Tampere
19 Oct, Saturday
9° C

Proakatemian esseepankki



Kirjoittanut: Säde Konttinen - tiimistä Evision.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Kesäkahvila Lempi – oppeja ja koppeja

Viime keväänä päätimme ostaa Kesäkahvila Lemmen toiminnan ja aloimme pienemmällä projektiporukalla työstämään kesää. Yksi haaveistani on ollut työllistää itseni omassa yrityksessäni ja kevään päätös oli minulle henkilökohtaisesti haaste haaveilleni. Projektiryhmä ympärilläni toi voimaa ja vapautta tehdä asioita juuri niin kuin halusimme.

Kevät alkoi suunnittelulla, mitä ja miten tehdä. Tanja Verhon kurssi asiakaslähtöisyydestä antoi paljon eväitä ja päätimme lähteä uudistamaan toimintaa ja brändiä kohdennettuna lapsiperheille. Kyselimme kadulla kierrellen minkälaisia tuotteita he haluavat myyntiin ja oliko paikka heille ennestään tuttu. Koko sosiaalisen median uudistimme haluamaamme suuntaan ja tuotevalikoimaan tuli uusia, terveellisempiä tuotteita lapsiperheille. Koska olimme kahvila, halusimme panostaa myös kahviin ja vierailimme ylöjärveläisellä pienpaahtimolla Mokkamestareilla.

Kun kevät vihdoin, kiireen keskellä alkoi taittua kesää kohti. Kesäkahvilan kontti saapui monien mutkien kautta paikalleen ja alkoi touhuaminen kiireen keskellä. Avajaisiin oli vain yksi päivä. Mökki tuotiin monta tuntia myöhässä ja suunnitelmat mökin sisällön kokoamisesta laitettiin uusiksi. Haettiin porakonetta ja poisteltiin pöytää kiireen keskellä. Väsymystä ja odottelemisen ärtymystä alkoi olla ilmassa, mutta projektiryhmän tahdon voimalla ja huumorilla selvittiin mökin pesemisen ja tavaroiden kannosta asettelemiseen. Tuntuu, että meistä kaikki ymmärsi, että ensikesää ajatellen mökin tuonti paikkaan pitää hoitaa aikaisemmin kuin yksi päivä ennen avajaisia.

Kesällä huomasin, että asiat saatiin sujumaan ja opimme organisoimaan asioita pidemmälläkin tähtäimellä, esimerkiksi piti oppia arvioimaan, paljonko jäätelöitä tilataan kerralla, jotta ne mahtuvat pakkaseen ja mihin asti ne riittävät. Tehtävää hankaloitti vaihteleva kesän sää, kun sateisina päivinä asiakkaat olivat niukassa ja kahvilan auki pitäminen ei ollut taloudellisesti kannattavaa. Olimme jakaneet vastuualueita valmiiksi ja pyrimme pitämään niistä kiinni. Omalla vastuullani oli talouden hoitaminen ja nyt syksyllä olemme vasta päässeet laskemaan liikevoiton lopullista suuruutta ja rahallisten osuuksien maksamista. Talousasioiden vastuu opetti minulle paljon niin budjetoinnista kuin raha-asioiden seuraamisesta. Tärkeimpänä on kuitenkin ollut kannattavuuden laskeminen ja arvioiminen sekä tarjonnan ja kysynnän lakien soveltaminen. edessäni on vielä palkanmaksujen hoitaminen ja uskon oppivani niistä vieläkin enemmän.

Toiminnan kehittäminen koko kesän aikana on ollut yksi parhaimmista opeista. Kokeilimme uusia tuotteita ja osa tuotteista jäi pysyvästi valikoimaan, esimerkiksi lettujen paistaminen viikonloppuisin työllisti resursseja liikaa, vaikka oli usein kannattavaa. Vohvelien teko kahvilassa taas säästi työntekijäkuluissa ja oli kannattavaa myös arkipäivinä. Toimintaa kannattaa kehittää jatkuvasti ja kokeilemisen avulla voi löytää yllättäviäkin tapoja tehostaa toimintaa ja tehdä liiketoiminnasta kannattavampaa.

Tärkeimpänä oppina jatkoa ja tiimin toimintaa varten, sain syventyä projektitiimiläisten toimintatapoihin. Opin, että vaikka tapamme tehdä ovat erilaisia ja vaativat jokaiselta välillä kärsivällisyyttä, ei se tarkoita, että asiat tehtäisiin huonommin tai sieltä missä aita on matalin. Opin tuntemaan tiimiläisiäni paremmin ja syvemmin ja opin jokaiselta uusia tapoja tehdä asioita.

Ensi kesää ajatellen, opin että tarvitsemme enemmän työntekijöitä ja vapaa-aikaa. Koska projekti oli oma ja meillä ei ollut ulkopuolisia työntekijöitä, sitoutuminen oli tärkeää ja kuormittavaa. Kevät ja kesä alkoivat painaa henkisesti niin paljon, että loman tarve olisi ollut suurempi. Oli kuitenkin haastavaa olla pois ja vapaa-ajalla nollata ajatuksia tai olla hoitamatta esimerkiksi tukussa käyntejä. Kesä oli raskas, vaikka antoi sitäkin enemmän.

Mitä nyt?

Koska Kesäkahvila Lempi oli kesän projekti, olemme kehittäneet toimintaamme ympärivuotiseksi. Liiketoiminnan konseptia muutettiin ja nykyinen Kahvila Lempi toimii ympärivuotisesti ja tuottaa myös talvisin cateringpalveluita sekä makkaran ja letun paistoa erilaisiin tapahtumiin. Fyysinen paikka, Kesäkahvila Lempi näkyy katukuvassa taas seuraavana kesänä ja sen tarkoituksena on työllistää uusia työntekijöitä ja opettaa projektitiimiläisille työnantajalle tärkeitä asioita.

Add Comment
Loading...
Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close