Tampere
28 Mar, Thursday
11° C

Proakatemian esseepankki

Afrikan Tähti



Kirjoittanut: Arttu Asunta - tiimistä Apaja.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
10 toimivaa vinkkiä asiakastapaamiselle valmistautumiseen
Tuntematon
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

AFRIKAN TÄHTI

Pidän vertauskuvista. Ne auttavat monissa tilanteissa hahmottamaan asioita ja jopa motivoivat saavuttamaan asetettuja tavoitteita. Afrikan Tähti juontaa juurensa Apajan ensimmäisiin myyntipäiviin, joista saavutuksena kunnioitettava, joskaan ei tyydyttävä, kakkossija. Myyntipäivät opettivat sen, että tiimi pystyy uskomattomiin saavutuksiin pienessä ajassa, kun kaikki ovat fokusoituneita samaan asiaan, kohti yhteistä tavoitetta. Tiimimme on sanottu olevan ns. mähmijä-tiimi, sillä olemme kovia pohtimaan ja käymään asioita perinpohjaisesti läpi ennen tekemiseen lähtemistä. Joissain tilanteissa kyseinen toimintatapa nähdään heikkoutena, mutta olemme ylpeitä siitä, että teemme asiat omalla tavallamme. Emme olleet missään vaiheessa ennakkosuosikkeja tai muutenkaan erityisen noteeratussa asemassa myyntipäiviin lähdettäessä, mutta kuten jo todettua, pystymme uskomattomiin asioihin, kun vain tahdomme.

Urheiluihmisenä olen usein käyttänyt tiimistämme urheilujoukkue vertauksia. Myyntipäivillä me olimme totisesti joukkue. Jokaisella oli oma rooli, jokainen tiesi mitä voitto vaatii ja joka ikinen persoona oli valmis laittamaan itsensä likoon yhteisen tavoitteen eteen. Afrikan Tähti näytteli suurta osaa omassa tekemisessäni. Projektipäällikkömme Antti lanseerasi kyseisen ilmauksen myyntipäiville ja siihen turvautuminen auttoi jaksamaan eteenpäin lukuisten myyntipitchausten keskellä. Tiimijaottelumme oli äärimmäisen onnistunut, mikä suurelta osin johti myös huippusuoritukseemme. Tarkat, muttei kuitenkaan lukitut, roolit saivat jokaisesta pelaajasta niitä omia vahvuuksia esiin parhaalla tavalla. Meininki oli joustavaa, hauskaa ja puhtaasti konfliktivapaata läpi kilpailun. Puhalsimme yhteen hiileen niin pikkutiimeissä, kuin yhdessä. Motivoivat viestit pitkin päivää niin johdolta, kuin kanssamyyjiltä toivat valtavaa buustia.

Maanantaipäivä sujui verraten heikosti, kun sitä peilaa tiistaihin, mutta niinhän se lähes aina menee. Maanantaina kokeiltiin ja testailtiin, mikä toimii, kenen kanssa, missä paikassa ja kuinka kauan. Oma suoriutuminen maanantailta oli näin jälkikäteen analysoituna melko heikko. Muutama pikkukauppa ja yksi hommattu ständipaikka, ja se siitä. Maanantaina tuntui siltä, että ei minusta ole myymään. Tuntui vastenmieliseltä astua yrityksen ovista sisään ja alkaa toistamaan samaa myyntispiikkiä saadakseen vastaukseksi, ”kiitos, ei tällä kertaa”. Soitin mieluummin kylmäsoittoja netistä kaivamilleni kontakteille, tuloksetta nekin. Turhautuminen omaan tekemiseen oli korkea, mutta tahdonvoima kantoi.

