Tampere
29 Mar, Friday
5° C

Proakatemian esseepankki

Kulttuuri on yrityksen kaikkeus



Kirjoittanut: Tiinu Pärssinen - tiimistä Apaja.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Yrityskulttuuri on kunigas
Panu Luukka
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Kulttuuri on yrityksen kaikkeus

Johdanto

Tällä viikolla Apajan pajassa nousi esiin kysymys meidän yrityskulttuuristamme. Äkkiseltään mieleeni tuli ajatus, ettei meillä ole sellaista. Kulttuuri on kuitenkin jokaisen yrityksen toiminnan pohjalla, joten meilläkin sellainen oikeasti on. Ensiviikolla ohjelmassa on vuorossa Apajan yrityskulttuuri paja, joten halusin perehtyä aiheeseen esseen muodossa ennakkoon.

Mitä on yrityskulttuuri?

Yrityskulttuuriin liittyen on ollut kahta ajatusmallia. Toisena on ollut se, että yritys itsessään on kulttuuri. Toinen ja nykyään vallitseva ajatusmalli on se, että yrityksellä on kulttuuri. Sitä pidetään irrallisena, mutta ominaisena osana yrityksen toimintaa. Kulttuuria voisi määritellä kollektiivisena ominaisuutena, johon sisältyy esimerkiksi uskomuksia, arvoja, normeja ja oletuksia. Se voi olla tiedostamatonta informaatiota sosiaalisesta järjestyksestä ja muokata sitä kautta organisaation jäsenten käyttäytymistä. Kiteytettynä yrityskulttuuri on sitä, mitä tapahtuu, kun kukaan ei ole näkemässä. (Luukka 2019.)

Yrityskulttuuri on siis asia, jota henkilöt noudattavat kysymättä. Se perustuu niin vahvoihin olettamuksiin, ettei toimintaa ohjaaville kysymyksille ole tarvetta. Sanallinen viestintä ja todellinen kulttuuri voivat poiketa toisistaan, koska se on kasa tapoja, jotka ovat todella syvällä organisaatiossa. Vaikka kulttuuri vaikuttaa kaikkeen yrityksen toiminnassa ja määrittelee osaltaan yrityksen tulevaisuutta, pystyy sitä halutessa muuttamaan. (Luukka 2019.)

Yrityskulttuuri vaatii aina ihmisiä. Se muodostuu ryhmässä ja on vahvasti liitännäinen siihen. Kulttuuri yhdistää jäseniänsä ja erottaa heidät muista, jotka eivät kuulu samaan kulttuuriin. Sen pystyy oppimaan esimerkiksi ryhmän uusi jäsen ja vanhat jäsenet voivat opettaa sitä. Se luo yhteneväiset tavat mm. käyttäytymiselle. Lopulta kulttuuri on aina yksilö vahvempi. Se voi myös olla ryhmää vahvempi, koska sisältää organisaation historian. Ryhmä on saattanut ajansaatossa uusiutua täysin, mutta kulttuuri on aina ollut paikalla. (Luukka 2019.)

”Yrityskulttuuri on yrityksen kaikki” (Luukka 2019). On siis selvää, että myös Apajalla on oma kulttuurinsa. Se ei ehkä ole muodostunut sellaiseksi, kuin ensimmäisenä keväänä saatoimme ihannoida. Luukka (2019) mainitsee myös, että yrityskulttuuri voi olla myös todella mitäänsanomaton. Se mahdollistaa sen, että muutama sen vahva jäsen pystyy horjuttamaan kulttuuria, jos sitä ei ole johdettu tietoisesti. Tällaisen kulttuurin varaan kilpailuedun rakentaminen ei ole mahdollista. (Luukka 2019.)

Apajan yrityskulttuurin johtaminen tuskin on ollut kovin tietoisella tasolla. Se saattaa olla syy sille, ettei kulttuuria ensi ajatukselta pysty kokoamaan tietoiseksi ajatukseksi. Yrityskulttuuri on kuitenkin olemassa ja meillä on myös mahdollisuus muuttaa sitä halutessamme. Se ei ehkä ole kaikista helpoin asia tehdä, mutta siitä ei sovi lannistua.

Miten muuttaa yrityskulttuuria?

