Tampere
20 Apr, Saturday
-4° C

Proakatemian esseepankki

Oppeja myyntitiimin vetämisestä



Kirjoittanut: Marianna Käpynen - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Viime vuosi opetti minulle paljon ja suuren osan opeista sain käytännön kautta. Uskon, että laaja käytännössä kokeileminen ja tekeminen lukemisen lisäksi muovaavat minusta johtajan, joka haluan olla. Johtajan roolia tietoisesti hakematta, mahdollisuus siihen osui kohdalleni loppu syksystä. Kaikki alkoi siitä, kun syksyllä osuuskunnallemme oli yksinkertaisesti saatava rahaa. Istuin kahviossa kahvikupin ääressä ja kysyin apua ja neuvoja vanhemmalta opiskelijalta. Hetken tuumailtuaan hän tarjosi minulle mahdollisuutta toimia yhden päivän ajan eräänlaisena myyntipäälikkönä pienikokoiselle tiimille. Sitä sen kummemmin miettimättä suostuin, koska en ajatellut sen olevan mitään sen ihmeellisempää kuin tehtävien delekointia, tiimiläisten auttamista sekä aikataulutusta. Myyntipäivä sujui ongelmitta ja sisällöltään se vastasi hyvin pitkälti odotuksiani. Tavoitteemme saada rahaa täyttyi, ja sen lisäksi jokaiselle mukana olleelle saimme onnistumisen hetkiä.

Muutama kuukausi myöhemmin sama henkilö, jota olin lähestynyt kahviossa, laittoi minulle viestiä. Hän kertoi tyytyväisyydestään koskien myyntipäivää ja hän ehdotti minulle mahdollisuutta lähteä pidempiaikaiseen myyntipäällikön pestiin. Ehdotus kuulosti korvaani samanaikaisesti hyvin houkuttelevalta, mutta myös pelottavalta. Aiempi kokemukseni esimiehenä toimimisesta ei sujunut ongelmitta ja ne aiheuttivat minulle luottamuspulan omaa osaamistani kohtaan. Halusin kuitenkin tarttua työtehtävään, koska tiesin sen kehittävän minua ja opettavan paljon uutta.

Alkuun kokosimme myyntitiimin, joka koostui pääosin uusista opiskelijoista. Ensimmäisenä oli siis edessä tutustumista ja muovautumista uusiin toimintamalleihin, joihin itse olin aiemmin tottunut ja oppinut. Ensimmäistä kertaa sain myös kokea, millaista on olla sekä alaisena että esimiehenä muille. Koska kyseinen myyntitiimi ja siinä myyntipäälikkönä toimiminen opetti ja antoi minulle paljon, haluan jakaa käsiteltävät aihealueet eräänlaisiin osioihin. Tässä esseessä tulen käsittelemään sitä, kuinka toimin johtajana sekä mitä olisin voinut tehdä paremmin. Sen lisäksi haasteita, joita kohtasin kyseisessä työtehtävässä sekä mitä ajatuksia kyseinen projekti minussa herätti.

