Tampere
28 Mar, Thursday
4° C

Proakatemian esseepankki

41v0mm3 t4r1n4



Kirjoittanut: Elias Hämäläinen - tiimistä Saawa.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Aivojen ääretön tarina
David Eagleman
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

David Eaglemanin aivojen ääretön tarina herätti äärettömästi tarinoita, -ajatuksia siitä, kuinka valtavan yksityiskohtainen supertietokone raksuttaakaan jokaisen meidän korviemme välissä. Ja kuinka voimme uudelleen sitä ohjelmoida. Aivomme muuttuvat läpi elämämme, ne yhdistävät jatkuvasti uusia asioita toisiinsa, oppivat ja mukautuvat muuttuviin tilanteisiin.

Jo syntymästämme hetkellä aivoissamme on valtavasti erilaisia ohjelmointeja valmiina. On valmius oppia ymmärtämään puhetta ja matkia näyttämään kieltään. Asia, joka vaatii näkemällä saadun havainnon muuttamisen liikkeeksi. Aivojemme plastisuus, eli jatkuva kyvykkyys muuttumiseen mahdollistaa uuden oppimisen jatkuvasti.

Ympäristön vaikutus

”Aivan kuin puutkin tarvitsevat ravinteikkaan maaperän, aivotkin tarvitsevat runsaasti sosiaalista ja aistinvaraista vuorovaikutusta kasvuympäristössään.”

1960- luvulla tutkijat halusivat selvittää saavatko kokemukset muutoksia aikaan aivoissa. Asiaa lähestyttiin kasvattamalla rottia kahdenlaisessa ympäristössä. Toinen ryhmä kasvatettiin karussa ja virikkeettömässä, tylsässä ympäristössä. Toisen ryhmän edustajien kasvuympäristö oli virikkeitä täynnä. Jälkimmäisen ryhmän edustajat pärjäsivät tehtävissä paljon paremmin, kuin virikkeettömissä ympäristöissä kasvaneet rotat. Ruumiinavausten myötä huomattiin, että aktiivisessa ympäristössä kasvaneilla rotilla oli aivoissa laajoja, reheviä puunkaltaisia tuojahaarakkeita, kun virikkeettömissä ympäristössä kasvaneilla rotilla ne olivat surkastuneet ja oppiminen oli hitaampaa. Myös ihmisillä on todettu esimerkiksi, että pidempään koulua käyneillä oli aivoissa monisäikeisempiä tuojahaarakkeita.

Ympäristöllä on siis selkeästi vaikutusta oppimiseen ja siihen, kuinka aivomme kehittyvät. 2005 paljastunut traaginen tarina pikkutytöstä, joka löytyi Floridasta. Danielle Crockett ei ollut koko elämänsä aikana saanut poistua pienestä kopperosta, johon hänet oli lukittu. Hän ei ollut myöskään saanut fyysistä läheisyyttä tai kokemusta verbaalisesta vuorovaikutuksesta. Hän oli löytyessään täysin puhekyvytön, ei osannut pureskella ruokaa tai osoittaa mitään sosiaaliseen kanssakäymiseen viittaavaa käytöstä. Myöskään perustoiminnot, kuten esimerkiksi nokkamukin käyttäminen ei onnistunut vielä vuodenkaan kuluttua. Lääkäreiden mukaan mikään tästä ei kuitenkaan johtunut sairaudesta tai geeneistä. Aivojen kehityksen oli estänyt sosiaalisten suhteiden puuttuminen. Kokemukset eivät olleet päässeet käynnistämään niissä piileviä ”ohjelmia.”

