Johdanto

Anu Vehviläinen on Sibelius-Akatemian lehtori, ammattipianisti sekä tuttuni. Sain käsiini hänen teoksensa, Heittäydy – Kuusi kirjoitusta muusikkoudesta. “Heittäydy” on Vehviläisen taiteellisen tohtoritutkinnon kirjallinen teos, joka sisältää nimensä veroisesti muusikkoudesta kuuden eri osa-alueen käsittelyä. Teos jakautuu kahteen. Ensimmäisen osa on pianistin subjektiivisempaa pohdintaa otsikoilla: Vaikein konsertti, Palaute, Kontrolli, Oppimisia sekä Näkyjä. Toinen osa; Keskustelua taiteilijuudesta, on enemmän keskustelevampi ja siinä on haastateltu musiikin ja taiteen kollegoja.

Kirja oli minulle vaikuttavaa luettavaa ja siinä astuttiin pohtimaan muusikkoutta fiksulla sävyllä ja henkilökohtaisella tunnetasolla. Oli hienoa huomata, että pystyin samaistumaan kirjoittajaan jonkin verran, vaikka katsonkin häntä ylöspäin. Näen, kuinka hän on tehnyt musiikilla uraa pidemmän aikaa, samalla kun itse olen vasta aloittanut uraa musiikin parissa. Teemme musiikkia myös hyvin eri tavoin pianisti Vehviläisen kanssa, ihan genrestä lähtien. En osaa soittaa klassista musiikkia, enkä ole opiskellut tai opettanut musiikkia virallisemmin. (Okei, olen käynyt laulu- ja kitaratunneilla jonkin verran) Sävellän, sanoitan ja laulan ”popimpaa” settiä, jolla pyrin puhuttelemaan populäärikulttuuria. Luon omaa artistibrändiä.

Tässä esseessä nostan teoksesta muutamia Vehviläisen pohdintoja muusikkoudesta sekä tuon omia näkökulmiani kyseisiin nostoihin. Toivon, että herätän jossakussa ripauksen samaistumista tai virkistän ajattelua eritoten henkilöissä, jotka kokevat tekevänsä työtä taiteen ja luomistyön parissa.

Palaute

Vehviläinen puhui monen asian yhteydessä siitä, kuinka pienillä sanoilla ja sanavalinnoilla voi vaikuttaa paljon pianistin mieleen. Pianisti saa monenlaista palautetta. Konserttiyleisöltä, sukulaisilta, aviomieheltä, tutkintolautakunnalta. Palautteet eivät ole painoarvoltaan samanlaisia pianistille. Kirjassa Vehviläinen kertoi, kuinka hänen aviomiehensä osallistui aktiivisesti pianistin arjen työhön palautteen kautta. Aviomiehen palaute oli kuulemma tärkein. Se oli suorin ja rehellisin. Vehviläinen oli oppinut ottamaan sen kylmän viileän analyysin vastaan. Tämän oppiminen ei ollut helppoa. Hän kertoi, kuinka tuskaista saattoi olla vaikean pianosonaatin puhtaasti soittamisen jälkeen saada yksi kehu ja heti perään kaksi parannusehdotusta. Toisaalta rehellistä palautetta toivoessaan, sellaista saa.

Lämmintä palautetta saa kuulemma mukavasti heti konserttitilanteen jälkeen. Konserttitilanteen loputtua vapautuu pitkän ajan puurtaminen ja jännitys kropasta. Se on liikuttava tilanne. Pitkä odotus ja työ kulminoituu yhteen hetkeen. Heti konsertin jälkeen pianisti, ainakaan Vehviläinen ei halua kuulla, kuinka joku yleisössä ei ymmärtänyt aivan koko ohjelmaa. Tai ei pitänyt jostain tietystä äänestä. Tai noteerasi jonkin virheen. Tuli palaute heti konsertin jälkeen keltä tahansa, sen tarvitsisi olla kiittävää ja lämmintä. Esiintyjä tarvitsee sen. Analysoinnin aika ei ole sillä hetkellä.

Tutkintolautakunnan palaute on arvokasta monella tapaa. Pianisti kertoo, kuinka lautakunnan palaute kertoo suurin piirtein hänen kehityksensä tilan muusikkona. Apuna palautteessa on numeerinen arviointi, joka Vehviläistä helpottaa. Hän on asettanut tavoitteen, jonka on ajan saatossa ja olosuhteiden puitteissa asettanut. Siihen pääseminen luo helpotuksen ja onnistumisen olon. Sen alittaminen luo Vehviläiselle haasteellisen tilan, sillä hän helposti sivuuttaisi negatiivisella tunnelatauksella positiivisen palautteen. Se ei jäisi mieleen.

