


Aika tehdä eri lailla
Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.
Aika tehdä eri lailla
Esseeseeni inspiraatiota sain kirjasta REWORK – Tee työsi toisin. Kirja on julkaistu vuonna 2010 ja sen on kirjoittanut ohjelmistoyrittäjät Jason Fried ja David Heinemeier Hansson. He ovat rikkoneet paljon normeja, mitä yhteiskunta on asettanut yrityksille ja yrityksien tekemiselle. Mielestäni tämä on enemmänkin kuin loistavaa. Haluan itsekin tehdä asioita eri tavalla ja rikkoa muiden asettamia normeja. En halua tehdä asioita siten, että jotkut määrittelevät miten pitäisi tehdä ja mitkä minulla tulisi olla tehtynä, jotta menestyisin.
Haluan menestyä ja oppia omista onnistumisista. Jo kirjan alussa kerrotaan, kuinka maailmaan on pinttynyt epäonnistumisen kulttuuri, ja kuinka paljon hehkutetaan epäonnistumisen kautta oppimista. En itse pelkää epäonnistumista, ja olen samaa mieltä kirjan kanssa siitä, että onnistumisista oppii paremmin, kun huomaa mikä toimii. Jolloin osaa ottaa todennäköisemmin oikeita askeleita tulevaisuudessakin. Kirjassa oli hauska fakta yrittäjistä, jotka menestyvät yrityksen kanssa ja jotka eivät menesty yrityksen kanssa. ’’Harvard Business Schoolissa tehty tutkimus osoitti, että entuudestaan menestyvät yrittäjät menestyvät paljon todennäköisemmin myös jatkossa (heidän uudet yrityksensä menestyivät 34 prosentin todennäköisyydellä). Sen sijaan ne yrittäjät, joiden ensimmäinen yritys oli kaatunut, menestyivät seuraavillakin yrityksillään likimain kuin ensikertalaiset: vain 23 prosentin todennäköisyydellä.’’ (Fried & Heinemeier Hansson 2010, 17.)
En kuitenkaan kiellä, etteikö yrittäjä oppisi mitään epäonnistumisista, sillä huomaahan niistä viimeistään sen, miten ei kannata tehdä. Mutta epäonnistumiset ruokkivat mielestäni vähemmän intoa ja draivia tehdä asioita.
Ei liikesuunnitelmalle ja pukumiehille
Kirjassa mietitään, miksi liikesuunnitelmaa ja budjettisuunnitelmia pitäisi tehdä. Sillä kyseiset suunnitelmat ovat oikeasti vain arvauksia pohjautuen menneisyyteen. Kirjan mukaan parhaiten on asian ajan tasalla silloin kun sitä tekee. Kirjoittajien mielestä liikesuunnitelmaa pitäisi kutsua liikearvailuksi, sillä ovathan nämä vain arvauksia. Olen tässäkin asiassa kirjan kanssa samaa mieltä. Ja tämä juuri rikkoo ’’pukumiesten’’ raameja liike-elämästä. Toki itse pidän puvuista.
Se mitä tarkoitan pukumiehillä, tarkoittaa juuri niitä henkilöitä, jotka tuomitsevat ja polkevat ideasi alas, eikä itse ole toimineet yrittäjinä. Mielestäni ihmiset ja yhteiskunta pelkää uusia ideoita ja ajatuksia. Kirjassakin keskustellaan tästä asiasta, kuinka monesti ihmiset pelkäävät uutta ja innovatiivista, ja polkevat ideat alas. Ja tämä vain koska heidän mielestään maailma ei ole valmis kyseiseen ideaan, tai idea ei toimisi nyky-yhteiskunnassa pukumiesten mielestä lainkaan.
Yhteiskunnassamme vallitsee myös ideologia, jossa yrittäjiä pidetään melkeinpä supersankareina. Varsinkin yrittäjiä, jotka ovat menestyneet alallaan. Tämä on hölynpölyä! Suuri osa yrittäjistä on ihmisiä, jotka ovat halunneet tehdä asiat eri tavalla, ja jopa suuri osa yrittäjistä ovat keksineet ongelman omaan ongelmaan. Eivät he ole välttämättä olleet korkeakoulutettuja business neroja. Kirjassa esitellään erittäin hyviä esimerkkejä yrittäjistä, jotka ovat halunneet muuttaa normeja ja tehdä asiat toisin. Yksi näistä on James Dyson, Dyson kyllästyi imureihin jotka, menettivät imutehonsa pölypussin takia. Näin syntyi ajatus imurista, jossa ei käytetä pölypussia lainkaan. Nykyään Dyson on tunnettu valmistaja ympäri maailmaa, ja he ovat laajentaneet useampiin tuotekategorioihin.
