Tampere
19 Apr, Friday
-3° C

Proakatemian esseepankki

Soluessee: Starttirahan hakeminen



Kirjoittanut: Tuomas Aro-Heinilä - tiimistä Eventa.

Esseen tyyppi: Akateeminen essee / 3 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 6 minuuttia.

Maria Eskola  & Tuomas Aro-Heinilä

 

Pistikö yrittäjäkärpänen opiskellessa Proakatemialla. Miten jatkaa yrittäjänä Proakatemian jälkeen. Proakatemialta valmistuvista n. 40 % jatkaa yrittäjinä valmistuttuaan (LÄHDE Salla Vaittisella kirja). Yrittäjäksi jättäytyminen suoraan opintojen jälkeen saattaa kuitenkin pelottaa – syystäkin. Mistä silloin saa toimeentulon, kun yrityksellä ei ole vielä tasaista kassavirtaa ja tarpeeksi rahaa maksaa palkkaa yrittäjälle. Suomessa yrittäjä voi hakea starttirahaa yrittäjyyden alkutaipaleelle. Valtiolta saatava starttiraha edistää kasvua, tukemalla yrittäjyyttä ja edistämällä työllisyyttä (TE-Palvelut, n.d.). Tämän esseen tarkoituksena on lisätä proakatemialaisten tietoisuutta starttirahasta ja sen hakemisesta. Hakuprosessi on kuitenkin sen verran laaja ja kirjava ettei sitä ole kaikissa yksityiskohdissaan tässä esseessä käyty läpi. Esseessä viitataan useaan lisäluettavaan, joiden avulla on helpompi suunnitella yrittäjyyttään Proakatemian jälkeen.

 

Starttiraha

Starttirahan tarkoituksena on auttaa yritystoiminnan aloittamisessa ja työllistymisessä. Sen tavoitteena on turvata yrittäjän toimeentulo siltä ajalta, jolta yrittäjä ei vielä pysty maksamaan itselleen toimeentuloa. Tätä aikaa voi kutsua myös yritystoiminnan vakiinnuttamisajaksi ja se on enintään 12 kuukauden pituinen jakso. (TE-Palvelut, n.d..) Poikkeuksena tähän on vallitseva koronakriisi, jonka aikana enimmäiskestoa on tarkoitus pidentää 18 kuukauteen (KEHA-Keskus, 2020). Starttiraha on harkinnanvaraista tukea päätoimiselle yrittäjälle. Starttirahan myöntää aina Työ- ja elinkeinotoimisto. Aluksi sitä myönnetään 6 kk ajaksi, jolle voi hakea 6 kk jatkoa. Starttirahaa maksetaan päivärahan muodossa. Sen suuruus vaihtelee vuosittain. Vuonna 2020 sen suuruus on 33,66 euroa päivässä. Päivärahaa maksetaan enintään viideltä päivältä viikossa ja se on saajan henkilökohtaista verotettavaa tuloa. Starttirahaa voidaan myöntää usealle samassa perustettavassa yrityksessä työskentelevälle yrittäjälle. (Uusyrityskeskus, n.d..)

 

Miten sitä haetaan

Starttirahaa tulee hakea ennen yritystoiminnan aloittamista. Yrityksellä ei saa olla y-tunnusta ennen starttirahan hakemista. Poikkeuksen tähän sääntöön tekee sivutoimisen yritystoiminnan laajentamisen päätoimiseksi. Tällainen tilanne voi syntyä, jos esimerkiksi on kokopäivätyön ohella pyörittänyt pientä liiketoimintaa harrastuksena. Hakijan tulee olla työtön työnhakija tai siirtyä kokoaikaiseksi yrittäjäksi palkkatyöstä, kotityöstä tai päätoimisesta opiskelusta. (Kangasniemi, 2018.)