Vehviläinen omaa vahvan kontrollin tarpeen, eikä ole armollisin luovan työn tekijä itselleen. Koin, että hänelle jäivät poikkeuksetta kriittinen palaute sekä parannusehdotukset päällimmäisenä mieleen. Ja ne saattoivat helposti jäädä sinne kummittelemaan, jopa mielen malliksi. Tämä on haastava seikka, jota itsekin joudun paljon työstämään. Valitettavan paljon. Tiedostan, että monesti kriittisen ja rakentavan palautteen avulla voi kehittyä. Monesti myös sen antaja toivoo kehitystä sinulle. Jos joku toivoo sinulle selvästi pahaa palautteellaan, en usko, että hänen palautteensa on edes validi. Siihen on helposti sekoittunut myös värikynää, rakentavan analyysin lisäksi. Huomio, palautteen kuuluisi olla rakentavaa. Se olisi suotavaa.

Miksi luovaa työtä tekevän, esimerkiksi muusikon, voi olla vaikea olla looginen palautteenannon suhteen? Tähän vaikuttaa varmasti se, kuinka paljon hän antaa luomistyölleen. Monesti teoksiin voi tuoda ajatusmaailmaa ja tunnetta suoraan omasta elämästä. Ylipäätään luova työ sisältää paljon luojansa persoonaa. Palaute voi tuntua henkilökohtaisesti. Silti pitää saada ja se on hyvä osata ottaa vastaan.

Oppimisen mindset

Heittäydy-teoksessa käsiteltiin luonnollisesti myös pianonsoiton opetteluprosessia. Vehviläinen kertoo itsestään sen, että on lapsesta asti ollut hyvin kontrollin tarpeessa oleva individuaali. Kun lapsena koulun rappusia ylös mentäessä koskettiin ajatuksissaan rappusten kaidetolppia, tuli palata takaisin alkuun ja koskettaa niitä kaikkia, jos joku unohtui välistä. Vehviläinen kertoo, kuinka kontrollin tarve heijastuu nykyisinkin arjen hallintaan ja itse pianon soittoon. Hän kertoo, kuinka pianon soitossa (jonka opettelu voi olla hyvinkin mekaanista sormitusten harjoittelua) tulee syväoppia yksityiskohdat. Ymmärtää miksi tekee, miten tekee. Mekaanisuuteen on helppo rutinoitua asiassa kuin asiassa, mutta kehittymistä tukee se, kun ymmärtää todella miksi kosketinta painaa juuri näin kun painaa. Pieni virhe sormen asennossa voi koitua pitkällä tähtäimellä suureksi ongelmaksi, esimerkiksi rasitusvammaksi.

Vehviläinen kertoo saaneensa palautetta heittäytymiseen liittyen. Häneltä on toivottu lisää riskinottoa esiintyessään ja soittaessaan. Kontrollin otteen saattaa kuulla tai havaita esiintyessä, jos sitä on turhan paljon läsnä. Pitkien ja haastavien klassisten pianosonaattien kanssa tahtoisi varmasti olla tarkassa hallinnassa soiton kanssa. Tämän haastavan seikan kanssa Vehviläinen on ajan saatossa onnistunut kehittymään kokeilemalla uusia tapoja soittaa ja uusia tekniikoita. Riskinotto esiintymistilanteessa ei ole todellakaan helppo ja kevyt asia tehdä. Tämä vaatii mindsetin muuttamista myös harjoittelussa. Riskinottoa voi tuoda osaksi harjoittelua paikoin. Toki riskinotto ja heittäytyminen ei myöskään ole aina absoluuttisesti hyvä. Mutta taiteessa sitä tarvitaan, jotta luodaan uutta.

Kontrollin tunne voi estää nautinnon saavuttamisen. Omasta kokemuksesta voin vahvistaa tämän. Esimerkiksi, jos esiintymistilanteessa koittaa alati olla askeleen edellä, kuin miten itse laulaa ja soittaa. Tällöin et ehdi uppoutua omaan ilmaisuusi. Et ehdi nauttia. Yrität suorittaa tilanteen varman päälle yleisölle. Se voi kuulostaa ihan hyvältä, mutta omaa nautintoasi voi olla vaikea välittää yleisöön, kun sitä ei ole.

Liitteenä ote suomalais-saksalaiselta Ralf Gothonilta, joka käsittelee musiikkillisen luomistyön ainutlaatuisuutta:

”Kun tunteen varassa todentuu jotain spontaania ja välttämätöntä musiikin esittämisestä, me huomaamme sen, yritämme varjella sitä oppimalla sen analysoinnin. Tästä seuraa kuitenkin tapahtuneen esineellistyminen, joka johtaa tietoiseen toistamiseen joka tietenkään ei ole alkuperäisen veroinen. Tulos on aina enemmän tai vähemmän mekaaninen toisinto ilman todellisen luovan hetken sisältämää avarampaa dimensoita” -Ralf Gothoni

Loppuun

Ajattelin kirjoittaa tästä kirjasta kaksi esseetä. Tämä ensimmäinen käsitteli palauttetta ja oppimista melko konkreettisesti. Seuraavassa esseessä paneudun enemmän muusikon identiteettihaasteisiin ja mahdollisen brändin rakentamiseen ja rakentumiseen.