Vasta–aloittaneena business leaderina, sitä miettii tiimin merkitystä osuuskunnalle. Lähinnä sillä ajatuksella, että osuuskunta ei ole vain rahankierrätyspaikka, vaan että tiimistä saisi irti myös jotain enemmän. Vieläpä siten, että saisimme oppia tiiminä, kuten myös yksilöinä. Ja nimenomaan siten, että yhteinen oppi saadaan oikeasti tiiminä, ei vain läjänä yksilöitä, jotka tekevät yhteistyötä. 

Koen, että tiimissämme on alusta alkaen ollut erilaisia käsityksiä siitä, miksi osuuskuntamme on olemassa. Toisten mielestä se on juurikin paikka tehdä bisnestä, toiset puolestaan haluavat viedä vahvasti tiimiä eteenpäin. Tämä onkin aiheuttanut useita erilaisia keskusteluja tiimissämme. Tämä ei johdu siitä, että joku toimisi väärin, vaan siitä, että oletukset tiimin jäsenten kesken ovat niin erilaisia. Aina joku kokee pettymyksiä toiminnasta. 

Nämä erilaiset odotukset luovat selkeästi haasteen tiimimme toiminnalle, sillä se vaatisi useiden henkilöiden ajatusmallien muutosta, halusimmepa lopulta mitä hyvänsä. Miten näiden ajatusmallien muuttaminen voi käytännössä tapahtua, kun samoilla urilla on jumitettu jo kohta kolme vuotta. Kuka myöskään on pätevä päättämään, kenen täytyy muuttaa omia odotuksiaan ja miksi. Edessä olevaan dilemmaan on ainakin tällä hetkellä haastava keksiä täydellistä ratkaisua, mutta ehkä jonkinlainen kompromissi voisi olla mahdollinen.  

Miten se lopulta olisi mahdollista? Yksi asia on mielestäni selkeästi tiimin vaikutuksen ymmärtäminen ja arvostaminen, jonka kautta voisi olla mahdollista nähdä tiimi vahvempana kokonaisuutena, kuin mitä se nyt on ollut. Käytännössä tämä tarkoittaisi kuitenkin toisen ääripään vastaan tulemista ilman, että tiimikeskeisten henkilöiden tarvitsisi tulla puolestaan puoleenväliin vastaan. Tällaista ratkaisua en näe tiimissämme kuitenkaan realistisena, koska kuten sanottu olemme lähes kolme vuotta käyneet keskusteluja samoista asioista. En myöskään halua niin sanotusti syyllistää kumpaakaan ääripäätä ja saada ajattelemaan, että joku toinen ajattelee paremmin kuin itse. Uskon nimittäin, että totuus on se, että kaikki kokevat antavansa tiimille paljon, samoin kuin saavansa tiimiltä paljon. Se, miten paljon kullekin on riittävästi, on taas kovin yksilöllistä. Tämä puolestaan tarkoittaa sitä, että voi olla haastavaa edes nähdä itseään sijoittuvansa kumpaankaan päähän, vaikka joku muu osaisi helpostikin sijoittaa tiettyyn suuntaan.  

Yhteinen tavoite on mielestäni varteenotettava vaihtoehto tasaamaan näitä eroja oletusten välillä. Tämä tarkoittaa kuitenkin sitä, että yhteisen tavoitteen täytyy olla mitattavissa ja selkeästi määriteltävissä, onko tavoitteeseen päästy vai ei. Tämä konkretisoitui itselleni, kun katselin joululomalla Taru Sormusten Herrasta –trilogiaa, jossa tavoitteena on tuhota Frodon hallussa oleva mahtisormus. Trilogiassa kaikilla on selkeä tavoite ja päämäärä. Trilogian varrella yksilöille tulee välillä heikkoja hetkiä ja he kyseenalaistavat tehtävää, mutta siitä huolimatta kaikki ovat sitoutuneet siihen ja ovat valmiita tekemään oman osansa sormuksen tuhoamiseksi. Sormuksia tuhoamaan lähtenyt joukko hajaantuu, mutta siitä huolimatta heillä kaikilla on tiedossaan tavoiteltu päämäärä, jonka eteen jokainen on valmis antamaan kaikkensa. Vaikka kokoonpanot elokuvien aikana välillä vaihtuvatkin, sillä ei ole väliä, sillä tavoite on kirkkaana kaikkien mielessä. 