Olemme itsekin perustaneet liiketoimintamme Apukuskin omasta ongelmasta. Olemme myös sitä mieltä, että tulemme muuttamaan logistiikka alaa johonkin suuntaan. Elämme päivä kerrallaan. Emme tee pitkän tähtäimen arvailuja, vaan elämme enemmän hetkessä. Toki pidämme ajatuksissamme tulevaisuuden, mutta emme vietä sen parissa liikaa aikaa. Nautimme siitä mitä teemme ja nautimme asiakkailtamme saamasta palautteista joka päivä. Huomaamme tekevämme asioita oikein asiakaspalautteen pohjalta mitä saamme päivittäin. Etsimme joka päivä hyviä puolia liiketoiminnastamme ja pyrimme pitämään ne ja kehittämään hyviä asioita vielä paremmiksi. Opimme kylläkin myös epäonnistumisista, mutta niin kuin aikaisemmin mainitsin, olen sitä mieltä, että enemmän opimme siitä missä onnistumme. Haluamme tarttua tilaisuuksiin, kun niitä tulee, emmekä pähkäile liian kauaa asioita, sillä jos näin tekee, voi se olla jo liian myöhäistä. Olen erittäin kiitollinen siitä, kuinka olemme yrityksemme sisällä kaikki jollain tasolla tekijöitä ja haluamme tehdä asioita, eikä vain miettiä ja jossitella. Tämä ajaa meitä eteenpäin ja uskon, että esimerkiksi tämän takia pystyn samaistumaan kirjaan hyvin.
Pienin askelin ja pienin päätöksin
Keskity vain ja ainoastaan olennaiseen ja omaan yritykseen. Kirjassa käydään hyvin läpi asioita mihin sinun tulisi keskittyä yrittämisessä. Jotkut ovat niinkin arkisia asioita kuin nukkuminen. Kirjassa käydään läpi, kuinka ihmiset keksivät helposti tekosyyksi ajanpuuteen oman idean tai yrityksen aloittamiselle. Tämä ei kuitenkaan vaadi niin paljoa kuin luullaan. Omaa ideaa voi lähteä viemään eteenpäin esimerkiksi käyttämällä tunnin illasta oman idean tai yrityksen kehittämiselle. Tällöin huomataan, oliko innostus vain hetken huumaa, vai kiinnostaako se sinua jatkossakin ja näetkö siinä vielä potentiaalia.
Kirjassa myös painostetaan etenemään pienien päätöksien kautta, silloin yrityksesi pysyy kevyempänä, ja on helpompi muuttaa suuntaa ja esimerkiksi mielipidettä kesken kaiken. Jos teet isoja päätöksiä, niin nämä kummittelevat enemmän ja pakottavat toimimaan tietyllä tavalla. Kirjassa myös käsitellään, kuinka tulisi miettiä tarkkaan mitä oikeasti tarvitsee toteuttaakseen liiketoimintaa. Esimerkiksi oli nostettu mm. se, tarvitsetko tuotteillesi isoa varastotilaa, vai riittäisikö sinulle pienempi vuokravarasto.
Infran kasvattaminen liian nopeasti vaikeuttaa muutosketteryyttäsi. Jos investoit heti rahojasi suuriin ja pitkään sitoviin asioihin, on näiden takia vaikea muuttaa nopeasti suuntaa ja vaihtaa mielipidettä. Kirjassa pohditaan myös muiden rahojen tarvetta, ja tällä tarkoitetaan etenkin sijoittajia. Jos myyt osinkoja yrityksestäsi, velvoittaa se sinua pitämään sijoittajat tyytyväisenä. Tämä voi viedä keskittymisesi vääriin asioihin, jolloin esimerkiksi asiakkaisiin keskittyminen voi herpaantua. Kirjassa haastetaan myös olemaan kopioimatta muilta. Vaan sinun tulee keskittyä juuri omaan tekemiseen. Sillä silloin yrityksestäsi tulee ainutlaatuinen, sinun näköisesi ja erottuu muista.
Kehotan kaikkia lukemaan tämän kirjan, sillä se varmasti jakaa mielipiteitä, vaikka itse pystynkin samaistumaan kaikkeen rajoja rikkovaan tekemiseen. Mielestäni kirja tuo oikeasti erittäin konkreettisesti esille sen, kuinka on tärkeää ajatella ja tehdä eri lailla kuin muut. Eikä seurata vain samaa polkua ja tehdä samoja asioita kuin muut. Kirjassa korostettiin mielestäni myös hyvin oman halun tärkeyttä. Ja sitä kuinka omaan tekemiseen pitää uskoa.
Lähteet: Jason Fried & David Heinemeier Hansson. 2010. REWORK – Tee työsi toisin. Porvoo: Bookwell Oy