Tampere
01 Oct, Sunday
12° C

Proakatemian esseepankki

Tavoitteena onnellisuus



Kirjoittanut: Esseepankin arkisto - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

“Minulla on yksi elämänohje: älä tavoittele elämässäsi onnellisuutta!”

 

Näin julistaa filosofi Frank Martela Helsingin sanomien kolumnissaan. Eräs Facebook-kaverini oli jakanut kolumnin omalla sivullaan ja voimakas otsikko “Onnellisuus on huono päämäärä elämälle” sai minut klikkaamaan linkkiä ja lukemaan tekstin.

 

Martela avaa kolumnissaan raflaavaa otsikkoaan. Ei hänellä tietenkään mitään onnellisuutta vastaan ole, mutta hänen mielestään sen tavoittelu on huono päämäärä elämälle. Hän nostaa kolumnissaan esimerkkinä tutkimuksen, jonka mukaan onnellisuuden tavoitteluun pakkomielteisesti suhtautuvat ovat olleet muita vähemmän onnellisia ja todennäköisemmin masentuneita. Tutkimuksesta käy ilmi, että he ovat myös keskimääräistä yksinäisempiä – jatkuva oman navan tuijottelu saattaa estää heitä luomasta laadukkaita ihmissuhteita.

 

Kävin keskustelua muutaman henkilön kanssa tämän jaetun kolumnin kommenttiosiossa. Pohdin, miten onnellisuus määritetään ja voiko sen määrää edes mitata. Onko kukaan edes koskaan 100% onnellinen? Onko onnellisuuden tavoittelu tosiasiassa vain reitti epäonneen?

 

…..

 

Ajatukset onnellisuudesta ja sen tavoitteluista jäivät kytemään takaraivooni, joten sijoitin muutamat eurot Samuel Glassarin ja Kaisa Merelän kirjaan “Elämänopas ihmiselle”. Kirjaa kuvataan lauseella “Opas hyvinvointiin, itsevarmuuteen ja onnellisuuteen”. Ilmeisesti onnellisuutta voi siis tavoitella?

 

Kirjasta poimin seuraavat mielestäni onnellisuuteen merkittävästi vaikuttavat pääpointit:

 

  • Elämän merkityksellisyys

 

Meillä jokaisella on unelmia ja visio ihanteellisesta elämästä, jonka haluaisimme saavuttaa. Toisilla tuo visio on haudattu syvälle alitajuntaamme unohduksiiin, osa meistä taas pyörittää tuota kuvaa jatkuvasti mielessään. “Unelmien elämä saa meidät aamuisin heräämään, auttaa jaksamaan vaikeiden jaksojen yli ja antaa meille suunnan.” (Glassar & Merelä, 2017)

 

Se, että ihminen kokee elämällään olevan merkitys ja tarkoitus, kasvattaa siis onnellisuuden tunnetta.

 

  • Henkilökohtainen vastuu

 

Kuten se on jo kauan tiedetty: “Jokainen on oman onnensa seppä”. Kukaan ei voi tuoda sinulle onnea, vaan Glassarin ja Merelän mukaan se luodaan itse elämällä aidosti itsensä näköistä elämää. Aidosti oman itsenään eläminen vetää puoleensa oikeanlaisia asioita ja ihmisiä. Siispä pohdi; onko ympärilläsi kaltaisiasi ihmisiä? Jos ei, elätkö rehellisesti itsesi näköistä elämää?

 

  • Valinnat ja intuitio

 

Me olemme siis itse vastuussa omasta onnellisuudestamme ja alitajunnassamme piilee visio unelmiemme elämästä. Miksi kuitenkin teemme suurimman osan päätöksistä muiden odotusten ja järkeviltä tuntuvien vaihtoehtojen perusteella, emmekä aidosti itseämme kuunnellen?

 

Kun mietimme elämämme yksittäisiä tapahtumia, voimme palata mielessämme niihin valintoihin, jotka johtivat tapahtumaan. Huomaamme, että usein kaikista tärkeimmiksi muodostuneet tapahtumat ovat olleet kiinni hyvin pienistä ja sattumanvaraisista arjen valinnoista. Ja usein juuri näissä hetkissä olemme antaneet intuitiolle päätösvallan järjen sijaan.” (Glassar & Merelä, 2017)

 

Luota siis itseesi, sillä vain sinä itse osaat tehdä parhaat mahdolliset valinnat oman onnellisuutesi eteen.

 

  • Mielen voima

 

“Mikä on ongelma? Se on joko tulevaisuuteen liittyvä huoli tai menneisyydestä tulevaisuuteen projisoitu huoli.” (Glassar&Merelä, 2017)

Ongelmat ovat siis mielessämme. Se, miten suhtaudumme niin sanottuihin ongelmiin, ja ajattelemmeko niitä ongelmina, on valtava merkitys onnellisuuteemme. Jos siis yksinkertaisesti päätämme olla ajattelematta mahdollisia ongelmia huomaamme pian, että oikeastaan kaikki on ihan hyvin.