Miten tällainen asennoituminen on mahdollista saada omaan tiimiimme, kun henkemme tai terveytemme ei ole uhattuna. Mikä on sellainen tiimin sisältä tuleva asia, jonka eteen kaikki ovat varmasti valmiita tekemään töitä. Haasteena nimittäin on, että kaikilla on omat projektinsa, osalla muiden tiimiläisten kanssa, osalla tiimimme ulkopuolella. Tämän lisäksi tiimistämme löytyy useita, jotka ovat ainakin kevään ajaksi jättäneet projektit taka–alalle ja keskittyneet enemmän opinnäytetöihinsä. Kaikki nämä vievät opintoja eteenpäin ja ovat ymmärrettäviä asioita keskittyä, mutta onko tähän mahdollista tuoda enää mitään lisää tiiminäkökulmasta. 

Totuus kuitenkin on, että opinnot ovat vain lyhyt välivaihe elämässämme ja meillä on opintojakin suhteellisen vähän jäljellä. Olen siis hieman skeptinen tämän asian suhteen, vaikka business leaderina siihen ei varmasti olisi varaa. Meillä on kuitenkin kaksi suurta koitosta vielä edessämme syksyllä, nimittäin Final Camp ja 24 h loppunäyttötapahtuma. Millaisena tiiminä sinne meneminen on mahdollista niin, että voimme olla myös tyytyväisiä suorituksiimme. Mikä on se minimi mitä meidän täytyy tiimille antaa, että voimme kuitenkin suorittaa maksimaalisesti? 

Itse koen että tiimissämme on hyvä henki ja asioista puhutaan suoraan. Se, että tiimissämme voitaisiin jotenkin huonosti, ei mielestäni ole totta. Kyse on kuitenkin siitä, voimmeko hyödyntää mahdollisuuttamme oikeana tiiminä entistä paremmin sen sijaan, että nyt toiminta menee melko pitkälle omalla painollaan eteenpäin yksilöt omia opintojaan edistäen, yhdessä kuitenkin joitakin asioita oppien. Tuntuu, että kalenterit ovat kaikilla todella täynnä, joten ainakaan itse en haluaisi lisätä aikataulullisesti mitään, vaan sen tulisi juurikin sisältyä pajoihin tai tiimipalavereihin. Näen kuitenkin hyvinvoinnin niin tärkeänä osana, että en ole omaa tai muiden työkuormaa valmis lisäämään merkittävästi. Se on kuitenkin fakta, että jokaiselle tulee kevään aikana jotain tekemistä, mitä ei ole osannut odottaa tai kalenteroida valmiiksi. 

Kysymys kuuluukin, mikä on meidän mahtisormuksemme, jonka eteen olemme valmiita tekemään kaikkemme? Tätä ennen on kuitenkin kysyttävä tiimiltä, tarvitsemmeko edes omaa mahtisormusta. Jos kaikki eivät lähtökohtaisestikaan ole valmiita sitoutumaan, on varmasti parempi porskuttaa samaan malliin kuin repiä koko tiimiä asian vuoksi hajalle. Tälläin on kuitenkin tärkeää muistaa, että odotuksemme ovat erilaisia ja sellaisia se tulevat olemaan elämämme hamaan tappiin myös muissa kuin opiskeluympäristössä. Tärkeintä onkin mielestäni tämän asian tiedostaminen ja hyväksyminen.

LÄHTEET:
Taru Sormusten Herrasta -trilogia