Tampere
25 Oct, Monday
8° C

Proakatemian esseepankki

Huipulta hyljetyksi sankariksi



Kirjoittanut: Niko Kalliolepo - tiimistä Samoa.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
JERE
Aki Linnanahde
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Tämä essee pohjautuu Jere Karalahden elämänkerta kirjaan.  Aki Linnanahteen ensiteos on todella mielenkiintoinen ja helppo tapa tutustua elämänkerta kirjoihin. Kirja oli ensimmäinen lähestyminen kirjojen maailmaan pitkiin aikoihin, ja se saikin mielenkiintoni heräämään uudestaan. Kirjassa on paljon jääkiekko asiaa, mutta se sopii loistavasti myös lajista tietämättömillekin. Kirjan tapahtumat perustuu pitkälti kulissien taakse, jonka takia se onkin mainio kertomus siitä, miten unelmat voivat murskaantua elämää pilaavilla asioilla.

Ennen kirjan lukemista olin jo tietoinen Karalahden värikkäästä menneisyydestä, mutta en ollut ikinä pitänyt tai seurannut kyseistä pelaajaa kiekko kaukalossa. Kirjan julki tullessa uutisotsikot ja ihmiset kohisivat kirjan tapahtumista. Kirjassa oli todella paljon rankkoja ja vaikeita asioita, joista kukaan muu ei ollut tietoinen. Kaikki tiesivät Jeren värikkään ja sekavan menneisyyden, mutta monelle tuli varmasti yllätyksenä tuollaisen elämän sekoittaminen ammattilaisurheiluun. Kirjaa lukiessani monta kertaa mieleeni tuli kysymys, miten kukaan voi elää samalla huumeiden täyteistä elämää yhdistettynä NHL-pelaajan arkeen? Tässä kirjassa jokainen huomaa, ettei se ole loppupeleissä mahdollista.

Jere Karalahti on kotoisin Tapulikaupungista, vuosimallia 1975. Hän kasvoi Tapulikaupungin lähiössä koko nuoruutensa, jossa lähtikin väärille reiteille. Jere alkoi jo todella nuorena teininä polttelemaan hasista ja juomaan alkoholia. Samaan aikaan hän pelasi tavoitteellisesti jääkiekkoa ja saman ikäisenä huumeiden seasta pääsi parhaille junioreille tarkoitettuun Pohjola-leirille. Jere oli todella lupaava kiekkojuniori, jonka tie vei Helsingin ifk:n junioripolun kautta liigaan asti. Miten hän samaan aikaan pystyi noin nuorena ja kehittyvänä urheilijana käyttämään huumeita ja pyörimään väärissä porukoissa. Mitä Jere Karalahdesta olisi voinut tulla, jos hän olisi nuoresta asti keskittynyt kehittymään ja laittamaan kaiken fokuksensa jääkiekkoon.

Vaikka Karalahden perheolosuhteet oli hyvät, hän erehtyi väärille poluille ja tähän yksi iso syy oli vanhempien avioero yläasteella. Jeren mukaan vanhempien ero ei olisi suuremmin vaikuttanut häneen tai hänen tekemisiinsä. Todellisuudessa se voi kuitenkin olla iso syy hänen nuoruudessaan aloittamiin asioihin. Jere nautti huomiosta jo juniorina kiekkopeleissä, joten kun vanhemmat erosivat hän ei saanutkaan enään huomiota niin paljoa. Hän oli myös todella suosittu ikäisenään, jonka kautta pääsi hyvin piireihin ja vanhempien mukaan. Kirjassa mainittiin, että vanhempiin porukoihin pääsy antoi Jerelle väärän mallin, ja muokkasi häneen mieleensä tietyn kovan kuoren. Huomiota rakastava Jere siis oli omiaan vanhempien kavereiden keskuudessa ja tämän kautta löysi uudet piirit.

Perheessä ei ollut kuria ja Jere sai mennä ja tehdä melko vapaasti, mutta jos vanhemmat olisivat tienneet Jeren tekemisistä, ei ne varmasti olisi jatkuneet. Jääkiekkoammattilaisen ura oli ainoa vaihtoehto koulua halveksuvalle Jerelle, jolla jääkiekko koveni ja koveni.

