Tampere
29 Mar, Friday
9° C

Proakatemian esseepankki

Aikaansaamisen taika



Kirjoittanut: Anni Minkkinen - tiimistä Promisia.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 4 minuuttia.

Aikaansaamisen taika

 

Kun viime joululomalla teimme tiimiroolitestit tuleviin tiimeihimme jakamista varten, en olisi voinut olla enempää yhtä mieltä oman tulokseni kanssa. Olen testin mukaan keksijä, luova ideoija, joka jatkuvasti saa uusia ideoita, sekä aloittaa uusia projekteja jatkuvasti. Keksijät vain ikävä kyllä harvoin saavat huikeita projektejaan vietyä täysin loppuun asti, sillä uudet ideat jo kolkuttelevat mielessä ennen kuin edelliset on saatettu valmiiksi. Näin käy minulle jatkuvasti ja se turhauttaa. Tälläkin hetkellä minulla on kymmenkunta erilaista keskeneräistä projektia ja hommaa käynnissä yhtä aikaa.

 

Olen nyt mukana neljässä eri projektissa ja idea-vihkossani on kymmenkunta uutta potentiaalista projektin alkua ylhäällä. Kotona yöpöydän laidalla odottaa pino kirjoja, joista olen aloittanut neljä, mutta en ole lukenut yhtäkään vielä loppuun saakka. Tykkään tehdä käsitöitä ja minulla onkin tällä hetkellä työn alla kaksi keskeneräistä villasukkaa, vanhan tuolin entisöintiä olen tehnyt kaksi vuotta ja käsityökopan pohjalla taitaa odotella vielä muutama pienempi projekti viimeistelyään. Kuulostaa aika sekavalta ja työläältä. Miljoona keskeneräistä asiaa, mutta vain vähän valmiita tuotoksia. Haluaisin oppia viemään aloittamani asiat loppuun asti ja olemaan aikaansaavempi asioissa, joihin ryhdyn.

 

Niinpä bongasin Satu Pihlajan kirjan Aikaansaamisen taika ja laitoin sen äänikirjasovelluksen kautta kuunteluuni. Kirja oli todella mielenkiintoinen ja täynnä hyödyllisiä vinkkejä asioiden aikaansaamiseen sekä itsensä johtamiseen tällaiselle päämäärättömästi haahuilevalta vaikuttavalle ideoijalle. Kirjassa käytiin läpi monia erilaisia vinkkejä ja konkreettisia tehtäviä, kuinka voi saada asioita paremmin aikaan. Satu Pihlaja on ammatiltaan psykologi, joten myös ihmispsykologia oli todella vahvasti läsnä kirjassa ja sen vinkeissä. Esimerkiksi aika usein saamattomuus voi johtua vain huonosta itseluottamuksesta. Pihlajan mukaan hyvän pahin vihollinen on paras. Tänä päivänä usein tavoitellaan parasta mahdollista lopputulosta, joka on toki hieno asia, mutta ei aina välttämättä se motivoivin lopputulos. Kaikista asioista ei ole pakko tehdä parasta, hyvä riittää aivan varmasti monissa tilanteissa. Jos ihminen aina tavoittelee parasta mahdollista, on hänellä selvästikin liian suuret paineet ja asioiden loppuunsaattaminen voi käydä ongelmalliseksi. Minun mielestäni parasta on hyvä tavoitella, mutta täytyy osata hyväksyä myös se, että aina se ei ole mahdollista. Tehtävän asian lopputuloksesta ei saisi ottaa liian isoja paineita tekovaiheessa, etteivät paineet tapa motivaatiota tehdä asiaa loppuun asti.

