Tampere
29 Nov, Sunday
0° C

Proakatemian esseepankki

Järjestöjohdon Opas (maanpuolustustahto)



Kirjoittanut: Esseepankin arkisto - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Johdanto

Olen aina ollut erittäin maanpuolustustahtoinen ja isänmaallinen ihminen. Maanpuolustukseen ja puolustusvoimiemme toimintaan liittyvät artikkelit, kirjat ja oppaat ovat kuuluneet mielenkiinnonkohteisiini jo ylä-asteelta lähtien ja tästä syystä kyseinen kirja tarttui käteeni isäni kirjahyllystä jo kesällä. Kirja on erittäin mielenkiintoinen tietopankki joka on kirjoitettu vuonna 1984. Isäni sai kirjan kun toimi aktiivisesti reserviläistoiminnassa, kuten seisoi sankarihaudoilla jouluna vartioimassa sotiemme sankareita ja osallistui aktiivisesti eri reserviläis tapahtumiin ympäri maatamme.

Kirjaan on koottu aineistoa reserviläistoiminnan käytännön järjestötyön toiminnan tarpeita kuten yhdistystoiminnan suunnittelu, toimihenkilöiden tehtävät, käytännön tiedotustoimenpiteet, toiminnan organisointi, jäsenhankinta, messu- ja näyttelytoiminta, toiminnan kehittäminen, piirien osuus toiminnan keskittämisessä, asenteisiin vaikuttava maanpuolustustyö ja muiden tärkeiden reserviläistoiminnan osa-alueiden esittelyitä.  Tulen tässä esseessä käymään läpi muutaman tärkeän osa-alueen kirjasta, jotka itselleni ovat antaneet eniten.

——-

Asenteisiin vaikuttavasta maanpuolustustyöstä

Kappaleessa käydään läpi reserviläisliittojen turvallisuuspoliittisia ohjelmia ja yhteiskuntamme yleisiä ajatuksia maanpuolustuksesta. Kirjassa mainitaan että asenteisiin vaikuttavan maanpuolustustyön perusajatus lähtee liikkeelle asiallisen tiedon levittämisestä. Tämä tulee olla maltillista tosiasioihin perustuvaa monipuolista ja vuorovaikutteista informaatiota syistä ja seurauksista. Kappaleessa käsitellään paljon sitä että, nykyään puolustusvoimien toimintatapoja muokkaa paljon yhteiskuntamme normit kuten, demokratia, suvaitsevaisuus ja yhteistyöhalu ja-kyky koko kansakuntamme välillä niin sisäisissä asioissa kuin ulkopoliittisissa asioissa.

Kohta jossa käsitellään maanpuolustuksen päämääriä ovat meille kaikille meille armeijan käyneille henkilöille melko tuttua, kuten se että maanpuolustus on rauhantyötä parhaimmillaan. Puolustusvoimiemme olemassaolohan varmistaa sen, että meillä on yhtenäinen kansa sekä päämäärät säilyttää alueemme koskemattomuus ja turvata maamme hyvinvointi kaikilta sisäisiltä ja ulkoisilta uhilta. Tärkeää on myöskin elää tässä hetkessä ja hyväksy realiteetit, että elämme jatkuvasti muuttuvassa maailmassa ja yhteisillä pelisäännöillä voimme kansakuntana puskea yhteen hiileen.

Olen hyvin positiivisesti yllättynyt siitä että kirja käsittelee asioita jotka nykypäivänäkin ovat hyvin ajankohtaisia. Nykyään esillä on paljon epätietoisuutta ja uhkia liittyen isoon itänaapurimme toimiin Ukrainassa, pakolaiskysymys ja Pohjois-Korean ydinohjelma. Vaikka osa uhista tuntuisivatkin etäisiltä meille pohjoisen ihmisille, voimme olla varmoja että kaikki nämä asiat otetaan huomioon kun maanpuolustusta mietitään niin strategisesti kuin poliittisista näkökulmista.

Asenteisiin vaikuttava maanpuolustustyön tehostaminen on kirjan mukaan meidän kaikkien asia. ”Juuri sinusta, arvoisa lukija, osaltaan riippuu tämän toiminnan tehostaminen.”(S.61, kappale 7). Kirjassa korostetaan että sitä että meidän ei ole syytä antautua sellaisiin väittelyihin, joilla ei ole voittajaa. Asiallisen ja moniarvoisen tiedon levittäminen Suomen solmimien sopimusten merkityksestä ja maanpuolustustyön olemuksesta tulee riittää henkilölle, jotka todella haluavat peilata vapaaehtoisen maanpuolustustyön asemaa Suomessa. Vapaaehtoinen maanpuolustustyö ei myöskään ole suunnattu ketään vastaan. Se on kirjan mukaan lain sallimaa toimintaa joka yhtenäistää kansaamme.

