24H-loppunäyttötapahtuma on jälleen tältä vuodelta taputeltu. Seurasin tapahtumaa hieman erilaisesta lähtökohdasta kuin moni muu ollessani yksi tapahtuman järjestäjistä. En kuitenkaan aio kirjoittaa tätä esseetä kyseisestä aiheesta vaan pikemminkin ajatuksista, joita osakseen kyseisen tapahtuman myötä olen aktiivisesti pohtinut. Tarkemmin sanottuna kyseessä on pieni ahdistus siitä todellisuudesta, että ensi vuonna samaan aikaan olemme tiiminä samassa tilanteessa ja henkilökohtaisesti hieman ahdistuin ajatellessani kaikkea sitä, mitä tämän päivän ja tuon kyseisen vuoden päästä koittavan loppunäyttötapahtuman väliin tulisi mahduttaa.

Olen pitkin kuluvaa syksyä havahtunut pohtimaan tarkemmin merkityksiä asioille, joita teen. Lähinnä olen miettinyt, mikä minusta voisi tulla isona tai ainakin suuntaa, mihin päin haluaisin lähteä kulkemaan. En osaa nimetä ainuttakaan ammattia tai tehtävänimikettä tällä hetkellä. Ennemminkin olen pyrkinyt lähestymään aihetta siten, että ajattelen taitoja, jotka ovat sellaisia, mitä haluan vielä opiskelutaipaleeni varrella oppia. Ne ovat myös taitoja, jotka haluan voida mainita niiksi asioiksi, joita työnhakutilanteessa voin kertoa osaavaani ja olevani niissä hyvä, mieluusti erinomainen.

Olen nyt syksyllä tästä syystä pyrkinytkin suuntaamaan ajatuksiani enemmän siihen suuntaan, mikä vie minua ammatillisesti eteenpäin ja kohti sitä tulevaisuutta, jota haluan elää. Tämä on tarkoittanut konkreettisesti asioiden karsimista, jotka eivät minua kehitä tai vie eteenpäin. Lisäksi olen kieltäytynyt useasta projektista samaisesta syystä sekä olen tuonut asioita esiin aivan eri tavalla kuin esimerkiksi vuosi sitten syksyllä. Samaisesta syystä olen tietoisesti esimerkiksi hakeutunut erilaisiin rooleihin jo olemassa olevien projektieni sisällä. Pyrin nyt tietoisesti kohti omia kiinnostuksen kohteitani ja toisaalta pyrin yhä selvittämään sitä, mikä voisi olla se minun juttuni, selkeä visio tulevaisuudesta, tavoite.

Opinnäytetyö. Se suurelta ja kammottavalta kuulostava valtava rypistys, joka koittaa vuoden vaihduttua, ellei jo aiemminkin. Voisiko se olla avain kehittää itseänsä oman mielenkiinnon kohteen parissa. Kyllä, toisaalta se voi olla myös mahdollisuus saada jalka oven väliin yritykseen, jossa toivoo tulevaisuudessa työskentelevänsä. Siinäpä siis kysymys, lähteäkö lähestymään opinnäytetyötä etsien itselleen mieluisaa aihetta ja toteuttaa sen sitten kenelle toteuttaakaan vai lähteäkö etsimään tahoa, jolle haluaa työnsä laatia ja on siten valmis ehkä hieman tinkimää lopullisesta aiheesta. Kysymys kuuluukin, kumpi motivoi enemmän suoriutumaan kyseisestä urakasta vähintäänkin hyvin, mieluusti erinomaisesti.

Opinnäytetyön kun lähestyessään on ollut monesti tapetilla ja keskustelun aiheena, voidaan todeta, että viimeistään nyt olisi aika alkaa petrata myös kirjaesseissä panostaen etenkin niiden sisältöön ja laatuun kokonaisuudessaan. Kirjaesseet kun yleensä kuulee olevan välttämätön paha, joka on suoritettava, motivoi ne tai ei. Nyt ehkä hieman kaduttaakin se, kuinka vähän niille on priorisoinut aikaa kaikelta muulta. Usein kun esseet tulee kirjoitettua viime tipassa hätiköiden, ilman sen kummemmin mietittyä, mikä aihe kehittää minua ja vie kohti esimerkiksi ammatillista pätevyyttä. Päinvastoin, yleensä aiheeksi päätyy se, mikä ensimmäisenä mahdollisena päähän putkahtaa ja mistä jäljelle jääneessä ajassa ehtii esseen raapia kasaan. Aivan hukkaan heitettyä aikaa koko kirjoittaminen siis, kun siitä ei oteta irti sitä hyötyä, mitä koko prosessilla olisi annettavanaan itsensä kehittämisen kannalta.

24H tapahtumaan palatakseni, pohdin toimeksiantojen julkistustilanteessa sitä, mitä kaikkea valmistuvilta tiimeiltä vaaditaankaan. Taitoja, tietoja ja kykyjä, joiden avulla suorituksesta on mahdollisuus saada erinomainen arvosana. Näihin voidaan lukea esimerkiksi organisointikyky, taito hankkia ajankohtaista tietoa, kirjoittaa laadukas ja kattava raportti, sekä esiintymistaito, joka voi lopulta ratkaista arvosanan puolikkaasta joko ylös tai alaspäin. Osaamisen kirjon tulee olla joka tapauksessa laaja, oli toimeksianto mikä tahansa. Näitä taitoja ja suoriutumista 24H:ssa voikin peilata tulevaisuuden työelämään ja omaa valmiuttaan kohdata se.

Näin jo sieluni silmin meidät tiimimme kesken ensi vuonna istumassa samassa tilanteessa toimeksiantoja julkaistaessa kädet hiessä odottaen, mikä toimeksianto tai useampikin tulevat meidän ratkaistavaksenne. Lisäksi pohdin, että olemmeko me silloin pisteessä, että todella olemme valmiita toimimaan saumattomasti yhdessä tiiminä ja etenkin useamman kuin yhden toimeksiannon tilanteessa, osaammeko jakaa tiimimme jokaisen vahvuuksia hyödyntäen ja toisaalta heikkouksia välttäen. Pystymmekö siinä tilanteessa antamaan parhaamme ja olemme ammatillisesti niin päteviä, että osaamme ottaa jokaisen yksityiskohdan huomioon. Tärkeäähän kun on, että toimeksiantoon vastataan riittävällä laajuudella, kuitenkin niin, että ongelmaan vastataan täsmällisesti eikä aiheesta lähdetä rönsyilemään ohitse. Lisäksi mietin, olenko minä yksilönä valmis suorittamaan kyseisen loppunäytön vuoden päästä marraskuussa.