Hyvin yleistä on se, että omalle toiminnalle ja virheille ikäänkuin sokaistuu tekemisen ohessa. Tunnistan kohdallani sen, ettei tämä päde täysin minuun. En väitä, ettenkö tekisi virheitä, mutta käsittelen niitä melko eri tavalla kuin muut. Töitä tehdessä kiinnitän huomiota eniten omaan tekemiseeni ja vaistonomaisesti lähes aina etsin siitä kaikki mahdolliset virheet ja puutokset. Jokaisen päivän jälkeen kävin itseni kanssa keskustelun siitä, mikä olisi voinut mennä paremmin ja mihin minun tulee kiinnittää huomiota jatkossa. Pakko myöntää, että piirteenä tämä on sekä vahvuus että heikkous. Uskon, että isoin vahvuus mitä ihmisellä voi koskaan olla, on hyvä itsetuntemus. Silloin tietää mitä tekee, miksi ja miten. Tämä vahvuus voi kuitenkin kääntyä melko helposti omaa napaa vastaan, koska onnistumisia ei tule lähes koskaan. Samalla kun yksi asia on hoidettu hyvin, tunnistaa omassa tekemisessään sen, mitä olisi voinut tehostaa tai tehdä eri tavalla. Uskoisin, että tämän piirteen vuoksi en usein ylläty saamastani rakentavasta palautteesta, koska olen aiemmin antanut tämän saman palautteen itse itselleni, toki rajummin ja suorapuheisemmin.
Jos siis haluan vastata lyhyesti ja ytimekkäästi kysymykseen mitä olisin voinut tehdä paremmin, vastaisin kaiken. Tämä ei kuitenkaan pidä täysin paikkaansa, koska onnistumisia saatiin aikaiseksi ja siihen myös minulla on ollut osuuteni. Koen kuitenkin pistoksen sydämessäni, kun mietin omaa tekemistäni ja haluan tuoda kehitettävät asiat esille. Ensimmäisenä koen, että selkeä ja hyvä viestiminen on kaiken a ja o. Se olisi voinut olla tehostetumpaa ja selkeämpää. Ollessani myyntipäälikkönä minun tehtäväni on huolehtia siitä, että myyjillä on hallussaan kaikki mahdollinen tieto ja info eikä heidän tarvitse kuluttaa energiaansa muuhun kuin itse myyntiin. Tämä ei täysin toteutunut ja tiedän, että seuraavan kerran kiinnitän siihen erityistä huomiota. Toisena mieleeni nousee pidättäytyminen päätöksissä, joita on tehty. Jojoiluni ei aiheuttanut suuria muutoksia tai päänvaivaa muille, mutta itse koin johtajana, etten osannut pysyä aina mielipiteessäni. Tästä esimerkkinä päätös provision maksamisesta. Olimme yhdessä sopineet kuinka se hoidetaan ja muutaman kuukauden jälkeen päätöksestä kävimme uuden keskustelun, jossa sitä muutettiin. En koe, että muutos olisi ollut huono asia tässä asiayhteydessä, koska päätöksen muuttamisesta käytiin avoin keskustelu koko myyntitiimin kesken ja kaikki olivat samaa mieltä sen kannattavuudesta. Tämä kuitenkin sai minut miettimään jatkoa, kuinka pysyn päätöksissä paineen alla jatkossa. Kolmantena nostaisin sitoutumisen. Koen, että olin alusta asti sitoutunut tähän pestiin sekä sen työtehtäviin, mutten tarpeeksi. Oman filosofiani mukaan tiimin sitoutuminen on lähtöisin tiiminvetäjästä; mitä sitoutuneempi tiiminvetäjä on omaan tiiminsä, sitä paremmin myös muu tiimi sitoutuu. Koen, että puutokset ja tunne sitoutumattomuudesta syntyi poissaoloistani yhteisissä myyntipäivissä sekä informoinnin viivästymisestä. Tiedostan sen, ettei aikani riitä kaikkeen, mutta jatkossa haluan osoittaa sitoutumiseni suuremmalla läsnäoloprosentilla sekä välittömällä viestinnällä.

Miettiessäni itseniä johtajana, sokaistun varmasti omalle tekemiselleni ja tiimikaverini mahdollisesti kokevat osan tekemisestäni eri tavalla kuin minä. Haluan kuitenkin kertoa oman näkemykseni siitä, millaisena johtajana koen itseni ja miten se näkyi tekemisessäni. Ensimmäisenä koen, että kokemattomuuteni johtajana olemisesta näkyi osittain tekemisessäni. Hyvä puoli siinä oli se, että olin avoin ehdotuksille enkä kokenut tiettyjä raameja pysyvinä ja olin valmis kokeilemaan uusia tapoja ja tekniikoita. Kokemattomuuteni näkyi myös siinä, että tehostin asemaani olla helposti lähestyttävä. Kerroin tiimille avoimesti aiemista kokemuksistani ja pyysin avoimesti palautetta myös kasvotusten. Halusin tuoda omalla tekemiselläni ja esimerkilläni läpinäkyvyyttä tiimiimme ja luoda osan luottamuksesta sen avulla. Toivon, että tämä on piirre, joka minussa säilyy eläkeikään asti. Koen, että olen johtajana myös melko rento, joka asettaa tavoitteita ja pitää huolen siitä, että kaikilla on hyvä olla tiimissä.

Pakko myöntää, että kyseinen työtehtävä antoi minulle huomattavasti enemmän, mitä osasin odottaa. Se antoi minulle eväitä seuraaviin johtajan saappaisiin sekä uusia ihmisiä ympärilleni. Se antoi myös paljon epäonnistumisia ja tätä kautta myös tunnetta, jonka avulla tiedostan paremmin heikkouksiani sekä vahvuuksiani. Niinhän se menee, että jos ei uskalla koittaa niin ei voi myöskään voittaa.

Kommentoi