Johdanto

Luin Oskari Saaren kirjoittaman kirjan Tänään olen elossa, joka kertoo Aki Hintsan elämästä. Kirja kertoo hyvin henkilökohtaisesti Akin ajatuksista ja elämän asenteesta hänen viimeiseen hengenvetoonsa saakka. Kirja oli pysäyttävä. Hetken mietin, että haluanko kuunnellä äänikirjan loppuun saakka. Onneksi kuuntelin, sillä samalla pääsin itse matkalle, jossa jouduin pohtimaan omaa asemaani tässä elämässä. On aika lopettaa ”sitten kun” eläminen ja elää joka päivä. Kirjassa kerrotaan paljon Akin ajatuksia siitä, kuinka hän asennoitui elämään sen jälkeen, kun hän sai kuulla sairastavansa parantumatonta syöpää. Toki hänellä oli marginaalinen mahdollisuus syöpää vastaan, mutta marginaali oli pieni. Ei Aki ilman taistelua periksi antanutkaan, joka sai minut ajattelemaan asiaa myös toiselta kantilta. Mikä on elämäni tärkein ja suurin taistelu, jonka aion voittaa? Tässä kaksi aihetta myös esseelleni. Peilaan esseessäni omia ajatuksiani Aki Hintsan ajatuksiin ”sitten kun” ajattelusta, sekä pohdin oman elämäni suurinta taistelua.

Sitten kun

Olen lukenut useita kirjoja, jossa omilla tavoillaan kerrotaan ”sitten kun” ajattelusta. Sitten kun minulla on rahaa. Sitten kun lapset ovat kasvaneet isoiksi. Sitten kun olen valmistunut koulusta ja niin edelleen. Aki Hintsa oli kuitenkin ensimmäinen, jonka sanat upposivat myös omaani, kuulemani mukaan kovaan kallooni. Tilanne oli omalla tavallaan järkyttävä. Tajusin eläväni hyvin monella tasolla ”sitten kun” elämää. Ehkä sanat upposivat siksi, että kunnioitan Aki Hintsaa todellan paljon. Oli syy mikä tahansa, oli aika päästää irti tästä myrkyllisestä ajattelu tavasta. Kiitos siis Aki, että sait minut ajattelemaan tätä asiaa syvemmin.

Koen, että tämä tulevaisuudessa eläminen on enemmänkin hidaste, kuin tapa saavuttaa suuria asioita. Toki ei ”sitten kun” ajattelu menestymistä estä, todistihan Aki Hintsa sen itse, mutta kuolin vuoteellaan Akia kalvasi suuresti juuri tämä asia. Tässä onkin mielestäni asian ydin. Oletko silloin menestynyt, jos kuolinvuoteellasi tajuat eläneesi tulevaisuudessa? Oletko silloin elänyt arvojesi mukaan ja toteuttanut sinulle oikeasti merkityksellisiä asioita? Mielestäni et ole. Maallinen mammona, ulkopuolisten arvostus, historian kirjoihin jääminen ja kaikki muu on turhaa, mikäli et ole sisäisesti menestynyt. Tarkoitan sitä, että haluan olla tyytyväinen elämääni, sitä viimeisillä hetkillä taakse päin kelatessani. Haluan elää arvojeni mukaisesti, olla onnellinen ja tehdä asioita, jotka merkitsevät minulle paljon. Silloin olen menestynyt sillä tavalla, joka minulle merkitsee eniten. Se nyt kuitenkin on loppujen lopuksi se kaikkein tärkein menestymisen mittari; tyytyväinen siihen mitä minulla on ja kuinka elämäni olen elänyt.

En aio lopettaa korkealle tähtäämistä. ”Sitten kun” ajattelu ja tavoitteleminen ovat kaksi eri asiaa. Erona onkin se, kuinka matkan tavoitteiden saavuttamisen aikana käyttää. Et välttämättä koskaan saavuta korkealle asettamaa tavoitetta ja pahimmillaan silloin tajuat, ettet koskaan ollut täysin tyytyväinen elämääsi. Toki olen lukenut myös, ettei tavoitteen saavuttaminen tuo automaattisesti autuutta, vaan usein tavoitteiden takaa löytyy uusia tavoitteita, jonka seurauksena ei osata koskaan nauttia siitä, mitä on jo saavutettu. Päätin, että aion nauttia matkastani. Toki, rehellisesti sanoen olen siitä osannut nauttiakin, mutta en jokaisella elämäni osa-alueella tai keskellä hektistä arkea. Elämän täytyykin olla tasapainossa. Aki tavoitteli koko elämänsä ajan menestystä ja oli uraohjus. Aki olikin oikealla tiellä, mutta Akin elämä ei ollut tasapainossa. Hän oli tehnyt työuraansa hänelle kaikkein tärkeimmän kustannuksella, eli perheen. Akin oppi olikin minulle, ettei nämä asiat saa riidellä keskenään. Työuran ja onnellisen elämän töiden ulkopuolella voi saavuttaa molemmat. Ne ei sulje pois toisiaan, mutta töitä ne totta vie vaatii. Kumpikaan näistä ei menesty itsestään, vaan vaatii aitoa läsnäoloa ja määrätietoista työtä.