Yrityskulttuuri on monitasoinen käsite. Päästäkseen siihen käsiksi, on se hyvä purkaa osiin ymmärryksen lisäämiseksi. Edgar Scheinin (1994) luoma kulttuurijäävuori esittää yrityskulttuurin tasot selkeästi.

Ulospäin näkyvät asiat ovat yrityskulttuurin ilmentymiä. Ne ovat niitä asioita, joita kuka tahansa myös organisaatioon kuulumaton voi havaita. Esimerkkinä rekrytointi-ilmoitus tai työntekijöiden tapa vastata puheluihin ovat tällaisia asioita. Näistä ei kuitenkaan voi luoda johtopäätöksiä yrityksen kulttuurista. (Luukka 2019.)

Yrityksen sisäistä kerroksista arvot eivät ole selkeästi havaittavissa. Hyvä huomio on se, että yrityksen ylös kirjoitetut arvot eivät välttämättä ole ne todelliset yrityskulttuurissa vallitsevat arvot. Tähän kerrokseen voidaan päästä käsiksi kysymällä kysymys: miksi? Se antaa selityksen ihmisten toiminnalle organisaation sisällä. Myös visio, strategia ja jaetut kollektiiviset kokemukset vaikuttavat tässä yrityskulttuurin kerroksessa. (Luukka 2019.)

Kaikki asiat lopulta pohjaavat perusoletuksiin. Ne saattavat olla hiljaista tietoa, josta ei yleisesti keskustella. Ne ovat niin itsestäänselvyyksiä, ettei niitä kyseenalaisteta päivittäisessä toiminnassa. Niitä itseasiassa ei kykene yrityksen sisältä kovin hyvin tiedostamaan, vaan siihen tarvitaan mieluiten ulkopuolista apua. Uusien työntekijöiden on aloittaessaan mahdollista nähdä näitä, ennen kuin ovat integroituneet organisaatioon täysin. (Luukka 2019.)

Kulttuuria muuttaakseen tulee siis tiedostaa nämä yrityskulttuurin eri tasot. Siihen tarvitsee ulkopuolisen apua tai uuden työntekijän, joka pystyy havaitsemaan sisäiset tasot. Näin siksi, että vain ulospäin näkyviä asioita muuttaessa itse ydin ei muutu. Muutokset eivät ole pysyviä, jos ne ovat ristiriidassa arvojen tai perusolettamusten kanssa. (Luukka 2019.) Muutos vaatii siis koko yrityskulttuurin täydellistä pöyhimistä, eikä sen takia ole helppo ja nopea toimenpide.

Apajan kannalta yrityskulttuurillamme on suhteellisen hyvä tilanne muuttua. Olemme vasta hieman yli vuoden rakentaneet sitä, osin tiedostomattakin. Meistä jokainen on kuitenkin ollut kulttuurin alkumetreistä saakka mukana, joten se ei sisällä mitään sellaista mihin me ei itse tiiminä olla vaikutettu. Toki siihen sisältyy varmasti myös osin Proakatemian kulttuuri, joka taas on jo yli 20 vuotta vanha. Näen kuitenkin sen olevan sellainen asia, jonka muuttamiseen tai käsittelyyn vaatii koko yhteisön panostusta. Jos kuitenkin pystyisimme edes sen päälle rakentamaan oman kulttuurimme, jota johtaisimme tulevaisuudessa tietoisesti, on tilanne jo parempi kuin tällä hetkellä.

Lähteet:

Luukka, P. 2019. Yrityskulttuuri on kuningas. Mikä, miksi ja miten? Helsinki: Alma Talent Oy.

Aihetunnisteet:
Kommentit
  • Essi Keränen

    Vitsit miten kiinnostava ajatus toi, että meidän kulttuuri ei sisällä mitään sellaista, mihin ei olla itse tiiminä vaikutettu. Ja sit kuitenkin tuo Proakatemian kulttuurin vaikutus meidän kulttuuriin. Tosi hyvä oivallus ja tämä on tärkeä tiedostaa. Minäkin ajattelen, että jatkossa meidän on tietoisemmin johdettava nimenomaan kulttuuriamme ja keskityttävä tietoisesti siihen, millainen haluamme sen olevan, jotta askeleet siihen suntaan on helpompi ottaa. 🙂

    16.4.2020
Post a Reply to Essi Keränen cancel reply

Add Comment
Loading...

Vastaa käyttäjälle Essi Keränen Peruuta vastaus

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close