia ajan isoin ja opettavaisin projekti. Sain kyseisellä projektilla kesätyöpaikan, pääsin pitchaus kilpailuun ja mukaan startup yhteisöön. Annoin tilaa sattumille ja päädyin ihan outoihin paikkoihin kauas omalta mukavuusalueelta. Jälkeenpäin olen miettinyt, miten tässä näin kävi. Siinä kävi noin, koska olin väsynyt ja en enää jaksanut miettiä mitä teen ja tein sen mitä tarjottiin. Paskalla palkalla. Mutta opin paljon ja jouduin esimerkiksi sietämään oman tiimin epäonnistumista. Pääsin myös osaksi todella osaavaa ja toimivaa tiimiä, mikä pyyhki viime kevään motiven tappelun pois mielestä.

Motive 5.0

Motive tiiminä olisi voinut toimia paremmin. Aluksi kaikki meni kauan todella hyvin. Sitten alkoi rakoilla ajankäytön suhteen ja lopulta olikin koko tiimi ilmi liekeissä. Kevään korona ei tehnyt meille hyvää ja asioiden käsittely oli hankalaa. Osaa meitä hiersin muiden saamattomuus tai priorisointi tai huono työnjälki. Mitään ei puhuttu ääneen ja kun puhuttiin, oli se lähinnä hyökkäys toista kohtaan. Ja näissä tunnelmissa lähdimme kesälomille. En toki tiedä kuka lopulta lomaili ja kuka ei, mutta syksyllä tiimistä paistoi väsymys. Väsymys tehdä yhdessä ja väsymys koulua kohtaan. Osalla opinnot olivat paremmassa jamassa ja osalla aika sos tilanteessa. Onneksi saimme edes jotenkin pakan pysymään kasassa tämän syksyn ajan.

Itse olen ollut kuormittunut tiimin tilanteesta ja sen vaikutuksesta yhdessä tekemiseen. Järjestimme Minnan kanssa 12H innovoinnin ja tiimi toimi sen ajan todella hyvin! Vähän hämmennyin siitä, mutta saimme Minnan kanssa pidettyä pakan kasassa ja saimme tiiminä onnistumisen kokemuksen! Varmaan ensimmäinen koko tiimille pitkään aikaan! Koen, että tiimimme ei vieläkään toimi ja psykologinen turvallisuus on mennyttä meidän osalta. Pystymme kuitenkin tekemään sen, mitä meiltä vaaditaan ja se on riitettävä.

Ehkä olen siis oppinut akatemian aikana sietämään epävarmuutta ja erilaisia ihmisiä. Vaikka tällä hetkellä valmistuminen jännittää, koska ei ole töitä, luotan prosessiin ja sattumiin. Koska niistä voi löytää jotain uutta ja mielenkiintoista.