Tampere
21 May, Saturday
7° C

Proakatemian esseepankki

Uskalla olla luova



Kirjoittanut: Oona Salo - tiimistä Kipinä.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Menestyksen portaat
Melina Niemi
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Pisteluokitus: 2 esseepistettä, yksilö essee 

Katsoin viikko sitten elokuvan Bohemian Rhapsody, jossa käsiteltiin Queen-bändiä. Elokuvasta sain inspiraatiota tähän esseeseen. Luin muutaman kirjan, jotka sopivat hyvin elokuvaan. Elokuvassa tuli selkeästi esiin luovuus sekä menestys. Kun on uskallettu rikkoa rajoja, niin voi saavuttaa isoja asioita, kuten erilaisia kappaleita, joita yhä kuunnellaan. Elokuvassa ja kirjoissa tuli esille asioita, joita voi hyödyntää tiimin tasolla esimerkiksi tavoitteet ja välitavoitteet.

 

Luovuudella ei ole rajaa. Sitä ei pysty mittaamaan millään keinoilla, ja jokainen ihminen voi itse määrittää millaista luovuus on. Yrittäjän tulee olla luova, ja olla suunnannäyttäjä erilaisilla keinoilla. Yrityksillä on erilaisia mainoksia, kampanjoita tai tarjouksia, joissa esitellään luovuutta. Esimerkiksi jokainen K-kauppa on erilainen, koska kauppias saa itse määrittää millaisen kaupan haluaa. Toisin kuin Lidl, joka rakennetaan joka kerta saman kaavan mukaan. Kumpi näistä kaupoista on mielestäsi viihtyvämpi? Minä ainakin vastaan K-kaupat.

 

Luovuus on keino menestyä

Asioiden yhdistäminen luo keinoja luoda uutta. Elokuvassa mietittiin, miten yleisö pystyy parhaiten osallistumaan keikkaan. Hetkessä Quuen ymmärsi, että yleisö voi taputtaa ja lyödä rytmiä jaloilla. Näin syntyi tempo biisiin We will rock you. Tämän temmon tunnistaa jokainen, ja osaa tehdä sen. Luovuus on ratkaisu moneen asiaan, ja aina kannattaakin kokeilla. Queen otti monia riskejä, koska halusivat tehdä yhdessä heidän taidettansa. Usko omaan tekemiseen on tärkeä asia. Kun uskot johonkin asiaan, saavutat sen todennäköisemmin. Kun tuot esille myös omia tunteita varsinkin voimakkaita tunteita, niin ne tarttuvat myös toisiin. Näin toisetkin voivat saavuttaa asian helpommin.

Proakatemiassa korostetaan luovuutta ja annetaan luovuudelle iso mahdollisuus, koska saamme itse kehittää asioita ja johtaa itseämme haluamalla tavalla. Luovuus tulee esille uusissa tuotteissa ja palveluista, joita Proakatemiassa on kehitelty. Proakatemia antaa valtavasti erilaisia mahdollisuuksia, joihin tarttumalla voi olla kehittelemässä uusia asioita.

 

Päämäärä

Yhteinen päämäärä. Tämä on asia, jonka jokainen ryhmä tulisi yhdessä päättää. Mitä halutaan saavuttaa tai tehdä, jotta yhteinen päämäärä täyttyisi. Tärkeää on asettaa välitavoitteita, jolloin suurin tavoite on helpompi saavuttaa. Välitavoitteet auttavat myös mittaamaan eri tavoilla, miten on toimittu siihen asti. Kun halutaan mennä eteenpäin, on valittava sopiva ajanjakso, jolloin päämäärä voidaan saavuttaa. Proakatemiassa Jory on muodostanut tavoitteita seuraaville vuosille, joten se tarkoittaa sitä, että meillä on sovittuna päämäärä, johon halutaan päästä. Tiimin tasolla olemme muodostaneet tavoitteita, joista muodostuu kokonaisuus päämäärä.” Et ole koskaan valmis, olet aina matkalla” (Melina Niemi. 2017.) Tämä on hyvä muistaa, koska ikinä ei saa lannistua tai luovuttaa. Tähän voi verrata lapsia. Lapset tekevät samoja asioita satoja kertoja, ennen kuin oppivat sen.

