Tampere
23 Nov, Monday
3° C

Proakatemian esseepankki

8 kultaista sääntöä



Kirjoittanut: Jasmeet Saini - tiimistä Hurma.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Paranoidi optimisti
Risto Siilasmaa
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Otin tämän kirja luettavaksi, sillä moni Proakatemialta on lukenut sen. Itseäni kiinnostaa myös se mitä Nokian teki väärin. Heidän puhelimiansa oli kaikkialla.  Sitten tuli Apple sekä Android käyttöjärjestelmä, joka mullisti maailman. Itselleni jäi kirjasta tiimin johtamisen taidot parhaiten mieleen ja se saatossa 8 kultaista sääntöä.

 

8 kultaista sääntöä

 

On erittäin tärkeätä, että johtaja sitoutuu tekemiin muutoksiin sillä hän näyttää esimerkkiä muille tekemällä ne muutokset. Mitenkä sinä voit seurata johtajaa, joka ei itse toteuta niitä asioita mitä vaatii sinulta.  Hallitus toiminta mielletään sellaisena, että he nimittävät toimitusjohtajan ja valvovat miten hänellä menee. Kirjan mukaan ei se ole väärin. Kirjassa myös sanottiin, että se on hukkaan heitettyä potentiaalia. Hallituksen avulla voidaan saada paljon aikaan, joka näkyy myös työntekijöille ulospäin. Risto oli haastatellut useampaa hyvää johtajaa ja sen pohjalta laati 8 kohdan kultaiset säännöt.

 

  1. Oleta aina, että muut toimivat hyvissä aikeissa. Ole avoin, rehellinen ja suorapuheinen ja edellytä samaa muilta.
    1. Tämä sääntö kuulostaa hyvältä ja me Hurmassakin pyrimme tähän. On vielä työstettävää itsellä henkilökohtaisesti tällä saralla. Suunta on silti oikea.
  2. Toiminta filosofiamme perustuu tietoon ja analyysiin. Pyrimme aina kartoittamaan analyyttisesti yhtiön vaihtoiset tulevaisuudenskenaariot ja yritämme ymmärtää kunkin skenaarion synty- ja vaikutusmekanismit. Tämän vuoksi hallitustyölle on uhrattava toisinaan enemmän aikaa kuin muissa hallituksissa, mutta uskomme, että vaivannäkö tuottaa tulosta pitkällä aikavälillä.
    1. ” No news is bad news. Bad news is good news. And good news is no news.” Silloin kannattaa olla peloissaan, kun ei kuulu yhtään mitään. Yleensä se tarkoittaa, ettei kukaan uskalla sanoa tosiasioita tai mitään ei tapahdu. Sinäänsä itse en osaa samaistua tällaiseen sääntöön sillä meidän toimintamme on erilaista kyllä meilläkin pitää katsoa faktoja, mutta ne ovat eri koko luokan ongelmia mitä me olemme ratkoneet.
  3. Perehdy yhtiön liiketoimintaan ja pidä yllä tiivistä vuoropuhelua yhtiön johdon kanssa. Johdolta on lupa odottaa tukea pyrkimyksille oppia lisää sekä avointa, suoraa ja paneutuvaa suhtautumista hallitukseen.
    1. Tämän avulla haettiin yhteistä toimintaa johtoryhmän kanssa eikä pattitilanteissa ruvettu etsimään syylisiä vaan ratkomaan mitenkä pääsemme yhdessä sen yli. Meillä hallitustoiminta on vain muodollista, joka meidän kokoisessamme yrityksessä on ihan normaalia.
  4. Ole valmis keskustelemaan ja väittelemään, mutta tee se asia pohjaisesti, kiihkottomasti ja kunnioittavasti. Tue tehtyjä päätöksiä, vaikka näkökantasi ei olisikaan voittanut.
    1. yhtenä syynä, että voitimme, myyntipäivät olivat se, että me teimme sen päätöksen yhdessä. Keskustelimme asiasta sekä kuuntelimme mitä kaikilla oli sanottavana. Meidän muutkin väittelyt ovat nykyään hedelmällisiä me emme puhu onko pakko tehdä vaan yritämme ratkoa yhdessä mitenkä, käännämme pakon yhteiseksi hyödyksi ja yritämme aktiivisesti etsiä ratkaisua.
  5. Johtoryhmä on haastettava päättäväisesti ja kunnioittavasti pitäen kuitenkin mielessä, että hallitus menestyy vain silloin, kun johtoryhmäkin menestyy.
    1. Niin kuin aikaisemmassa säännössä puhuttiin siitä, että luotetaan kaikkien haluavan hyvää meille, liittyy tähän myös. Se että hallitus haastaa johtoryhmää ei ole sen takia, kun halutaan kiusata vaan se, että halutaan nähdä heidän onnistuvan ja toimimalla yhdessä sen pystyy saavuttamaan.
  6. Pyrimme kehittymään jatkuvasti kaikessa mitä teemme. Kaikkien hallituksen jäsenten odottaen osallistuvan työn, työkalujen ja toimintatapojen kehittämiseen unohtamatta tapaa, jolla työskentelemme tiiminä.
    1. Tämä on hyvä siitä ja pyrimme Hurmassa käyttämään. On erittäin tärkeätä kehittää kaikkia yllä mainitut, jotta tiimi pelaa aina vain paremmin eikä ihmiset tylsisty samoihin asioihin ja toimintamalleihin.
  7. Kannustamme yritysjohtoa ja hallituksen jäseniä olemaan tekemisissä toistensa kanssa myös hallituksen kokousten ulkopuolella.
    1. Tämä sääntö on hyvä ja toimii megaluokan yrityksissä. Ideana oli oppia toisilta ja ymmärtää se, että kun näki hallituksen jäsentä se ei edustanut koko hallituksen mielipidettä tai visiota. Siitä tehtiin molemmille muistiinpanot, jota pystyi sitten hyödyntämään hallituksen kokouksissa sekä johtoryhmän kokouksissa.
  8. Hallitus toimii mahdollisimman epämuodollisesti ja asiakeskeisesti.
    1. Vaikka puhumme vakavista asioista, on tärkeätä nauraa, itse olen sitä mieltä myös. Ei se tarkoita, että pitää nauraa silloin kun puhutaan niistä vaan ennen kokousta. Sillä tavalla pysyy tasapaino asioiden välillä. Meillä hurmassa on kyllä ruvettu nauramaan enemmän ja näyttämään tunteita, joka on hienoa mielestäni.

 

 

Tässä ylhäällä on erittäin hyviä sääntöjä mitenkä isot yritykset toimivat yhdessä hallituksen ja johtoryhmän kanssa. Meille sopii näistä jotkut säännöt suoraan soveltamalla ilman hallitusta ja puhumalla johtoryhmästä ja tiimiläisistä. Jotkut taas eivät koske meitä ollenkaan. Silti mitä enemmän luen tiimin johtamisen kirjoja kaikissa, teroitetaan sääntöjen tärkeys. Mitkä ovat yhdessä luotu ja kaikkien hyväksymät.

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close