 

Hakemiseen kannattaa varata aikaa joitakin viikkoja – ehkä jopa kuukausi (Kangasniemi, 2018). Hakuprosessi alkaa ottamalla yhteyttä Yritys-Suomi-puhelinpalveluun sekä TE-toimistoon. Yritys-Suomi-puhelinpalvelussa neuvotaan kuinka yritystoiminta perustetaan ja miten starttirahaa haetaan. Hakijan tulee olla varautunut puhumaan TE-toimiston kanssa suunnitellusta yritystoiminnasta, liikeideasta, kyseisen alan kilpailutilanteesta sekä valmiuksista ryhtyä yrittäjäksi. Kun on keskustellut sekä Yritys-Suomi-puhelinpalvelun ja TE-toimiston kanssa asiasta, tulee tehdä starttirahahakemus TE-toimiston Oma asiointi -palvelussa. Hakemuksessa tulee selvitä yrityksen toiminta- ja rahoitussuunnitelma. Tämän jälkeen TE-toimisto tekee päätöksen myönnetäänkö starttirahaa vai ei. TE-toimisto ottaa päätöksessään huomioon muun muassa alan yritysten kilpailutilanteen ja uuden yritystoiminnan tarpeen paikkakunnalla.

 

Proakatemialaisilla on etu koulutuksensa puolesta starttirahaa hakiessa. TE-toimisto arvioi hakijan valmiuksia ryhtyä yrittäjäksi. Yrittäjyyden ja tiimijohtamisen ammattikorkeakoulututkinto on erittäin hyvä osoitus siitä. Tämä ei ole kuitenkaan ainoa asia, joka vaikuttaa siihen, voiko starttirahaa saada. Tästä syystä starttirahaa hakevan kannattaa aina olla yhteydessä Yritys-Suomi-puhelinpalveluun ja TE-toimistoon ennen starttirahan hakemista.

 

Starttirahan ehdot

Yhtenä peruspilarina starttirahan saamiselle on realistinen ja kannattava liikeidea. Kannattavuus täytyy osoittaa TE-toimistoon toimitettavista liiketoimintasuunnitelmasta ja kannattavuuslaskelmasta. Laskelmista tulee selvitä muun muassa tarvitseeko yritys ulkopuolista rahoitusta, ja jos tarvitsee, mistä sitä saa. Jos lainan tarve on suuri, kannattaa kääntyä pankin puoleen. Takausta varten Finnvera on hyvä vaihtoehto. Pienempiin hankintoihin voi riittää yritystiliin liitetty luottokortti. Starttirahaan ei tule nojata yrityksen rahoitusta. Starttiraha on tarkoitettu yrittäjän toimeentulon varmistamiseksi, ei yrityksen käyttörahaksi. Starttiraha ei ole myöskään summana suuri eikä kestä kauan. (Kangasniemi, 2018.)

 

Starttirahaa ei myönnetä kaikissa tapauksissa. Syitä starttirahahakemuksen hylkäykseen on monia kuten:

  1. Yritystoiminnan perustaminen toimialalle, joka on täynnä vastaavia toimijoita samoilla tuotteilla tai palveluilla. Tällöin starttiraha voidaan tulkita vääristävän kilpailua, eikä tukea myönnetä. Näitä toimialoja ovat muun muassa kebab-pizzeriat, hierontapalvelut ja parturi-kampaamot. Asiaa katsotaan aina paikkakuntakohtaisesti. Jos paikkakunnalla on jo paljon vastaavaa tarjontaa, tulee oman tarjonnan tuoda jotain uutta.
  2. Yritystoiminnan aloittaminen ennen starttirahan myöntämistä. Toiminnan aloittamiseksi voidaan katsoa hyvin pienetkin asiat, joten sen suhteen kannattaa olla tarkkana ja mieluusti kysellä asiasta TE-toimistosta tai Yritys-Suomi-puhelinpalvelusta. Parasta on lykätä aloittamista kokonaan kunnes päätös starttirahasta on tullut. Tällöin välttää ongelmat.
  3. Maksuhäiriömerkinnät tai maksamattomat verot tai muut lakisääteiset maksut. TE-toimisto voi joustaa päätöksessään, jos pystyy perustelemaan asiansa hyvin.
  4. Toimeentulon ollessa turvattu jo muilla tavoilla. Tällöin ei voi saada starttirahaa. Esimerkiksi opintotukea saava ei voi saada starttirahaa samaan aikaan. Myös muut tuet, etuudet ja palkkatulot estävät starttirahan. Näistä on luettelo starttirahahakemuksessa.
  5. TE-toimiston arvioidessa, että yritystoiminnalla turvataan yrittäjän kohtuullinen toimeentulo heti yritystoiminnan alkamisesta. (Yrityksen-perustaminen.net., n.d..) 