Elämäni suurin taistelu

Jokainen törmää elämänsä aikana pienempiin ja suurempiin vastoinkäymisiin. Vanha sananlasku ”jos ei koita, ei voita” pätee tähän hyvin. Eli toisin sanoan tekevälle sattuu. Välillä hyvin, mutta usein myös huonosti. Toki kaikkiin vastoinkäymisiin ei voi edes itse vaikuttaa, mutta kuinka niitä käsitellään ja kuinka niistä päästään yli, voi vaikuttaa paljonkin. Aki sai minut pohtimaan juuri tätä asiaa. Kuinka vastoinkäymisistä pääsee ylitse? Mikä edes on vastoinkäyminen? Akin tarina antoi minulle perspektiiviä käsitellä tätä asiaa, sillä suurin osa arjessa tapahtuvista vastoinkäymisistä on lähinnä harmittavia sattumia, joista itse tehdään isoja ongelmia. Pieleen mennyt tapaaminen, tärkeän asiakkaan menettäminen, tai pommiin nukuttu aamupalaveri eivät ole vastoinkäymisiä, joista tarvitsee yöunensa menettää. Ne ovat arjessa tapahtuvia ikäviä asioita, jotka käsitellään ja mennään eteenpäin. Kukaan ei kuollut ja olet edelleen terve, joten pää pystyyn ja kohti uusia pettymyksiä.

Asiat vain tapahtuvat, tai siltä ainakin usein tuntuu. Asiat kuitenkin tapahtuvat syystä, ja sinä olet niiden pääarkkitehti. Omat valinnat, omat suhtautumiset, omat tekemiset ja tekemättä jättämiset ovat kaikki tietoisia tai tiedostamattomia valintoja. Olisikin hyvä huomata, että asioille kannattaa tehdä jotain ennen kun on liian myöhäistä. Tarkoitan tällä sitä, ettei ole järkevää antaa asioiden paisua niihin mittasuhteisiin, että on aidosti aika olla huolissaan. Oli kyse sitten omasta terveydestä tai parisuhteesta, molemmista kyllä huokuu ulospäin viestiä siitä, meneekö asiat oikeaan suuntaan. Aki kertoo kirjassa kyllä huomanneensa viestit siitä, että hänen toimintansa ei ole hänen arvojensa ja opettamansa mukaista, mutta hän ei silti asialle tehnyt mitään. Tai teki, mutta vasta sitten kun oli jo myöhäistä. Miksi tehdä vasta sitten kun on pakko? Miksi tehdä sitten kun on liian myöhäistä? Tässä kohtaa vaihtoehtoja ei enää ole ja pakko onkin usein paras motivaattori, mutta kun asiaa olisi osannut katsoa aikaisemmin tarkemmin, olisi harmituksen voinut ehkä välttää. En toki tarkoita tällä sitä, että Akin tapauksessa hänen valintansa määräsi hänen kohtalonsa, mutta ainakin perhe elämään kohdistuneet asiat olisivat olleet vältettävissä. Ne Akia kuitenkin harmittivat kaikista eniten.

Yhteenveto

On aika ruveta elämään elämää, jollaista kukin haluaa elää. Miksi ei kaikki elettäisi siten, ettei jälkeenpäin tarvitse harmitella tekemisiään tai tekemättä jättämisiään. Tämä on kunnianhimoinen tavoite, mutta jos elää ajattelematta tätä asiaa, on hyvin mahdollista toistaa samat virheet, joista Aki kertoo kirjassa.

Akin tarina on hyvin pysäyttävä. Akin sanat antoivat minulle paljon ja uskonkin, että jokainen kirjan lukija pääsee aikamatkalle omaan sisimpäänsä. Se onkin sitten eri asia, kuinka moni pystyy muokkaamaan omaa toimintaansa oivalluksiensa ansiosta. Omalla kohdallakin tämä jää nähtäväksi. Pyrin ainakin tekemään valintojani tiedostaen niiden tuomat riskit ja mahdollisuudet. Pyrin elämään siten, että olen onnellinen, mutta samalla teen kaikkeni saavuttaakseni asioita, joita todella haluan saavuttaa. En anna näiden pois sulkea toisiaan.

Kiitos Aki Hintsa viisaista sanoistasi.