Tampere
15 Jan, Friday
-17° C

Proakatemian esseepankki

Menisit ennemmin terapiaan



Kirjoittanut: Tuija Jaatinen - tiimistä Waure.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Menisit ennemmin terapiaan
Iikka Kivi
Esseen arvioitu lukuaika on 4 minuuttia.

Kun istuin bussissa matkalla Turun lentokentälle, osui silmiini kuin tilauksesta Ikka Kiven humoristinen rehellinen self help -kirja, Menisit ennemmin terapiaan. Aloin kuunnella tuota humoristista taideteosta ja jatkoin kuuntelua vielä lentokoneessa matkalla Krakovaan, Puolaan ja takaisin. Teos ei lupaa mitään ja sen nimi viittaa siihen, että ei kannata tukeutua mihinkään elämänoppaisiin vaan hakea ammatillista apua, mikäli kokee olotilansa tai suorituskykynsä jatkuvasti alentuneeksi. Minua on suoraan sanottuna ottanut päähän, että aina pitää suhtautua niin vakavasti, kun on kyse mielenterveysasioista. Monesti tällaisissa oppaissa annetaan neuvoja, kuinka parantaa elämä, mutta jos ei se muutos lähde itsestä, niin ei sitä kyllä kukaan muu puolestasi toteuta ja se on fakta.

Kivi kuvailee ihmisiä humoristisesti apinoiksi. ”Me olemme apinoita” -rooli elämässä saa aikaan ilmiön että, haetaan erottumista muista ja toivotaan, että meidät muistetaan. Apina ei kuitenkaan voi sille mitään, millaiseksi luonto on sen luonut ja muovannut. Ihminen kuitenkin eroaa apinasta kädelle tyypillisten taitojen ja moraalin puolesta, mutta sisäinen apina pitää kuitenkin huomioida. Olemme samaa laumaa, vaikka välillä ärsyttää toisen ihmisen naama ja välillä apina. Iikka käsittelee kirjassaan myös monelle tuttua kuoleman pelkoa. Fakta on se, että jonain päivänä jokainen meistä kuolee johonkin. Eri asia on, mitä sen jälkeen tapahtuu. Tästä on monia eri spekulaatioita, mutta kukaan meistä ei tiedä, mitä oikeasti tapahtuu. Valintoja ei kuitenkaan pidä sen varjolla, että taivaassa pääsee tekemään jotakin merkityksellistä, mitä ei ole saanut elämänsä aikana. Jokaisella on oikeus olla olemassa ja tehdä asioita, mistä pitää. Ei kuitenkaan muiden ihmisten kustannuksella

’’Kyse ei ole mistään muusta kuin paskasta tuurista ja vaikka sekin on ihan perseestä, ainakaan siihen ei liity mitään henkilökohtaista. Niin vain käy.’’

– Iikka Kivi

Kirja osui itselle kuin nenä päähän, sillä olen itse paininut teini-ikäisestä asti enemmän tai vähemmän oman mielenterveyden ja psyykeen kanssa. Syksyllä koin olevani jonkin verran uupunut, vaikka Proakatemialle tulo toi mukanaan kaikkea kivaa ja mielenkiintoista. Ehkä juuri sen vuoksi mielelläni lähdin avoimin mielin kaikkeen mukaan. Koska ennen pyrin aina täydellisyyteen, olin kova stressaamaan kaikkia pieniä ja suuria asioita. Nykyään pyrin olemaan armollisempi itselle, mutta työtä se vielä vaatii. Olen luonteeltani menevä, tykkään tehdä sitä sun tätä, kunnes lopulta kyllästyn tai uuvun. En alkuun kokenut, ettenkö jaksaisi. Onhan vain kiva, että elämässä on paljon sisältöä, mutta joskus kynttilä palaa loppuun ja aropupunkin on pakko pysähtyä. Talven alussa, kun kaamosmasennus oli jälleen kerran saamassa minusta otteen, ajattelin, että nyt on pakko mennä jonnekin puhumaan. Olin jatkuvasti ahdistunut ja normaalisti energisen minäni oli vaikea nousta edes sängystä ylös, mutta motivoituneisuuteni Proakatemialla opiskelua kohtaan kannatteli minua. Venytin terveydenhuoltoon soittoa, koska en ollut valmis myöntämään ongelmiani edes itselleni. Tammikuussa rohkaistuin ja jonkin ajan kuluttua lääkäri totesi, että minulla on sekamuotoinen ahdistus- ja masennustila, joka oli hankala kertoa edes tiimilleni. Useimmiten ihmiset ajattelevat, että kaikkeen täytyy olla jokin syy, sillä elämän merkityksettömyys saattaa tuntua ahdistavalta. Miksi juuri minä? Olen ajatellut ennen usein, mutta loppujen lopuksi elämä on kuin lottoarvonta, yhtä arpapeliä ja olen onnekas, että olen oppinut sen tiedostamaan. Nyt kuitenkin, kun asiat ovat edenneet ja olen päässyt avun piiriin, olen jopa valmis kirjoittamaan tästä. Hullua eikö?