 

Liiketoimintasuunnitelma sekä kannattavuus- ja rahoituslaskelmat

Starttirahahakemuksen liitteeksi vaadittavan liiketoimintasuunnitelman sekä kannattavuus- ja rahoituslaskelmat voit tehdä Yritys-Suomen verkkopalvelussa osoitteessa oma.yrityssuomi.fi. Yritys-Suomen verkkopalvelun yritysneuvojat tarvittaessa opastavat näiden liitteiden tekemisessä. (TE-Palvelut, n.d.). Eri liiketoimintasuunnitelmissa ja niiden ohjeistuksissa on pieniä eroja. Hyvän liiketoimintasuunnitelman eli lts:n tekoon löytyykin paljon ohjeita, artikkeleita ja kirjoja. Tässä esseessä kerrotaan juurikin Yritys-Suomen verkkopalvelussa tehtävästä liiketoimintasuunnitelmasta, jota suositellaan käytettävän starttirahahakemuksen liitteenä. Yritys-Suomen palvelussa tehtävä liiketoimintasuunnitelma on niin helppo, kattava, selkeä – ja hyvin automatisoitu sinua auttamaan, että sitä kannattaa hyödyntää, vaikka et olisi juuri nyt starttirahaa hakemassa. Liiketoimintasuunnitelman kysymysten selailu ja pohdinta on aina yrittäjälle hyödyksi. Erityisesti talouslaskelmien selkeyttä ja automatisoitua laskenta-apua kannattaa hyödyntää myös yksittäisten projektien suunnittelussa. Siispä tutustu tähän palveluun ja hyödynnä niitä osioita, joita juuri nyt työstät yrityksesi tai projektisi parissa. Mikäli haluat heti tietää, mitä kaikkea tämä liiketoimintasuunnitelma pitää sisällään, selviää vastaus tästä.

 

Yritys-Suomi on jakanut liiketoimintasuunnitelman seuraavanlaisiin (kuvankaappaus palvelusta) otsikoiden mukaisiin kokonaisuuksiin:

 

Liiketoimintasuunnitelman täyttäminen etenee näiden otsikoiden mukaan loogisessa järjestyksessä. On suositeltavaa täyttää liiketoimintasuunnitelmaa tässä järjestyksessä, koska joidenkin otsikoiden alle täydentyy tietoja jo aiemmin syötetyistä tiedoista. Tiedot tallentuvat palveluun ja koska liiketoimintasuunnitelman tekeminen on aikaa vievää, sitä kannattaa tehdä useammassa osassa ja lisätä alustavia tietoja, joita myöhemmin täydentää. (Yritys-Suomi)

 

Taustatiedot

Täytä taustatietoihin yrityksen perus- ja yhteystiedot. Nämä ovat aika yksiselitteisiä. Heti taustatiedoissa kysytään myös sitä, onko kansainvälistyminen suunnitelmissa.

 

Kenelle ja miksi?

Tässä kohdassa mietit asiakasprofiilejasi ja/tai asiakassegmenttejäsi. Tarkentavat kysymykset ovat seuraavanlaisia: “Ketkä ovat tärkeimmät asiakkaasi? Jos asiakkaita on paljon, muodosta niistä asiakasryhmiä.”, “Miksi ja mihin tarpeeseen asiakkaat ostaisivat tuotettasi tai palveluasi?”, “Mitkä tekijät vaikuttavat asiakkaiden ostopäätökseen? Miksi asiakkaat valitsisivat juuri sinun tuotteesi tai palvelusi?” ja “Mitkä ovat asiakkaisiin liittyvät merkittävimmät riskit (esimerkiksi luottotappio- ja sopimusriskit, liiallinen riippuvuus yhdestä asiakkaasta)? Mieti myös keinoja niiden vähentämiseksi.”.

 

Tuotteet ja palvelut

Tähän kuvailet yleisellä tasolla, mitä tuotteita ja palveluita tarjoat sekä listaat nimeämällä tuotteet ja palvelut tai tuoteryhmät.

 

Miten toimin?

Tässä kohtaa sinua pyydetään kuvailemaan suunnitelmiasi siitä, miten aiot toimia erilaisissa yritystoimintaan liittyvissä asioissa. Kysymykset koskee tuote- ja palveluvalikoiman kehittämistä ja suunnittelemista, markkinoinnin ja myynnin toteutusta, toiminta- ja tuotantotiloja sekä välineitä ja kuljetusratkaisuja koskevia tarpeita, talous- ja hallintoasioiden järjestelyä (esim. kirjanpito) ja johtamisen ja henkilöstöasioiden järjestelyä (esim. työterveyshuolto).