 

Ihmismieli on mielettömän vahva. Alitajuntaamme syötetyt ajatukset ja päätökset vaikuttavat intuitioomme, johon luottamalla teemme siis valintoja, jotka vievät meitä alitajunnan toivomaan suuntaan.

 

Miksi emme siis käyttäisi tätä hyväksi? Kun syötämme alitajunnallemme systemaattisesti positiivisia tunteita liittyen unelmiimme, alitajuntamme alkaa syöttämään intuitiollemme “ohjeita”, jotka vievät meitä lähemmäs kohti unelmiamme.

 

  • Ihmiset ympärilläsi

 

“Olemme summa viidestä ihmisestä, joiden kanssa vietämme eniten aikaa. Koska ihminen on sosiaalinen olento, ei ole mitään voimakkaampaa tapaa vaikuttaa hänen käyttäytymiseen kuin toinen ihminen. Loppujen lopuksi edes mikään meidän ajatuksistamme ei ole omamme. Kaikki ideamme ovat saaneet inspiraation ympäristöstä ja muilta ihmisiltä.

Keitä sinun lähipiiriisi kuuluu? Ihailetko heitä? Haluaisitko olla enemmän kuin he? Jos kyllä, niin mahtavaa! Olet koko ajan muuttumassa heidän kaltaisekseen. “ (Glassar & Merelä, 2017)

 

…..

 

Omaan onnellisuuteensa ja sen määrään pystyy siis ilmeisesti vaikuttamaan ja sitä pystyy edistämään. Jäin kuitenkin pohtimaan aivan ensimmäiseksi lukemaani Martelan kolumnia ja sitä, kuinka onnellisuutta ei tulisi tavoitella.

 

Mielestäni se lähtökohta, joka usein unohdetaan onnellisuutta tavoitellessa, on onnellisuuden määrittäminen. Halutaan vain “olla onnellisia”. Mutta mitä onnellisuus on juuri sinulle?

 

Glassarin ja Merelän mukaan elämän merkityksellisyys ja tarkoitus on yksi tärkeimmistä avaimista onneen. Löytämällä oman paikkamme ja tehtävämme elämässä saavutamme myös onnellisuuden.

“Voimme päästä käsiksi tehtäväämme täällä pallolla tutustumalla itseemme avoimesti, rehellisesti ja hyväksyen. Mitä minä rakastan tehdä? Missä olen hyvä? Mistä innostun? Missä muut sanovat minun olevan hyvä? Mitä tekisin, jos en pelkäisi? Mitä tekisin, jos kaikki olisi mahdollista?” (Glassar & Merelä, 2017)

 

Onnellisuus määritetään siis omista intohimoista ja itselle tärkeistä asioita, jotka myös arvoina tunnetaan. Lähes jokainen yritys määrittää itselleen arvot, joihin he peilaavat kaikkea toimintaansa saavuttaakseen menestyksen mm. motivoituneiden työntekijöiden ja sitoutuneen asiakaskunnan avulla. Miksi harva yksityishenkilö kuitenkaan tiedostaa ja konkretisoi arvonsa?

 

Uskon vahvasti, että omiin arvoihin ja itselle tärkeisiin, merkityksellisiin asioihin pohjautuva elämäntapa ja siitä kumpuavat tavoitteet kasvattavat onnellisuuden määrää. Kun tavoittelet merkityksellisiä ja arvomaailmaasi tukevia asioita, kaupanpäällisenä saavutat myös onnellisuuden.

 

Samoilla linjoilla on myös filosofi Martela: “Heittäydy hetkeen, etsi tapoja toteuttaa itseäsi, tee itsestäsi merkityksellinen toisille ihmisille. Keskity näihin kolmeen niin onnellisuus hiipii elämääsi kuin varkain. ”Elämä on sitä, mitä sinulle tapahtuu, kun keskityt tekemään muita suunnitelmia.” Näin laulaa John Lennon. Sama pätee mielestäni onnellisuuteen:

Onnellisuus on sitä, mitä sinulle tapahtuu, kun keskityt tekemään itsellesi merkityksellisiä asioita.

 

Istahda siis alas kynän ja ruutupaperin kanssa ja pohdi, mikä sinulle on elämässä tärkeää. Tutkiskele itseäsi, usko omiin kykyihisi ja lähde toteuttamaan sinulle mielekkäitä asioita. Elä ja nauti elämästä.

 

Yhtäkkiä huomaat, että oletkin oikeastaan aika onnellinen.

 


 

Lähteet:

 

Glassar, Samuel & Merelä, Kaisa. Elämänopas ihmiselle. 2017.

Martela, Frank. Helsingin Sanomat. Onnellisuus on huono päämäärä elämälle – Pakkomielteinen onnellisuuden tavoittelu voi olla vahingollista. https://www.hs.fi/elama/art-2000005537054.html?utm_source=facebook&utm_medium=toimitus. Julkaistu 25.1.2018. Luettu 25.1.2018.

Aihetunnisteet:
Kommentit
Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close