 

”Moka on lahja”

Kaikki mokaa joskus. Usein tämä voi tuottaa negatiivisia tunteita, mutta asian pitäisi kuitenkin olla päinvastoin. Jos ikinä ei mokaa, niin ei ole yrittänyt tarpeeksi. Suurin oppi tulee mokien kautta. Näin se Proakatemiassa menee. Elämme aikaa, jossa vertailemme kovasti itseäsi muihin. Pienikin moka voi aiheuttaa pelkoa ja syyllisyyttä. Miksi mokasta on tehty niin ”tabu”? Itse olen mokaillut paljon, mutta seuraavalla kerralla tiedän, miten pitää toimia toisin, jotta asia onnistuu. Niin ollen mokailu pitäisi olla enemmän positiivinen asia kuin negatiivinen. Elokuvassa pääroolia esittävä Queenin laulaja mokaili myös monta kertaa. Hän teki seuraavilla kerroilla asiat eri tavalla ja oli oppinut omista mokista. Tämä pätee myös normaaliin ihmisiin. Useasti myös mokailin yhteydessä voi saada rakentavaa palautetta, joka ohjaa onnistumaan ensi kerralla.

 

Lapsen mieli

Lapset ovat parhaimpia innovoimaan, ja kukoistavat luovuudellaan. Aikuisiällä ihmiset kantavat mukanaan häpeää, joka lannistaa luovuutta. Miksi? Miksi varsinkin suomalaiset eivät koskaan poikkea ”säännöistä”, varsinkaan julkisilla paikoilla?  Aikuisiällä ihmiset myös rajaavat ajatteluun, koska tiedostavat asiat, joita voi tehdä ja joita ei voi. Kuitenkin lapset eivät osaa rajata, ja siten ajatukset voivat olla niin suuria kuin vain haluavat. Haluaisin joskus toteuttaa projektin, jossa haastattelisin lapsia, ja keräisin heidän innovoinnit ylös, ja lähtisin niiden pohjalta keksimään jotain uutta. Aikuisten kannattaisia oppia myös lapsilta varsinkin luovuuden suhteen. He eivät välitä, mitä muut ajattelevat, vaan tekevät niin kuin itse haluavat.

 

Menestyksen portaat

Tässä neuvoja, miten luoda omat menestyksen portaat.

  • Muodosta paperiin kahdensan lokeroa.
  • Mieti itsellesi tavoite. Ole rohkea ja uskalla lähteä tavoittelemaan suuresti.
  • Valitse sopiva ajanjakso, jolloin haluat tehdä tavoitteet.
  • Valitse yksi tavoite kerrallaan.
  • Usko itseesi. Vain sinä ohjaat itseäsi.
  • Kirjoita tavoitteesi ylös paperilla, ja välitavoitteet kahdeksaan lokeroon.
  • Ota toinen paperi ja muodosta siihen myös kahdensan lokeroa.
  • Kirjoita uuden paperin lokeroihin mahdollisia ”yllätyskyykkyjä”, joita sinulla voi tulla vastaan.
  • Ota kolmas paperi, ja kirjoita siihen asioita tai keinoja, joilla pystyt estämään ” yllätyskyykkyjä”.
  • Näin olet jalostanut itsellesi omat menestyksen portaat.

Menestyksen portaat voi olla keino, jolla saavutat tavoitteesi parhaiten. Tavoitteita listataan ylös, ja koitetaan torjua mahdollisia häiriöntekijöitä, joita voi tulla vastaan. Tärkeintä on uskoa itseensä, niin tavoitteet ovat helpommin saavutettavissa. Välillä on hyvä listata tavoitteita tai välitavoitteita niin yksilönä kuin tiiminä. Olen itselleni asettanut tavoitteet kevät- ja syksy lukukausille. Näihin on hyvä palata välillä, ja katsoa onko jo saavuttanut jonkun tavoitteen. Tiiminä olemme pitäneet pajoja aiheesta tavoite. Olemme asettanut erilaisia tavoitteita tiimiläisille ja koko tiimille. Yksi meidän tavoitteemme oli voittaa Myyntipäivät, ja niin kävi.

Kun haluat saavuttaa tavoitteesi, tulee sinun uskoa itseesi ja tehdä asioita, jotka helpottavat saavuttamaan tavoitteen. Jos et ole ennen asettanut tavoitteita, niin kannattaa aloittaa pienistä tavoitteista esimerkiksi siivoan kaksi kertaa viikossa. Välitavoitteita kannattaa asettaa ja muotoilla, jotta ne ohjaavat kohti isoa tavoitetta.

 

 

 

Lähteet

Melina Niemi.Menestyksen portaat. 2017. Tammi

Bohemian Rhapsody. Elokuva. 2018.

Lauri Järvilehto. Pim! Olet luova. 2020. Tuuma

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close