 

Toimintaympäristö

Yrityksesi toimintaan vaikuttaa se, miten muut ympärilläsi toimivat. Sinun ja muiden yrityksien väliseen kilpailuun liittyen määrittelet tärkeimmät kilpailijasi ja heidän heikkoudet ja vahvuudet. Kerro myös, mitkä ovat yrityksesi kilpailuedut ja mikä on arviosi kilpailutilanteesta. Lisäksi toimintaympäristöstäsi kysytään tärkeimmät yhteistyökumppanisi ja verkostosi ja kuinka riippuvaisia olette toisistanne. Lopuksi arvioit toimintaympäristöösi liittyviä riskejä.

 

Visio

Visio on Proakatemialaisille tuttu juttu, sillä useimmat Proakatemian tiimiyritykset aloittavat tiimitoimintansa pohtimalla yrityksen arvot, mission ja vision. Kirjoita täsmällisesti ja konkreettisesti millainen haluat yrityksen olevan viiden vuoden kuluttua. Kuvaile oman toimialasi tulevaisuudennäkymiä ja kehityssuuntia. Visioi ja suunnittele, miten aiot kasvattaa yrityksesi liiketoimintaa.

 

Muuta huomioitavaa

  • Luvat ja ilmoitukset
  • Vakuutukset ja sopimukset
  • Immateriaalioikeudet
  • Yrittäjän tukiverkko – kenen puoleen käännyt, kun sinulla on kysymyksiä tai ongelmia.

 

Talouslaskelmat

Starttirahahakemuksen liitteeksi vaadittavat kannattavuus- ja rahoituslaskelmat voit tehdä täyttämällä tämän osion kohdat. Talouslaskelmat on jaettu osioihin myyntilaskelma, kulujen erittely, investoinnit ja rahoitus -laskelmat, tuloslaskelmat ja laskelma kassavirrasta. Laskelmien määrää ja tekemistä ei kannata säikähtää, sillä Yritys-Suomen palvelussa näiden tekeminen on tehty yksinkertaiseksi ja helpoksi. Laskelmien teko on täällä niin helppoa ja kätevästi automatisoitua, että palvelua kannattaa hyödyntää koko yritystoiminnan suunnittelun lisäksi myös yksittäisten projektikokonaisuuksien kannattavuuden suunnittelussa. Tämän osion erilaisten laskurien avulla voit testailla, miten eri lukuja käyttämällä kokonaisuus muuttuu.

 

SWOT-analyysi

SWOT on monelle jo vanha ja tuttu työkalu, eikä ihmekään, sillä se on yksinkertaisuudessaan nerokas. SWOT tulee sanoista Strengths, Weaknesses, Opportunities ja Threats. Kuvaile ja analysoi yrityksesi vahvuudet ja heikkoudet, mitä ne ovat ja miten ne vaikuttavat suhteessa kilpailijoihin. Mahdollisuuksia ja uhkia kuvailet ja analysoit tulevaisuuteen liittyen. Miten aiot hyödyntää potentiaalisia mahdollisuuksia ja miten aiot minimoida uhkien vaikutuksia niiden mahdollisesti toteutuessa?

 

Verovelkatodistus

Starttirahan hakemista varten tulee TE-toimistoon toimittaa verovelkatodistus (Yrittäjät, n.d.). Todistuksen voi tulostaa suoraan OmaVero-palvelusta, eikä se ole kuin muutaman minuutin homma. Verovelkatodistuksella todistat TE-toimistolle, onko sinulla maksamattomia veroja tai oma-aloitteisia veroja koskevia veroilmoituksia antamatta. (Verohallinto, 2018)

 

Muistilista

Tämä muistilista kannattaa ottaa ylös starttirahaa haettaessa. Siinä on koostetusti tärkeimmät vaiheet starttirahan haussa. Muistilistan ohella kannattaa turvautua niin TE-toimiston, Yritys-Suomi-puhelinpalvelun kuin Uusyrityskeskuksen ja Suomen Yrittäjien puoleen saadakseen apua hakuprosessissa.