Tiistai aamu valkeni viiden tunnin yöunien jälkeen. Energiatasot olivat matalalla. Lähtö kohti akatemiaa venähti vartilla, mutta paikalle selvittiin. Aamupalaverissa jaoteltiin uudet taktiikat ja tiimit omille alueilleen. Energiatasot olivat nousussa. ”Yritykset ovat pääprioriteetti”, meille toitotettiin. Aikaa oli rajoitetusti ja myyntiä oli parannettava huomattavasti. Motivaationi oli korkealla ja ennakkoluulot maanantailta olivat kaikonneet. Muistin aamun tohinoissa lukeneeni asiakastapaamisista artikkelin, jossa listattiin asioita, joita tulisi tietää, kun valmistautuu tapaamiseen. Lukaisin neuvot uudelleen läpi ja ennen jokaista yrityskäyntiä tarkistin verkosta yrityksen johdon tai henkilön, joka on päätösvastuussa ja mitä yritys ylipäätään tekee. Lähestyminen oli huomattavasti helpompaa, kun infotiskillä kysyit tiettyä henkilöä. Tällä tyylillä loin keskustelulle heti ammattimaisemman lähdön, vaikka pukua ei ollutkaan päällä. Esimerkkinä eräs pk-yritys. Astuimme sisään ja kysyin suoraan, onko Janne (paikan toimitusjohtaja, nimi muutettu) paikalla. Afrikan Tähti. Asetin henkiset laput silmilleni ja marssin rohkeasti vailla pelkoa yrityksiin vääntämään kauppaa. Aamupäivä sujui mallikkaasti. Kauppaa syntyi tasaiseen tahtiin. Tilin saldo kasvoi ja aikaa oli paljon.

Tässä vaiheessa voinee paljastaa jo hieman, mitä myyntipäivillä tuli tehtyä, sillä kaikkihan me olemme täällä oppimassa. Tiimin, johon kuuluin, vastuualueena oli Kangasalan yritykset. Kiertelimme ympäri Kangasalan yrityskeskuksia ja teollisuusalueita, vieraillen jokaisessa rakennuksessa, jossa näimme olevan elämää. Suuria kauppoja ei syntynyt, mutta kauppaa tuli edelleen tasaisesti. Tiimiläisiltä tuli tasaisesti viestejä onnistuneista kaupoista ja hyvä meininki välittyi verkkomastojen kautta.

Afrikan Tähti oli päivän sana. Moni varmasti miettii, että mitä se nyt oikein tarkoittaa. Afrikan Tähti on Kari Mannerlan laatima suomalainen lautapeli, jonka tavoitteena on löytää Afrikan Tähti -niminen jalokivi. Löydettyäsi jalokiven, sinun täytyy palauttaa se ennalta määriteltyyn aloituspaikkaan, Kairoon tai Tangeriin. Lautapelinä tämä on varmasti valtaväestölle tuttu, mutta ideologiana tämä kolahti enemmän, kuin pelinä koskaan. Afrikan Tähti -mentaliteetti myyntipäivälle perustui luottoon ja uskoon. Uskoon, että kyllä se jalokivi vielä löytyy. Matkalla pääset kääntelemään rubiineja, smaragdeja ja joskus jopa täysin tyhjiä kiekkoja. Mitä enemmän tyhjiä kääntelee, sitä varmemmin tietää, että jossain se Afrikan Tähti vielä lymyilee. Parasta tässä pelissä myyntipäivillä on se, että mahdollisuus sen löytämiseen on kaikilla. Tällä kerralla tämä mahdollisuus koitui omalle kohdalleni. Tutkaparini Emilia osoitti erästä hieman sivummalla ollutta rakennusta, jonka seinällä oli muutaman yrityksen väsähtäneet kyltit. Ajoimme pihaan ja kysyimme ulkona työskennelleeltä mieheltä, mistä mahtaisimme päästä rakennukseen sisään. Yksinkertaiset neuvot johdattivat meidät pitkään käytävään rakennuksen yläkertaan, minkä varrella oli kaksi ovea. Koputimme ensin toiseen, ei vastausta. Seuraavat koputukset ja hetken kuluttua ovi aukesi. Nopea esittely ja peremmälle. Loppu onkin itselleni ikimuistoinen. Akatemian suurimmat yksittäiset sukkakaupat ja kylkeen 110 pakettia kahvia. Fiilis oli sanoin kuvaamaton. Toimistosta ulos astuttuamme hikoilin ja haisin kuin vanhaksi mennyt maito. Onnistumisen kokemus, jollaista en ollut ikinä ennen kokenut ja vielä mihin paikkaan, myyntipäiville, oman tiimin eteen.

Energiataso myyntipäivien jälkeen? Loputon. Usko itseen ja omaan pystymiseen? Loputon. Apajan tilin saldo jonain päivänä? Loputon.

LÄHTEET: Myyntipäivät 2019
https://myyntivauhdittajat.fi/10-toimivaa-vinkkia-asiakastapaamiselle-valmistautumiseen/

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close