Tärkeimmät kohdat jolla vaikutetaan maanpuolustustyön asenteisiin

  • on rauhantyötä
  • ei ole kiihkoilua
  • on kansan etujen varjelemista
  • ei ole ulkopolitiikan väheksymistä
  • on rauhantahtoisen ulkopolitiikkamme tukemista
  • ei ole suunnattu ketään vastaan
  • on lain sallimaa toimintaa
  • ei ole aseista kieltäytymistä, on kaikkien asia
  • on suomalaisuutta

Tärkeä quote kappaleesta ”Passiiviset kansa ovat poispyyhittyä historian kirjasta”(Lindner, Problem des Glücks)

12 teesiä maanpuolustuksesta

Kirjassa käydään läpi RAul sekä RUL (nyk. Reserviläisliitto) turvallisuuspoliittisten toimikuntien asettamat teesit, jotka on asetettu tavoitteeksi ja toiminnan päämääriksi kotimaamme puolustukseen.

TEESI N:o 1

Suomi tahtoo ja voi olla puolueeton rauhan ja sodan aikana

”Suomen maanpuolustuksen tulee olla uskottava”

TEESI N:o 2

Itsenäisyyttä on puolustettava

”Suomeen hyökkääjä tulee kohtaamaan koko kansan päättäväisen vastarinnan!”

TEESI N:o 3

Demokratiaa kannattaa puolustaa

TEESI N:o 4

Yleinen asevelvollisuus vapauttaa ja ylläpitää demokratiaa puolustettaessa

TEESI N:o 5

Asevelvollisuus – yhteiskunnallinen tehtävä

TEESI N:o 6

Suomen solmimat sopimukset velvoittavat puolustamaan maata

”Suomen solmimat sopimukset edellyttävät tehokasta maanpuolustusta”

TEESI N:o 7

Meillä on varaa ylläpitää tehokkaat puolustusvoimat

”Yhteiskunnan kehittäminen tarkoittaa myös puolustusvoimien kehittämistä!”

TEESI N:o 8

Ydinaseiden käyttäminen Suomea vastaan on epätodennäköistä

TEESI N:o 9

Suomen yksipuolinen aseistariisunta – epärealistinen vaihtoehto

TEESI N:o 10

Siviilivastarinta ainoastaan täydentää muita puolustuskeinoja

TEESI N:o 11

Kehitysapu – osa turvallisuuspolitiikkaamme

TEESI N:o 12

Maanpuolustuksemme on työtä rauhan hyväksi

”Maanpuolustuksemme vahvistaa rauhaa Pohjois-Euroopassa”

Luettuani nämä teesit ja hetken niitä ajateltuani tuli siihen tulokseen että samoja asioita vieläkin ajattelemme yli 30 vuotta tämän kirjan julkaisemisen jälkeen. Kansakuntamme on suurelta osin vieläkin hyvinkin isänmaallinen ja monesti korostamme vanhoja arvoja. Maanpuolustuksemme ja sen johtamisen kulmakivet ovat siis olleet olemassa hyvinkin paljon pidempään kuin moni meistä on elänyt.

Maanpuolustus aate on tosin muuttunut mielestäni monelta osin kuten, se että nykyään on ihan normaalia käydä myös siviilipalvelus jos ei halua mennä armeijaan ja monet ovat ottaneet käsityksen ”globalisaatiosta” niin, että omat toimintatapamme maanpuolustuksessa ja turvallisuutemme varmistamisessa on jotenkin pois sulkevaa ja eriarvoista muita kansakuntia ja ihmisryhmiä kohtaan.

Suosittelen kaikille maanpuolustushenkisille ja reserviläistoiminnasta kiinnostuneille henkilöille lukemaan tämän kirjan. Kirjassa käsitellään hyvin laaja-alaisesti reserviläisjärjestöjen muitakin osa-alueita jotka on hyvä sisäistää ihan omassa yrityskulttuurissaan, kuten sitä että miten isoa joukkoa johdetaan ja miten voimme kääntää oman isänmaalisuutemme hyödyksi myös kansainvälisille markkinoille tähdätessämme.

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close