Tähän väliin pakko taas kerran lainata Iikkaa:

”Ihmisillä on tapana vältellä negatiivisia tuntemuksiaan. Suru, pelko, ja viha koetaan etenkin nykyään elämää haittaaviksi tekijöiksi. Ihmisten pitäisi olla koko ajan onnellisia. Ajatus on täysin järjetön.  Ensinnäkin, on tilanteita, joissa yksinkertaisesti ei voi olla onnellinen, ja toisekseen, onnellisuus on vain yksi siivu ihmisyyden kokemuksesta. Suru, viha, ja pelko ovat täysin olennaisia osia ihmisenä olemisesta, ja jos välttelee niiden kokemista ja kohtaamista, elämästä jää paljon kokematta.”

Tässä on viisaita sanoja. Kannattaa opetella haastamaan kyseenalaisia ajatusmallejaan, joita voivat olla esimerkiksi joko – tai -ajattelu, kielteinen sisäinen puhe ja/tai negatiivinen ennustaminen. Myönnän sen nyt, että varsinkin ennen pelkäsin pysähtymistä, koska silloin olen yksin omien ajatukseni kanssa. Olen piilottanut useita vuosia varsinkin kaikki negatiiviset tunteet, niin itseltäni kuin muilta, kunnes tajusin, että ne täytyy vain käsitellä eikä se ole keneltäkään muulta pois. Jos ei tunteita osaa käsitellä, ne helposti kasaantuvat lopulta räjähtäväksi pommiksi. Näin on käynyt myös minulle eikä vain kerran, mutta nyt olen vihdoin oppinut, että tunteiden pitää antaa tulla ja mennä. Niissä ei tarvitse missään nimessä jäädä rypemään. Ajatusten tarkkailua voi verrata pilvien tarkkailuun. Ne liikkuvat, muuttavat muotoaan eikä niille voi mitään, mutta niitä voi kyseenalaistaa ja kuuntelun sijaan pyrkiä olemaan läsnä. Läsnäolon löytäminen keskeistä myös itsensä tuntemisen ja itsetietoisuuden kannalta. Kannattaa siis oppia tarkkailemaan ja katsomaan, mitä erilaisissa tilanteissa tapahtuu.