Tätä lukiessani pohdin sitä, kuinka mahtaa vaikuttaa aivojen kehitykseen kaupunki- tai maaseutuympäristö. Omiin kokemuksiini pohjaten maalle päin liikuttaessa lapsella on huomattavasti runsaammin luovuutta ruokkivia virikkeitä ja tilaa mielikuvitukselle. Samaan aikaan maailma paljon ”pienempi”. Asiat pyörivät enemmän oman alueen ympärillä. Ehkä juuri tämä hitaus ja ”tylsyys” pakottaa luovuuteen. läheisessä leikkipuistossa on vain keinut ja oikea aktiviteettiparkki odottaa metsärajan tuolla puolen. Itse olen kiitollinen siitä, että olen saanut kasvaa pienessä kylässä ja saanut käytännönläheisen ja työntäyteisen kasvatuksen. On ollut luontoa ja metsää, jossa juosta ja rakennella majoja. On opittu tekemään työtä. Toki, en varmaan ole täysin puolueeton vertailija, kun en suuressa kaupungissa vietetystä lapsuudesta tiedä kokemustasolla mitään.

Toinen asia, joka alkoi mietityttää luettuani aivojen varhaisesta kehityksestä, on älylaitteiden vaikutus aivojen kehitykseen. Piilaaksossa vanhemmat ovat äärimmäisen tarkkoja lastensa ruutuajan suhteen. Lisäksi on tutkittu, että kahdeksasluokkalaisen todennäköisyys altistua masennukselle nousee lähes 30%, jos hän käyttää sosiaalista mediaa säännöllisesti. Mikäli teknologian kehittäjät eivät anna lastensa käyttää tuotoksiaan, lienee viisasta meidänkin pohtia teemaa. Kuinka luoda ympäristö, jonka virikkeet tarjoavat parhaat edellytykset tulevaisuudessa oppia asioita ja hyödyntää teknologiaa sen sijaa, että valuu sen ”uhriksi”.

 

Aivojen kyky vastaanottaa dataa

 

Vanha sananlasku ”lentää perstuntumalla” juontaa juurensa aikaan, jolloin lentokoneissa ei ollut tekniikkaa kertomaan koneen asentoa ja lentäjät harjaantuivat hallitsemaan koneita kehollisen datan avulla. Lentäjän takamus oli ruumiinosa, joka oli laajimmalta alalta kosketuksessa kulkuvälineeseen, ja tätä kautta lentäjät tunsivat koneen liikkeet.  Aivot oppivatkin lukemaan monenlaista dataa.

Luokkahuoneissa on tyypillisesti totuttu näkemään monologia pitävä opettaja. Tämä ei Eagelmanin mukaan ole hyvä tapa lähestyä opettamista. Oppilaat eivät tällä tavalla osallistu opetukseen ja ilman osallisuutta plastisuus jää varsin pieneksi. Pahimmassa tapauksessa sitä ei ole ollenkaan, eikä tieto jää mieleen.

Tehokkaaseen oppimiseen tarvitaan Sitoutuneisuutta, uteliaisuutta ja kiinnostusta. Akatemialla tähän malliin on panostettu paljon. Opintojen suhteen annetaan varsin vapaat kädet tehdä ja kokeilla asioita, jotka alaan liittyvät. Oppiminen osoitetaan tuottamalla opitusta materiaalista oivalluksia esseiden muodossa. Tämän lisäksi oppiminen yrittäjyydestä ja muusta opista osoitetaan sillä, että joku on ollut valmis maksamaan tuloksesta. Harjoittelutunneiksi ei saa kirjata sellaista työtä, josta ei ole liikkunut rahaa. Tämä vapaus luo innostusta etsiä uusia asioita, kokeilla niitä ja mahdollistaa uuden oppimisesta innostumisen aivan erilaisella tavalla, kun perinteinen koulujärjestelmä. Toisaalta tämän kaltainen ympäristö ja tapa oppia mielestäni edellyttää tietyn laista asennetta, halua oppia ja tapaa tarttua toimeen, joten tämän siirtäminen peruskouluun olisi varmasti haasteellista. Kuitenkin jotain muutoksia olisi varmasti hyödyllistä tehdä, toivottavasti näemme jotain sellaista tulevaisuudessa.

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close