 

Saadakseen starttirahaa hakijan tulee:

  1. Tehdä hyvä ja huolellinen liiketoimintasuunnitelma ja realistinen budjetti.
  2. Toimittaa Oma asiointi -palvelun kautta rahoitussuunnitelma ja mahdollinen rahoitustarjous tai -lupaus TE-toimistoon. Tämän lisäksi TE-toimisto haluaa nähdä kannattavuus- ja myyntilaskelmia.
  3. Toimittaa TE-toimistolle verovelkatodistus.
  4. Aloittaa yritystoiminta vasta starttirahan myöntämisen jälkeen. Poikkeuksena päätoimiseksi siirtyvä toiminta. Tässä tilanteessa kannattaa selvittää asia TE-toimistosta.
  5. Siirtyä päätoimiseksi yrittäjäksi.
  6. Osoittaa ymmärtävänsä, mitä yrittäjyys on. Tätä varten voi käydä yrittäjyyskurssilla tai osoittamalla yrittäjyysopinnoilla (esim. Proakatemia) tai yrittäjyyskokemuksella, että omaa riittävät tiedot yrittämiseen. Yrittäjyyskursseja voi kysellä TE-toimistosta.
  7. Tehdä hakemus. Hakemuksen voi täyttää Oma asiointi -palvelussa tai TE-palveluiden sivuilta löytyvällä tulostettavalla lomakkeella. Omasta TE-toimistosta tulee selvittää, tuleeko käydä vielä paikan päällä.

 

Lähteet

Accountor. n.d. 10 yleistä kysymystä ja vastausta starttirahan hakemisesta [2020]. Ohje. Luettu 20.4.2020.
https://go.accountor.fi/starttiraha/

Bisnes.fi. n.d. Starttiraha. Opas. Luettu 20.4.2020.
https://bisnes.fi/starttiraha/?gclid=CjwKCAjwkPX0BRBKEiwA7THxiIJuQi_PG-QMdwSgcEUjuOTslnmIYC7sgfxcrjARxDAbPiW5b8OeShoC_-oQAvD_BwE

Kangasniemi E. 2018. 7 faktaa starttirahasta – varo yleistä virhettä. Artikkeli. Y-studio. Julkaistu 11.1.2018. Luettu 20.4.2020.
https://y-studio.fi/yrityksen-perustaminen/minustako-yrittaja/7-faktaa-starttirahasta-varo-yleista-virhetta/

KEHA-Keskus. 2020. Tiedote. Julkaistu 17.4.2020. Luettu 20.4.2020.
https://www.keha-keskus.fi/files/1515/8709/6212/Koronatiedote_2020-04-17.pdf

OP Kevytyrittäjä. n.d. Yrittäjän starttiraha. Ohje. Luettu 20.4.2020.
https://op-kevytyrittaja.fi/yrittajan-oppaat/yrittajan-starttiraha

Starttirahahakemus. n.d. Yrityksen-perustaminen.net. Ohje. Luettu 20.4.2020.
https://yrityksen-perustaminen.net/starttirahahakemus/

TE-Palvelut. n.d. Starttiraha – aloittavan yrittäjän tuki. Ohje. Luettu 20.4.2020.
https://www.te-palvelut.fi/te/fi/tyonantajalle/yrittajalle/aloittavan_yrittajan_palvelut/starttiraha/index.html

Uusyrityskeskus. n.d. Starttiraha auttaaa yrittäjän alkuun. Ohje. Luettu 20.4.2020.
https://www.uusyrityskeskus.fi/yrityksen-perustaminen/starttiraha/

Vakuudeton. n.d. Starttiraha 2020. Ohje. Luettu 20.4.2020.
https://vakuudeton.com/starttiraha/

Verohallinto. 2018. Verovelkatodistuksen tilaaminen. Ohje. Päivitetty 10.10.2018. Luettu 28.4.2020.
https://www.vero.fi/verovelkatodistus

Yrittäjät. n.d. Starttirahan hakeminen. Ohje. Luettu 20.4.2020.
https://www.yrittajat.fi/yrittajan-abc/perustietoa-yrittajyydesta/yrityksen-perustaminen/starttirahan-hakeminen-565998

Yrityksen-perustaminen.net. n.d. Ohje. Luettu 20.4.2020.
https://yrityksen-perustaminen.net/starttiraha/

Yritys-Suomi. n.d. Oma Yritys-Suomi – Liiketoimintasuunnitelma. Ohje. Luettu 29.4.2020.
https://oma.yrityssuomi.fi/liiketoimintasuunnitelma/

Kommentoi