 

Aikaansaamisen taika -kirjassa annettiin hyviä konkreettisia vinkkejä ja harjoituksia siihen, kuinka omaa aikaansaavuutta pystyy parantamaan. Itselleni käyttöön jäivät niistä muutamat. Monissa tehtävissä hyödynnettiin mielikuvaharjoittelun voimaa. Esimerkiksi, yhdessä harjoituksessa luotiin mielikuva siitä, kun on saanut jonkun tehtävän suoritettua ja päässyt tavoitteeseensa. Harjoituksessa kuvitellaan koko matka lopputulokseen asti ja eletään se jo etukäteen mielikuvissa. Tällaisen positiivisen mielikuvaharjoittelun avulla pystyy keskittymään tulevaan tehtävään paremmin ja se tuntuu paljon enemmän mahdolliselta saavuttaa – onhan silloin jo käynyt mielessään tavoitteessaan ja nähnyt kuinka se onnistuu. Mielikuvaharjoittelu luo kehoon positiivisen tunnetilan, joka täyttää ajatukset uskomaan onnistumiseen. Keho pääsee näin virittäytymään paljon paremmin toimintaan ja tavoitteen saavuttaminen on helpompaa. Esimerkiksi monet huippu-urheilijat ovat käyttäneet positiivista mielikuvaharjoittelua jo pitkään yhtenä osana treeniohjelmaansa. Kun urheilija pystyy kuvittelemaan mielessään täydellisesti onnistuneen suorituksen, on kehonkin helpompi mahdollistaa sen tapahtuvan. Itse uskon tähän menetelmään vahvasti ja olen kokenutkin sen toimivaksi jo muutamassa tavoitteessani. Täytyy vain yrittää muistaa positiivinen ajattelu vaikeissakin tilanteissa. Ihmismieli on todella vahva ja mielemme vaikuttaa toimintaamme suuresti tiedostamattomalla tasolla. Siksi onkin hyvä osata treenata myös omaa ajatteluaan, varsinkin positiivista ajattelua. Hyvä lisää hyvää myös ajatuksen tasolla.

 

Toinen Satu Pihlajan vinkeistä, jonka koin hyödylliseksi liittyy tavoitteiden asettamiseen ja niiden seuraamiseen. Kirjassa käskettiin useammassakin kohdassa hyödyntämään asioiden ylös kirjoittamista ja esimerkiksi listojen laatimista. Itse pidän todella paljon asioiden listaamisesta ja muistiinpanojen tekemisestä. On niin ihanaa viivata yli to do -listalta tehtyjä asioita ja koota ajatuksiaan paperille. Satu Pihlaja kehottaakin tekemään listoja, mutta myös pitämään huolen siitä, että listan asiat tulevat tehtyä. Esimerkiksi, jos jotkut ikävät asiat eivät meinaa tulla tehdyiksi, kannattaa yrittää listata ne kaikki ylös ja sopia itsensä kanssa tekevänsä listalta aina vaikka joka päivä yhden ikävän asian pois. Näin ikävät asiat pikku hiljaa tulevat tehtyä ja ne häviävät vaivaamasta mieltä. Kun listaa asioita, on hyvä päättää listalla oleville tehtäville asioille deadlinet. Muuten asiat tuppaavat jäädä tekemättömiksi. Itselleen kannattaa kuitenkin olla lempeä ja varata asioiden suorittamiseen niiden vaatima aika. Myös näissä positiivinen ajattelu auttaa asioiden loppuunsaattamisessa, kun muistat, miten hyvältä valmiin tehtävän jälkeen tuntuu, et enää pitkitä asian hoitamista.