On tärkeää opetalla hyväksymään itsensä, tunteensa ja ajatuksensa. Pelkäämättä. Erilaiset tunteet synnyttävä ajatuksia. Ajatukset ovat useimmiten vakuuttavia, joten uskomme niihin helposti. Kun opettelee suhtautumaan ajatuksiin mielensisäisinä tapahtumina, ei välttämättä tosiasioina, niihin oppii ottamaan etäisyyttä. Ajatusten kanssa työskentelyyn on olemassa monia erilaisia työvälineitä. Joku sanoi joskus hyvin, että kaikkien tunteiden on tarkoitus auttaa sinua. Negatiivisia tuntemuksia surua, vihaa tai pelkoa ei kannata vältellä tai työntää sivuun, niin kuin ei omia ajatuksiaankaan. Vihalla ei rakenneta mitään, mutta vihan tunteen voi purkaa rakentavasti. Olen pelännyt monia erilaisia asioita, jotka eivät ole konkreettisia tai edes näkyviä, kuten epäonnistumista ja hylätyksi tulemista. Uskon nyt, että juuret ovat lapsuudessani. Proakatemia on suhteellisen turvallinen paikka epäonnistua. Jopa valmentajat kehottavat meitä epäonnistumaan. Olen alkanut kääntää myös omaa ajattelumaailmaani niin, että epäonnistuminen on juuri se, mikä opettaa eniten. Kun olen käynyt ammattilaisten juttusilla, olen saanut pohtia mitä asioita pidän tärkeinä ja toisaalta, mitä itsestään selvyytenä sekä sitä, mistä minä oikeasti nautin. Se ei ole ollut helppoa, sillä luomme helposti mielikuvia täysin epärehellisiä havaintoja tietämättä, mikä on totta. Tämä johtuu siitä, että otamme paljon vaikutteita ympäristöstämme. Jo nuorena koin, että jos saan todistukseen alle 9 numeron, olen huono. Olisi silloin jo pitänyt osata nauraa itselleen ja todeta, että vasta 4 on ala-arvoinen, 8 hyvä ja 7 tyydyttävä eikä niitä numeroita loppujen lopuksi enää koulun päättymisen jälkeen usein zoomailla.

“Keskinkertaisuuden syleilyssä on jotain todella viisasta”

– Iikka Kivi 

Aina ei tarvitse olla paras. Tämä minunkin on pitänyt opetella ymmärtämään monen kompuroinnin kautta. Proakatemian alussa päätin, että kaikessa pyritään 5, mutta 4 tyydytään. Ai että, kun sieltä tuli se ensimmäinen 4 alempi arvosana. Olin hetken ihan maassa. Kunnes mietin, mitä niillä numeroilla tekee. Keskinkertaisuus voi olla valinta, jos haluaa tehdä asioita, joita oikeasti tahtoo. Paras ei tarvitse myöskään olla edes omalla alallaan, sillä se voi koitua kohtalokkaaksi. Itselläni ainakin motivaatio hiipuu, ellen löydä tekemisistäni mitään kehitettävää. Keskinkertaisuuden sijaan voisi sanoa itselleen olevansa riittävän hyvä ja kehittyä.

On hyvä opetella myös määrittämään omat arvonsa ja tavoitteensa, niin vaikealta kuin se välillä tuntuukin. Minulle keskeisimpiä arvoja ovat rehellisyys, luotettavuus, rohkeus ja rakkaus. Minulle tärkeitä asioita taas perhe, ystävät, jatkuva oppiminen sekä harrastukset. Ihmisen ei onneksi tarvitse pärjätä yksin. Kuten Iikka toteaa, ihminen on laumaeläin ja yksin jäämistä pelätään, joten taivutaan helposti mielistelemään tai leikkimään poikkeusyksilöä. Helposti sorrumme myös esittämään, ettemme piittaa muiden mielipiteistä. Uskon, että kaikki piittaavat, mutta on eri asia, kuinka paljon niille antaa arvoa. Rakentavaa palautetta on hyvä osata antaa ja ottaa vastaan, se kehittää myös itsetietoisuutta ja -tuntemusta. Tavoitteenani on kasvaa parhaaksi versioksi itsestäni sekä omallani esimerkilläni auttaa muita. Kaikki eivät muista ihmisistä välitä, mutta uskon, että melkein jokainen ihminen tarvitsee ympärilleen sosiaalista elämää. Läheiseni ovat auttaneet minua eteenpäin ja olen heille siitä erittäin kiitollinen. Lisäksi olen niin onnellinen, että vihdoin uskalsin hakea avun piiriin. Toivottavasti tämä essee antaa muillekin niin psyykkisistä kuin fyysisistä oireista kärsiville rohkeutta hakea apua muualtakin kuin self help -oppaista!

 

Lähde:

Iikka Kivi. Menisit ennemmin terapiaan – rehellinen self help -kirja. Kosmos 2018.

Aihetunnisteet:
Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close