Tampere
28 Mar, Thursday
5° C

Proakatemian esseepankki

Kuinka olla piittaamatta paskaakaan



Kirjoittanut: Esseepankin arkisto - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 5 minuuttia.

Johdanto

Mark Mansonin Kuinka olla piittaamatta paskaakaan (Alkuperäiseltä nimeltään The Subtle Art of Not Giving a Fuck, Atena Kustannus Oy 2016) on nurinkurinen elämänopas parempaan elämään. Kirja kritisoi rankalla kädellä nykymaailman ihanteita ja erilaisia sosiaalisia muotteja, ja niiden ihmisiin aiheuttamia psyykkisiä ongelmia. Kirjan kantava teesi on se, että iso osa asioista, mitä ihmiset tekevät johtuvat siitä, että he tekevät asiat ympäristön paineesta johtuen, eivätkä vapaasta tahdostaan. Se on manifesti ihmisen vapautumiseen ympäröivän maailman asettamista näkymättömistä, mutta niin monen ihmisen elämää rajoittavista kahleista. Kirjan kattava teema on kokonaisvaltaisen onnellisuuden ja elämän laadun parantaminen mm. Buddhan kärsimys -oppeja hyödyntäen.

 

Olemme menestyksemme uhreja

”Mainokset ja toiset ihmiset saavat uskomaan, että hyvä elämä alkaa heti, kun saa paremman työn, katu-uskottavamman auton, nätimmän naisystävän, tai uudenkiiltävän poreammeen, jonka kylkiäisenä tulee kahluuallas lapsille. Maailma tuputtaa väsymättä, että parempi elämä edellyttää enemmän, enemmän, enemmän: osta enemmän, omista enemmän, tienaa enemmän, nai enemmän, ole enemmän. Joka puolelta sinkoilee käskyjä välittää kaikesta niin helvetisti. Uusi telkkari on aivan helvetin tärkeä asia. On aivan helvetin tärkeää, että oma loma on parempi kuin työkaverin. Kuvaston esittelemä pihakoriste on aivan helvetin tärkeä hankinta. On aivan helvetin olennaista omistaa tismalleen oikeanlainen selfiekeppi. Miksi? Veikkaan: joku takoo rahaa sillä, että kaikki on niin helvetin tärkeää. Rahan ansaitsemisessa ei ole mitään vikaa – ongelma on siinä, että jos kaikki aivan jonninjoutavakin on aivan helvetin tärkeää, mielenterveys kärsii. Silloin keskittyy pinnallisiin ja toisarvoisiin asioihin, ja koko elämä menee hukkaan jahdatessa tyytyväisyyden ja onnellisuuden kangastusta. Hyvän elämän salaisuus ei ole välittää niin helvetisti entistä useammista asioista, vaan välittää hiin helvetisti entisti harvemmista asioista, niistä, jotka ovat aitoja ja tärkeitä, tässä ja nyt.” (Sivu 11)

Länsimaisen hyvinvointiyhteiskunnan ongelma on juuri se, että on trendikästä puuhata koko ajan helvetisti kaikkea: kaiken maailman 4h-kerho järjestötoimintaa, viittä eri harrastusta, neljää eri kouluprojektia ja kolmea työtä yhtä aikaa. Kaikenlainen puuha voi olla kivaa, mutta ongelma tässä on vain se, että kun ei oikeasti pysähdytä elämän suurten kysymysten äärelle, elämä menee umpitunnelissa puuhatessa kaikkea jonninjoutavaa ja sitten joku päivä herätään vanhainkodista, että eipä saatu mitään oikeasti merkittävää aikaiseksi, koska puuhatiin vähän kaikkea, mutta ei oikeasti mitään merkittävää.

”Rojua ja mahdollisuuksia on niin helvetisti, ettei enää osata nähdä mikä on oikeasti olennaista.”(Sivu 14)

Sairaalloisen uraputken jälkeen eläkkeelle jäädyttyään huomaat, että kaikki läheiset ovat joko kuolleita, tai oman työnarkomaniasi etäännyttämiä. Jos tällainen kauhukuva pelottaa, niin viimeistään nyt on aika pysähtyä ja herätä tästä sairaasta unesta, jota pidetään muka normaalina länsimaisen ihmisen elämän tapana.