Ura

Karalahti varattiin kuudennella kierroksella Los Angeles Kingsiin vuonna 1993. Karalahden tavoitteet oli siis NHL:ssä ja halusi sinne. Töitä sitä eteen ei juurikaan tehty, pelailtiin vain. Mietin monta kertaa kirjan aikana kuinka paljon Karalahti hukkasi potentiaalia itse idioottimaisella toiminnallaan. Jos miettii että huumepäissään pelaamalla pääsi NHL:ään, voi kuvitella kuinka korkealle hän olisi päässyt kurinalaisella urheilijan arjella. Pelivuodet HIFK:ssa tuottivat Karalahdelle kauden 1997-1998 päätteeksi suomenmestaruuden. Karalahti pelasi HIFK:ssa vielä kauden 1999-2000 alussa, mutta siirtyi kesken kauden Pohjois-Amerikkaan Los Angeles Kingsin NHL-organisaatioon. Tässä esseessä voisi kertoa paljon Karalahden tarinoita baaritappeluista, huumesekoiluista tai huumepäissään jäähallille menosta. Jokainen voi lukea kirjan, joka avaa silmät hänen touhuistaan.

NHL ura alkoi hyvin ja hänen tulokaskautensa oli nappisuoritus, kuitenkin seuraavina vuosina raha ja päihteet veivät voiton ja peliaika laski runsaasti. Los Angeles Kings ei jaksanut kauaa katsoa hänen touhujaan, jonka takia hänet kaupattiin Nashvilleen kesällä 2002.

Kesällä 2002 myös NHL asetti Karalahden 6kk pelikieltoon, hänen jäätyään kolmannen kerran kiinni alkoholista liigan järjestämässä päihdetestissä, eikä hän suostunut menemään NHL:n päihteiden vastaiseen ohjelmaan. Karalahti jätti loppujen lopuksi koko kauden 02-03 pelaamatta. 2003 vuonna HIFK:iin paluu oli edessä. Amerikan valloitus ei onnistunut, joten vaihtoehtoina oli suomi ja muut Euroopan sarjat. Lopulta Karalahti pelasi eri sarjoissa 2016 vuoteen asti ja useana vuonna häntä syytettiin erilaista rikoksista. Jääkiekkokentillä Karalahti oli puolustaja, jonka jokainen haluaisi. Kova, ilkeä, voimakas ja juuri oikeanlainen vanhanajan puolustaja. Edelleen painotan näkökulmaa, jossa Karalahdesta olisi voinut kehkeytyä Suomalainen huippupuolustaja. Täkäläisissä sarjoissa hän teki kovaa jälkeä ja oli huippupuolustaja. Edelleen huumeet ja muut rikokset jatkuivat eikä hän keskittynyt asiaan.

Karalahti on saanut useita tuomioita ja syytteitä huumausaineisiin liittyen. Muun muassa vuonna 1997 hän sai 3 kuukauden tuomion, 2008 8 kuukaudeksi huumeista, ja olihan hän epäilyssä Cannonball-moo

ttoripyöräjengin rikoksista.

Nykyisin tietojen mukaan Karalahti on kuivilla ja elää ”normaalia” arkea perheensä kanssa. Hänen tarinansa on kiinnostanut monia ja kirjan julkaisun jälkeen hänen entinen naisystävänsä teki rikosilmoituksen kirjasta ja kirjailija Aki Linnanahteesta, mutta syyttäjä ei nostanut syytettä. Hän koki, että kunniaansa loukattiin kirjassa mainittujen tietojen takia

Kirjan luettuani olin melko hämmentynyt ja toisaalta myös inspiroitunut. Sain näkökulmia siitä millaista elämä kiiltokuvien takana voi olla sekä mitä Jeren kaltainen elämä voi aiheuttaa. Kirja on todella varottava esimerkki kaikesta huumeisiin ja päihteisiin liittyvästä elämästä. Karalahdesta tehtiin myös elokuva, joka sai ensi-iltansa talvella 2021. Aion ehdottomasti mennä katsomaan elokuvan ja suosittelen molempien teosten katsomisen ja lukemisen kaikille. Jeren tarina on otsikon mukaisesti tarina huipulta hyljetyksi sankariksi.

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close