 

Pihlaja kertoo kirjassa myös mielestäni yhden todella hyvän vinkin isompien tavoitteiden saavuttamiseksi. Jos sinulla on joku isompi haave tai projekti, kannattaa sille varata oma vihko. Vihkoon kirjoitetaan, mikä unelma on ja mitä siihen liittyy. Sitten asetetaan unelmalle joku ajallinen tavoite toteutumiselle. Tämän jälkeen unelman toteutumista seurataan välietapein. Voi itse päättää, haluaako toteutumista seurata päivittäin, viikoittain vai esimerkiksi kuukausittain. Vihkoon kirjoitetaan aina vaikka esimerkiksi viikoittain, miten unelma etenee, mitä on sillä viikolla tehnyt projektin eteen tai voi myös kirjoittaa, jos projekti ei ole edennyt yhtään eteenpäin. Tällainen työskentely ohjaa jälleen ajattelua kohti tavoitetta ja konkretisoi sen etenemisen. Välikatsaukset motivoivat työskentelemään unelman eteen, jotta saa vihkoonsa jotain ylös. Ja yleensä ihminen haluaa mieluummin kirjoittaa ylös jotain, mitä on saanut aikaiseksi, kuin mitä ei saanut. Unelman etenemistä on myös mukava seurata ja tallentaa sen kaikkia välivaiheita ylös paperille. Vihkon selaaminen on palkitsevaa ja siinä näkee konkreettisesti kaiken sen työmäärän, mitä on unelmansa eteen saanut tehtyä. Tämä vinkki on varmasti hyödyllinen kaikille Proakatemian opiskelijoille projektien seuraamiseen. Itse aion ehdottomasti ottaa tämän menetelmän käyttöön omien unelmieni ja projektieni toteuttamiseksi!

 

Aikaansaamisen taika antoi minulle hyviä konkreettisia neuvoja, kuinka voisin saada enemmän aikaan ja kuinka pystyisin paremmin saattamaan aloittamani asiat loppuun saakka. Olenkin nyt kirjan inspiroimana listannut ylös kaikki mahdolliset asiat hammaslääkäriin ajanvaraamisesta keskeneräisiin projekteihin, jotka ovat minulla kesken ja tekemättä ja aion saada listan kaikki kohdat merkittyä valmiiksi, ennen kuin voin aloittaa mitään uutta projektia. Myös positiivinen ajattelu ja usko siihen, että minä olen aikaansaava, on motivoinut minua saamaan keskeneräiset hommat valmiiksi. Ihmismieli on erikoinen kapistus. Se osaa hyvin huijata ajattelunvoimalla erilaisiin asioihin, siihen että en minä osaa tai en minä pysty. Mutta mielen pystyy onneksi myös kääntämään helposti positiiviselle taajuudelle, kyllä minä pystyn ja kykenen. Olen aikaansaava ihminen!

 

 

Kommentit
  • Minna Järvinen

    Heippa Anni, aluksi kun kerroit miljoonista projekteista sai kyllä hymyn huulille! Oli ihana lukea ajatuksistasi ja siitä kuinka konkreettisesti otat kirjan vinkit ja neuvot kokeiluun. Uskon, että meillä olisi paljon annettavaa toisillemme! Jos saisin edes puolet sinun positiivisesta haahuilusta joskus niin osaisin varmasti olla rennompi tapaus 😀

    29.10.2018
  • Salla Nieminen

    Selkeä ja mukavasti eteenpäin soljuva essee! Sinulla on mukaansatempaava kirjoitustyyli – jotenkin ihan uppouduin ajatuksiisi! 🙂 Toiseksi viimeisen kappaleen ensimmäinen lause “Pihlaja kertoo kirjassaan mielestäni myös yhden todella hyvän vinkin…” jotenkin töksähti lukiessani. Toisaalta nyt jäin pohtimaan, että ehkä tässä oli tarkoituskin pysähdyttää lukija! Oli kyllä mukava lukukokemus, ja olisi kyllä ollut ainesta vaikka heinäkuun esseeksi! 🙂

    30.10.2018
  • Inga Keski-Heikkilä

    Ihan kuin olisin itse kirjoittanut tuon alun! Hauskaa, että me ollaan niin samanlaisia mutta silti niin erilaisia. <3

    30.10.2018
Post a Reply to Inga Keski-Heikkilä cancel reply

Add Comment
Loading...

Vastaa käyttäjälle Inga Keski-Heikkilä Peruuta vastaus

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close