 

Elä yliyritä

 Olen huomannut, että kun olen elämässäni epätoivoisen sairaalloisesti yrittänyt jotain, en ole sitä saanut, mutta kun olen vain lähtenyt elämään ilman turhaa pingottamista, olen lupsakan luonnollisesti ajautunut sellaisiin tilanteisiin, joista olen ammentanut elämääni paljon enemmän, kuin silloin kun yritin tavoitella jotain. Esimerkkeinä vaikkapa vaikutuksen tekeminen ihastukseeni tai idolini tapaaminen.

 ”Mitä epätoivoisemmin rikkautta tavoitellaan, sitä köyhemmäksi ja epäonnistuneemmaksi itsensä tuntee, tienasipa miten paljon hyvänsä. Mitä kovemmin haluaa olla timmi ja himoittu, sitä rumemmalta peilikuva näyttää, olipa ulkonäkö mikä tahansa. Mitä hartaammin haluaa onnea ja rakkautta, sitä yksinäisemmäksi ja pelokkaammaksi olo muuttuu, olipa ympärillä kuinka paljon ihmisiä hyvänsä. Mitä enemmän kaipaa sydämen sivistystä ja henkistä kasvua, sitä itsekeskeisemmäksi ja pinnallisemmaksi muuttuu yrittäessään päästä tavoitteeseensa.” (Sivu 15)

En tarkoita, etteikö pitäisi olla tavoitteita ja etteikö asioita pitäisi tehdä reippaasti. Yliyrittäminen on kuitenkin toinen juttu. Se asettaa asioille, joita kipeästi halutaan sairaalloiset tavoitteet, joiden saavuttamatta jättäminen aiheuttaa hirveää tuskaa ja melankoliaa tavoittelijassa. Esimerkiksi jos yritämme kuumeisesti ringissä satoja tunteja miettiä, miten keksisimme Proakatemian tiimiyrityksellämme yhteisen liiketoiminnan, emme sitä löydä. Mutta jos lähdemme vain viettämään aikaa rennosti yhdessä ja tutustumaan oman pikku kuplamme ulkopuolisiin ongelmiin ilman kellokortteja, saatamme vahingossa löytää intuition vallassa sellaisen jutun, mitä emme edes osanneet aavistaa keksivämme.

Olemme elämässä tapaamiemme ihmisten summa ja jos emme mene maailmaan etsimään asioita ja tutustumaan erilaisiin ihmisiin, emme kerää monipuolista tietoa riittävästi, jonka turvin voisimme keksiä jonkun maailman luokan yritysidean. Siksi toivoisin lisää avoimuutta erilaisiin yhteisöihin ja sitä, että lähdettäisiin haastamaan enemmän itseämme kupliemme ulkopuolelle ja altistaisimme itseämme enemmän uusille ärsykkeille, jotka toisivat meille enemmän uudenlaisia näkökulmia asioihin.

 

Elämä on kärsimystä

Kirjan yksi keskeisimpiä oppeja on se, että millä kulmalla kärsimykseen suhtaudutaan, koska sitä pakoon ei pääse. Kirjassa kerrotaan opettavainen nuoren prinssin tarina, joka syntyi lastaan ulkomaailta totaalisesti suojelevan kuninkaan linnaan. Prinssiä oli kasvatettu niin pumpulissa, että hän ei ollut kokenut elämässään mitään vastoinkäymisiä. Luulisi, että helppo elämä olisi tae onnellisuudelle. Mutta ei. Prinssiä alkoi vituttaa elämän helppous ja se, että kaikki vain mielistelivät häntä, eivätkä olleet eri mieltä mistään. Hän karkasi nuorena miehenä linnasta rahvaan sekaan muurin raosta kaduille. Hän kohtasi ensimmäisen kerran rahvaiden ihmisten kärsimyksen ja hän järkyttyi näkemästään. Prinssi ei ollut kohdannut kärsimystä elämässään, siispä hän päätti luopua äveriäästä elämästään ja kokeilla miltä todellinen kärsimys tuntuu ja hän ryhtyi keppikerjäläiseksi. Aikansa kärsittyään ja melkein nälän hätään kuoltuaan hän oivalsi, että ei siitä pääse mihinkään: kärsimys on perseestä. Isänsä linnan lähellä oli joki, jonka varressa oli puu. Prinssi päätti mennä puun alle pohtimaan elämän syntyjä syviä. Iäisyys, eli noin 49 päivää myöhemmin prinssi kömpi puun alta pois päässään sen tason mestarioivallukset, että huhhuh. Eräs oivalluksista kuuluu näin:

”Elämä on kärsimystä. Rikkaat kärsivät rikkauksistaan. Köyhät kärsivät köyhyydestään. Perheettömät kärsivät perheettömyydestään. Perheelliset kärsivät perheellisyydestään. Maallisia iloja tavoittelevat kärsivät maallisista iloistaan. Maallisista iloista kieltäytyvät kärsivät kieltäymyksestään. Ei sillä, että kärsimys olisi yhteismitallista. Yhdenlainen kärsimys voi hyvin olla tuskallisempaa kuin toisenlainen. Kärsimystä ei voi kuitenkaan välttää.” (Sivu 31)

Vuosia myöhemmin prinssi jopa muotoili aatteistaan filosofisen maailmankatsomuksen ja alkoi kertoa sitä muillekin. Hänen keskeinen teesinsä oli: kipua ja menetyksiä ei voi eikä niitä pitäisi edes yrittää välttää. Prinssi tuli myöhemmin tunnetuksi Buddhana, ei siis mikään turha jätkä.

 

Hyvien ongelmien ratkominen luo onnellisuutta

 ”Onnellisuus on aina kesken ja työn alla, koska ongelmien ratkaiseminenkin on aina kesken. Ratkaisut tämän hetken ongelmiin luovat perustan huomisen ongelmille ja niin edelleen. Aitoa onnellisuutta on se, että löytää sellaiset ongelmat, jotka hyväksyy ja joiden ratkomisesta pystyy nauttimaan.”(Sivu 37)

Olen omalla kohdallani huomannut, että en pysty nauttimaan liian pienten ongelmien ratkaisemisesta. Esimerkiksi minulle oli ihan sama, minkälaisen tiimiyrittäjä-käyntikortin saan Proakatemian osuuskunnassamme. Huomasin myös sen, että turhaudun herkästi, jos en voi työskennellä tietyn tyyppisten työprojektien parissa. Motivoidun kahdenlaisten ongelmien ratkaisemisista. Ensimmäinen on se, että siitä saa hyvän korvauksen, asiakkaan hyvälle mielelle ja se on mukavaa. Valokuvaus täyttää omalla kohdallani tämän ensimmäisen ongelmakategorian.

Toinen ongelmakategoria, mitä haluan lähteä ratkaisemaan on se, että haluan ratkaista globaalin ja merkittävän ongelman huippu tiimillä, joka vie maailmaa parempaan suuntaan. Toki olen valmis odottamaan tällaisen globaalin ongelman ratkaisun lopputulemaa ja palkintoa useammankin vuoden ajan. Huomasin, että ensimmäisen ongelmakategorian (löytää/tehdä sellaista työtä, josta saa hyvän korvauksen ja se on mukavaa) ratkaiseminen ei tyydytä kunnianhimoani yrittäjänä (ratkaista globaalin tason ongelma), jos teen yrittäjyyttä yksin. Siksi yhdessä tekeminen on ratkaisu siihen ja siksi hainkin Proakatemiaan opiskelemaan.

 

The greatest teacher failure is

Proakatemia on paitsi loistava mahdollistaja samanlaisen mindsetin omaavien tekijöiden kohtaamiselle, se on myös kasvattava matka minuuteen ja perimmäisten elämän valintoja ohjaavien arvojen luo. Se on turvallinen ympäristö kasvaa ja kehittyä ihmisenä. Ja vaikka turvallisuus onkin hieno juttu, ei siihen sovi kuitenkaan tuudittautua, sillä kaikki maailmaa mullistaneet bisnesideat ovat vaatineet sen, että turvallisuusalueelta on lähdetty tekemään jotain oikeasti uutta ja erilaista, vaikka se onkin saattanut aluksi tuntua jopa uhkarohkealta.

”Rohkeus ei oo sitä ettei pelota

Vaan et uskaltaa hyppää vaik ei tiedä selviikö elossa”

(Cheek – Äärirajoille, Liigamusic 2013)

Toki yrittäjyyteen liittyy myös epäonnistumisen riski. Amerikassa ei ole yrittäjä eikä mikään, ellei ole tehnyt kerran konkurssia. Suomalaisessa kulttuurissa taas pelätään enemmän epäonnistumisia ja sen tuomaa häpeää ja jäädään herkemmin rypemään ikäviin asioihin. Olen itse huomannut, että elämän varrella juuri epäonnistumiset ovat kasvattaneet ja karaisseet sekä ihmisenä, että yrittäjänä eniten. Kun epäonnistuu jossain pienessä jutussa ja oppii vastaisuuden varalle siitä, ei sitten enää epäonnistu saman kontekstin isossa jutussa enää uudestaan. Tähtien Sodan jedimestari Yodan sanoin: ”The greatest teacher failure is”.

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close